Miten arvoketjuissa syntyvien luontohaittojen kompensointi voisi teoriassa tapahtua?

Ekologinen kompensaatio on menettely, jolla voidaan hyvittää toiminnasta syntyviä luontohaittoja. Hankkeiden ja organisaatioiden aiheuttama paikallinen luontojalanjälki eli ne paikalliset luontohaitat, jotka syntyvät esimerkiksi metsän kaatamisesta teollisuushallin rakentamisen tieltä ovat yleensä yksinkertaisempia selvittää kuin organisaatioiden pirstaloituneissa arvoketjuissa syntyvät luontohaitat. Nämä viimeksi mainitut, arvoketjujen välityksellä ulkoistetut luontohaitat ovat kuitenkin osa – useissa tapauksissa jopa suurin osa – organisaation luontojalanjäljen kokonaisuutta¹.

Ulkoistetut haitat toteutuvat yleensä useissa valtioissa kansainvälisestä kaupasta johtuen. Arvoketjut ovat kulutushyödykkeiden polveilevia reittejä markkinoille, joiden varrella syntyy ympäristövaikutuksia hyödykkeen elinkaaren eri vaiheissa. Ulkoistettujen luontohaittojen jäljittäminen on jo mahdollista mallintamalla niiden luontojalanjälki, ja tarvetta tällaiselle arvoketjun luontojalanjäljen globaalille kompensaatiolle on nyt myös alettu pohtia. Globaalia kompensaatiota ei siis vielä tehdä missään, mutta keskusteluja käydään enenevässä määrin kansainvälisistä luonnonarvomarkkinoista, joiden rakentaminen vaatisi ymmärrystä globaalin kompensaation perusperiaatteista.

Perinteisessä ekologisessa kompensaatiossa luonnolle haitallisten vaikutusten kompensointi toteutetaan sellaisilla toimenpiteillä, jotka parantavat luonnon tilaa vähintään saman verran kuin haittaa on aiheutettu tai tätä enemmän. Ekologisen kompensaation toimenpiteitä voivat olla luontotyyppien ennallistaminen, suojelu tai luonnonhoito. Kaikki luonnon tilaa parantavat toimet eivät kuitenkaan kuulu ekologisen kompensaation piiriin, vaan ekologisesta kompensaatiosta tulisi puhua ainoastaan viranomaisvarmennetuissa kompensaatiotapauksissa. Luontoa voidaan paikallisesti kunnostaa ja korjata muutenkin, esimerkiksi muuttamalla nurmikoita niityiksi tai torjumalla haitallisia vieraslajeja. Tällöin voidaan puhua ekologisen kompensaation sijaan laajemmin esimerkiksi luontoteoista.

Ekologisen kompensaation minimitavoite palauttaa luonnon tila sen lähtötasolle haitallisen toiminnan jälkeen on kansainvälisessä mittakaavassa osoittautunut haastavaksi tehtäväksi – osin siksi, ettei toimijoilla ole ollut tahtoa toteuttaa kompensaatioita kunnolla ja osin suunnittelu-, toteutus- tai arviointivirheistä johtuen. Kuten kaikessa muussakin ihmisen toiminnassa, myös ekologisessa kompensaatiossa on riskinä, että se toteutetaan tahallaan tai vahingossa virheellisesti. Oikein toteutettuna ekologinen kompensaatio voi kuitenkin olla yksi ratkaisuista, jotka auttavat yhteiskuntia yltämään asettamiinsa luontotavoitteisiin.

Ihmisten toiminnalla on väistämättä vaikutuksia luonnon tilaan, vaikka haittojen välttämiseksi ja vähentämiseksi tehtäisiinkin kaikki voitava – kaikkia yhteiskunnallisesta toiminnasta syntyviä luontohaittoja ei yksinkertaisesti kyetä estämään. Näiden niin kutsuttujen jäännöshaittojen kohdalla ekologinen kompensaatio tarjoaa mahdollisuuden hyvittää luonnon monimuotoisuudelle aiheutuneet haitat. Ekologisen kompensaation kansainvälisiin periaatteisiin on sisäänrakennettu määrällisiä ja laadullisia vaatimuksia kompensaatioiden suunnittelulle ja toteutukselle. Niiden tarkoitus lisätä menettelyn läpinäkyvyyttä ja ekologista vaikuttavuutta.

Kansainvälisissä ekologisen kompensaation periaatteissa on määritelty, mitä tekijöitä kompensaatioiden kansallisissa suunnitelmissa ja lainsäädännössä on huomioitava, jotta kompensaatiot voivat täyttää tehtävänsä luonnon tilaa säilyttävänä tai parantavana toimena. Ihmisen voimistaessa luontohaitan ajureita (kuten maankäyttöä tai ilmastonmuutosta), joiden välityksellä luontohaitat toteutuvat ympäri maapalloa, myös vaikutusten hillintää ja kompensointia olisi syytä pohtia globaalisti eikä ainoastaan paikallisen maankäytön suunnittelun kontekstissa². Tämä ei tarkoita sitä, että paikallisten luontohaittojen kompensointi väistyisi arvoketjujen kautta välittyvien haittojen kompensoinnin tieltä. Perinteisen ekologisen kompensaation tulisi olla edelleen ensisijainen kompensaatiomuoto, ja globaalia kompensaatiota tulisi käyttää ainoastaan sitä täydentävänä menetelmänä.

