2. Luonnon ymmärtämisen historiaa
Kun puhumme luonnosta, voimme tarkoittaa monia asioita. Luontoa ovat vuoret ja meret, suot ja metsät, bakteerit ja virukset. Luontoa saattaa myös olla kullekin olennolle tyypillinen tapa olla ja toimia – suden luonto tai ihmisluonto. Toisille kaikki on luontoa, ihmisen toimintakin. Toisille taas luontoa on vain siellä, missä ihmisen vaikutus ei näy. Ympäristökriisien aikana luontokäsityksiämme haastetaan, ja joudumme kysymään esimerkiksi, onko ilmastonmuutos luontoa vai ei – ja millä tavoin vastauksemme vaikuttaa siihen, kuinka ilmastonmuutokseen suhtaudumme.
Luonnon käsitteellä on länsimaisessa filosofiassa pitkä ja polveileva historiansa. Tässä luvussa perehdymme tämän historian pääkohtiin, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten erilaiset luontokäsitykset ovat vaikuttaneet ihmisten ajatteluun ja toimintaan. Vallalla olevat luontokäsitykset ovat tiukasti kytköksissä vallitseviin ihmiskäsityksiin. Keskitymme erityisesti modernin aikakauden luonto- ja ihmiskäsityksiin.
Käsitykset ihmisen ja luonnon välisistä suhteista kuuluvat olennaisena osana niin politiikkaan ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan kuin arkiseen elämään ja ymmärrykseenkin. “Luonto” viittaa todellisiin ilmiöihin ja olentoihin, mutta se on myös metafora, jonka avulla ihmiskulttuureja rakennetaan. Antiikin aikaan luonto hahmotettiin muuttumattomana kosmoksena, jossa kaikki elementit ovat oikeilla paikoillaan, aivan kuten ihanteellisessa kreikkalaisessa kaupunkivaltiossakin. Kristinuskon voimistuessa Euroopassa luontoa ryhdyttiin pitämään Jumalan luomuksena, joka – antiikin käsityksen tapaan – oli itsessään täydellinen ja muuttumaton. Modernin aikakauden myötä käsitys luonnosta muuttui vähitellen mekanistisemmaksi: luontoon alettiin suhtautua monimutkaisena koneena, jonka toimintaa voidaan selvittää tutkimuksen avulla ja jonka tuotoksia ihmiset voivat hyödyntää. “Koneluonnon” ideasta kehittyi vähitellen nykyaikainen käsitys luonnosta järjestelmien kokonaisuutena, jossa on tiettyjä jatkuvuuksia mutta joka myös muuttuu kaiken aikaa.
Vaikka luontokäsitysten historiaa voidaan luonnehtia näin yksinkertaistavalla tavalla, täytyy samalla muistaa, että jokaisena aikana ihmisillä on ollut monenlaisia, keskenään erilaisia ja ristiriitaisiakin käsityksiä luonnosta. Joskus käsitykset ovat jopa sisäisesti ristiriitaisia. Romantiikan aikakautena yleistynyt “luontosuhteen” idea on hyvä esimerkki tästä ristiriitaisuudesta: jotta ihmisellä voisi olla suhde luontoon, hänen täytyy hahmottaa itsensä jollain tapaa luonnosta erilliseksi. Luonto voidaan hahmottaa ihmisen alkuperäiseksi tilaksi tai ympäristöksi, josta hän on “vieraantunut” tai jonka yläpuolelle hän on “noussut”. Luonnon arvostamisen lisäämiseen taas pyritään usein ehdottamalla, että ihmisen tulisi “tulla lähemmäksi” luontoa tai “syventää luontosuhdettaan”. Monet kriittiset ajattelijat ovat kuitenkin ehdottaneet, että luonnon käsite on harhaanjohtava tai jopa haitallinen.
Luonto- ja ihmiskäsitysten lisäksi tässä osiossa käsitellään ihmisten ja muiden eläinten välisiä suhteita, eroja ja yhtäläisyyksiä. Eläimiä on pohdittu länsimaisen filosofian historiassa aina, ja rajat ihmisen ja eläimen välillä on piirretty monilla eri tavoilla. Eläinsuhteiden etiikalla on paljon annettavaa planetaarisesta hyvinvoinnista käytävälle keskustelulle. Mietimme myös, millä tavoin “ympäristö” eroaa “luonnosta” ja esittelemme ympäristöfilosofian ja ympäristöpolitiikan lähtökohtia planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta. Lopuksi kysymme, onko ihmiskeskeisestä ajattelutavasta irti pääseminen mahdollista – tai edes toivottavaa.
Osio on jaettu viideksi luvuksi, joista jokaisen löydät omana välilehtenään.
Osion lopuksi pääset testaamaan osaamisesi Totta vai tarua -tentillä. Tentin löydät tämän osion viimeiseltä välilehdeltä otsikolla Testaa osaamisesi - osio 2. Huomaa, että tentti sisältää väittämiä koko osion 2. Luonnon ymmärtämisen historiaa aihepiiristä. Opiskele siis toisen osion luvut 2.1–2.5 ja vastaa sen jälkeen tenttikysymyksiin.
