Section outline

    • Tutustu aluksi lyhyeen kurssin sisältöön johdattelevaan videoon. 


      1. Hyvää elämää tavoittelemassa

      Kuinka kaikkien ihmisten hyvinvointi voitaisiin saavuttaa planetaarista hyvinvointia vaarantamatta? Millaiset käsitykset hyvästä elämästä edesauttavat planetaarista hyvinvointia? Millä tavoin arvot ja elämäntavat vaikuttavat planetaarisen hyvinvoinnin mahdollisuuksiin? Entä millaista tietoa tai kasvatusta nykyisenä ympäristökriisien aikana tarvitaan? Tai miten tunteet vaikuttavat tiedon omaksumiseen? 

      Tällä planetaarisen hyvinvoinnin kolmannella kurssilla tarkastelemme hyvän elämän käsitettä suhteessa Jyväskylän yliopistossa kehitettyyn planetaarisen hyvinvoinnin käsitteeseen. Esittelemme hyvään elämään liittyviä kulttuurisia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä, kehityskulkuja ja muutostarpeita. Kurssi on jatkoa aiemmille planetaarisen hyvinvoinnin kursseillemme. Ensimmäisellä kurssilla käsittelimme sitä, miten ihmiskunta on tullut nykyiseen tilanteeseen, jossa erilaiset ekologiset kriisit uhkaavat sekä ihmisten että muiden lajien toimintaa. Nostimme myös esiin vipupisteitä, eli järjestelmän ominaisuuksia, joihin vaikuttamalla kestävyyskriisiin voidaan vastata. Toisella kurssilla taas syvennyimme järjestelmätason ajatteluun. 

      Planetaarisen hyvinvoinnin ja hyvän elämän käsitteet ohjaavat ajatuksia hieman eri suuntiin. Planetaarisen hyvinvoinnin lähtökohtana ovat objektiivisesti määriteltävät lajien ja elinympäristöjen hyvinvoinnin edellytykset. Ihminen on yksi näistä lajeista, mutta ei erityisasemassa. Hyvän elämän käsite sen sijaan on lähtökohtaisesti ihmiskeskeinen: filosofiassa, yhteiskuntatieteissä ja myös kestävän kehityksen keskusteluissa hyvällä elämällä tarkoitetaan nimenomaan ihmisten hyvinvointia ja sen edellytyksiä. Kurssin aikana rakennamme erilaisia siltoja näiden käsitteiden välille. 

      Kurssi tarjoaa katsauksen sellaisiin monitieteisiin ja etenkin ihmistieteellisiin keskusteluihin, joiden avulla hyvän elämän reunaehtoja ja planetaarista hyvinvointia voidaan lähestyä. Keskitymme erityisesti länsimaiseen kulttuuriin ja siinä vaikuttaviin arvokeskusteluihin, mutta sivuamme myös muita kulttuureja. Tämä rajaus johtuu siitä, että erityisesti rikkaiden länsimaiden on otettava vastuuta kulttuurisen muutoksen ja järjestelmämuutoksen edistämisestä. Tässä kurssin ensimmäisessä luvussa tarkastelemme hyvää elämää suhteessa filosofisiin keskusteluihin, yhteiskunnalliseen kestävyystutkimukseen ja tietenkin myös planetaariseen hyvinvointiin. Lisäksi tarkastelemme, miten ihmisten ja ajattelumallien erot vaikuttavat hyvän elämän määrittelemiseen ja kokemiseen. 


      Osio on jaettu viideksi luvuksi, joista jokaisen löydät omana välilehtenään.

      Osion lopussa on pakollinen keskustelutehtävä, joka käsittelee koko osion aiheita. Opiskele siis ensimmäisen osion luvut 1.1–1.5 ja osallistu sen jälkeen keskusteluun.

      Tervetuloa kurssille! Toivottavasti kolmas planetaarisen hyvinvoinnin kurssimme antaa sinulle ajattelun aihetta.


    • Keskustelutehtävä (PAKOLLINEN)

    • PAKOLLINEN keskustelutehtävä omia valintoja rajoittavista rakenteista. Forum

      Kun olet opiskellut ensimmäisen osion asiat:

      Kirjoita tiivis pohdinta omia valintojasi rajoittavista kulttuurisista, sosiaalisista ja materiaalisista rakenteista.

      Pohdi oman elinympäristösi asettamia rakenteellisia reunaehtoja esimerkiksi ilmastoviisaasti tai muuten vastuullisemmin toimimiselle. Missä tilanteissa joudut tekemään valintoja, jotka eivät ole arvojesi mukaisia, ja miksi näin käy? Voit käyttää pohdinnassa esimerkiksi seuraavia arjen ekologiseen kestävyyteen liittyviä apukysymyksiä:

          • Onko kotisi ja opiskelu- tai työpaikkasi välillä mahdollista liikkua lihasvoimin tai bussilla?
          • Onko oman asuntosi lämmitystapaa mahdollista valita ja voiko oman kotisi ja työ-/opiskeluympäristösi huonelämpötilaan vaikuttaa?
          • Miten helppoa ja edullista ilmastoystävällisen ruokavalion koostaminen on, kun otat huomioon omat taitosi, tarjonnan ja eri ruokien hintatason?
          • Miten oman lähipiirisi normit ja arvostukset sekä mahdollisten perheenjäsentesi tarpeet ja odotukset tukevat tai vaikeuttavat ympäristövalintoja arjessasi?

      Osallistu keskusteluun kommentoimalla vähintään yhteen toiseen kirjoitukseen tai keskusteluketjuun. Kommentoinnin tarkoituksena on lisätä vuorovaikutusta ja parantaa oppimista. Muistathan kommenteissasi pysyä asiallisena ja rakentavana.

      Tämä keskustelu tulee automaattisesti merkattua suoritetuksi, kun olet itse aloittanut yhden keskustelun ja kommentoinut vähintään yhden muun opiskelijan pohdintaa. 

      Tämä tehtävä on pakollinen osa kurssisuoritusta.

      Not available unless: The activity Varmistus is marked complete