Ekologinen kompensaatio globaalissa kontekstissa näyttäytyy erilaisena verrattuna perinteiseen, paikallisten luontohaittojen kompensointiin. El Geneidyn ym. (2025) artikkelikäsikirjoituksessa³ esitettiin, että yksi mahdollisuus arvoketjujen kautta ulkoistettujen haittojen määrittämiseksi globaalisti on käyttää arviointimenetelmänä elinkaariarviointia (LCA, ks. alaosio 2.2) ja luontojalanjäljen mittarina luontoekvivalenttia (BDe, ks. alaosio 2.4). Globaalien luontohaittojen hyvittäminen toimisi tutkijoiden mukaan periaatteessa samalla tavalla kuin perinteisessä ekologisessa kompensaatiossa; arvioidaan haitta luonnon monimuotoisuudelle ja tehdään hyvittäviä toimenpiteitä, joilla pystytään tuottamaan aiheutettua haittaa vastaava tai sitä suurempi määrä luontohyötyjä.

Erona perinteisen ja globaalin kompensaation välillä on esimerkiksi se, ettei globaalissa kompensaatiossa ole tarkoituksenmukaista määrittää luonnonarvojen vastaavuutta samalla tavalla kuin maan- ja vedenkäyttöön liittyvien luontohaittojen paikallisessa kompensoinnissa. Perinteisessä ekologisessa kompensaatiossa tavoite on parantaa ekologisilla mittareilla haitta-aluetta vastaavan luontotyypin tilaa vähintään sen verran, että hyvitys tuottaa saman määrän luontohyötyjä kuin haittaa on aiheutettu. Kalliolevo ym. (2025) esittivät artikkelikäsikirjoituksessaan², että luontoekvivalenttiin perustuvassa ekologisessa kompensaatiossa vähimmäistavoite olisi sen sijaan pitää sukupuuttoriskissä oleva osuus maapallon lajistosta vakiona. Luontoekvivalentti ei siis paljasta, mihin lajeihin heikennys tai toisaalta hyvitys kohdistuu, joten sen käyttö tarkoittaisi, että arvoketjun kautta välittyvät heikennykset pitäisi pystyä hyvittämään millä tahansa luonnonarvoilla, kunhan heikennys ja hyvitys vastaavat määrällisesti toisiaan². Koska globaalissa kompensaatioissa ei olisi realistista vaatia luonnonarvojen vastaavuutta samaan tapaan kuin perinteisessä ekologisessa kompensaatiossa, arvoketjujen luontohaittojen lieventämisessä lievennyshierarkian huolellisen noudattamisen merkitys korostuisi entisestään.

Yksi tapa toteuttaa globaalia kompensaatiota olisi siis sallia haitan hyvitys missä tahansa luontotyypissä verrattuna perinteiseen kompensaatioon, jossa haitta- ja hyvitysalueen tulee vastata luonnonarvojen puolesta toisiaan ja jossa luontohaitan tulisi yleensä tulla hyvitetyksi mahdollisimman lähellä haitan syntypaikkaa. Joustavuus luonnonarvojen vastaavuudessa mahdollistaisi kuitenkin esimerkiksi sen, että heikennetty luontotyyppi Suomessa voitaisiin hyvittää lajirikkaamassa tropiikissa, jolloin hyvitykseksi riittäisi pienempi alue, mutta samalla lajirikkaiden luontotyyppien säilymistä turvattaisiin. Globaalissa kompensaatiossa olisi myös tehtävä oletuksia haittojen realisoitumisen ajankohdasta, sillä on vaikeaa arvioida, milloin kuluttamisen kautta välittyvä luontohaitta syntyy eli milloin esimerkiksi raaka-aine tai materiaali on jonkin tietyn hyödykkeen arvoketjussa tuotettu. Globaaliin kompensaation liittyvä vaikutusten arviointi on siis epävarmempaa kuin hankekohtaisesti toteutettavan ekologisen kompensaation tapauksessa.

Yhteenveto

Ekologista kompensaatiota voidaan ajatella sopeutumiskeinona, jossa väistämättömän luontohaitan aiheuttaminen hyväksytään ja kompensoidaan paikallisesti⁴. Perusteita kehittää ekologisesta kompensaatiosta myös globaali työkalu luontohaittojen hyvittämiseen on tunnistettu. Nähtäväksi jää, voisiko kompensaation ulottaminen organisaatioiden arvoketjuihin lisätä halukkuutta välttää ja vähentää luontohaittoja, kun saataisiin parempaa ymmärrystä hyödykkeiden koko elinkaaren aikaisista luontovaikutuksista. Organisaatioiden on todennäköisesti helpompaa nähdä yhteys oman toimintansa ja siitä paikallisesti syntyvien luontohaittojen verrattuna arvoketjuissa syntyviin luontovaikutuksiin, sillä arvoketjujen luontohaitat realisoituvat usein kaukana sieltä, missä varsinaista liiketoimintaa harjoitetaan ja missä siihen liittyvä kulutus tapahtuu. Tämä tekee kokonaisuudesta hankalan hahmottaa. Vastuunjako arvoketjujen globaaleista vaikutuksista on yhä toistaiseksi epämääräinen, mikä tekee haittojen lieventämisestä tehotonta. Tässä globaalin kompensaatiovastuun määrittely voisi auttaa.

Kuuntele podcast

Seuraavassa podcastissa tutkijatohtori Hanna Kalliolevo Jyväskylän yliopistosta kertoo hänen ja kumppaneiden tutkimuksen pohjalta, miten globaalia ekologista kompensaatiota olisi teoriassa mahdollista lähestyä.

Podcastin tekstivastine