Strategisen viestinnän voi määritellä pitkäjänteiseksi ja tavoitteelliseksi viestinnäksi, jonka keskiössä ovat arvot. Määrittely ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Näkökulmaerot liittyvät esimerkiksi mittakaavaan ja tavoitteisiin: yhtäältä ajatellaan, että strategista viestintää voi tehdä jokainen organisaatio, jolla on tavoite. Toisaalta sanotaan, että strateginen viestintä kuuluu ainoastaan ylimmille vallankäyttäjille. Erimielisyyksiä on myös sen suhteen, pyrkiikö strateginen viestintä aina hyvään vai voiko strategista viestintää käyttää myös vihamielisten tai haitallisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Strategisen viestinnän tulee olla linjassa ylätason tavoitteiden kanssa. Valtiollinen strateginen viestintä liittyy keskeisesti valtiollisiin arvoihin ja tavoitteisiin – Suomen ja muiden länsimaiden näkökulmasta esimerkiksi demokratiaan, oikeusvaltioperiaatteeseen sekä yhteiskunnan turvallisuuteen ja toimivuuteen. Suomessa, kuten muissakin demokraattisissa länsimaissa, korostuu sanan- ja mielipiteenvapaus sekä viranomaisten ja muiden julkisten instituutioiden luotettavuus. Näin ollen niiden viestinnän tulee olla totuudenmukaista, eikä se saa johtaa harhaan.

Informaatiovaikuttamisen ja -sodankäynnin kontekstissa strategista viestintää käytetään puolustuksen lisäksi myös hyökkäyksellisiin tarkoituksiin ja tavoitteisiin. Tällöinkin olennaista on kohderyhmän tunteminen, ja erityisesti haavoittuvuuksien paikantaminen ja niiden hyväksikäyttö tavoitteiden saavuttamiseksi korostuu. Myös vihamielisen strategisen viestinnän keskiössä ovat arvot ja kokonaisvaltainen tavoite, mutta ne poikkeavat merkittävästi länsimaisen, demokraattisen yhteiskunnan arvoista ja tavoitteista.

Strateginen viestintä osana informaatiopuolustusta

Strategisella viestinnällä voi torjua vihamielistä vaikuttamista ja vastata siihen. Lisäksi sillä voi myös ennaltaehkäistä vaikuttamisen vakavia seurauksia. Viestinnän keinoin voi vaikuttaa siihen, mitä informaatiota informaatioympäristössä on ja kenet se tavoittaa.

Tehokkaalla strategisella viestinnällä voidaan myös vaikuttaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, lisätä avoimuutta sekä rakentaa esimerkiksi viranomaisiin, päättäjiin ja yleisesti yhteiskuntaan kohdistuvaa luottamusta. Viestinnän keinoin voi myös lisätä kansalaisten tietoa ja ohjata kansalaisia toimimaan toivotulla tavalla. Erityisesti viimeisiksi mainitut korostuvat kriisi- ja poikkeustilanteissa, josta koronapandemian aikainen viranomaisviestintä onnistumisineen ja epäonnistumisineen toimikoon esimerkkinä.

Länsimaisissa demokratioissa, joissa sananvapautta vaalitaan, keskeistä on vapaa kansalaiskeskustelu. Suomen näkökulmasta strategisessa viestinnässä ei siis ole kyse esimerkiksi keskustelun rajoittamisesta, ja viestinnän tulee perustua tosiasioihin. Viestinnällä ei myöskään voi korjata yhteiskunnan toimimattomuutta tai olemassa olevia epäkohtia – mikäli sanat ja teot tai todellisuus ovat ristiriidassa keskenään, luottamus heikkenee.

Kuten kurssin aikaisemmissa osioissa on tullut ilmi, informaatiovaikuttamisella voi vaikuttaa kansallisiin narratiiveihin, eli kokemuksiin siitä, keitä me olemme ja mistä me tulemme. Strategisella viestinnällä näitä narratiiveja voi puolestaan suojella. Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijat esittivät vuonna 2017 julkaistussa artikkelissa neljä tyypillistä suojautumisstrategiaa:

• vastustajan narratiivin sivuuttaminen
• vastustajan narratiivien haastaminen vastanarratiivien avulla
• vastustajan narratiivien tukahduttaminen
• oman strategisen narratiivin korostaminen

Myöhemmin, vuonna 2024 julkaistussa artikkelissa tutkijat täydensivät tätä ideaalistrategialla, linnoittautumisella, jolla yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistettaisiin kokonaisvaltaisesti. Kyseisessä mallissa suurin vastuu olisi yksilöllä, mutta valtioiden olisi tuettava yksilöitä lisäämällä tietoisuutta informaatio-operaatioista ja kouluttamalla kansalaisia havaitsemaan niitä itse.