Läntiset liberaalit demokratiat perustuvat julkisuudessa tapahtuvaan vapaaseen mielipiteenmuodostukseen. Mielipiteenmuodostus on hyvin monimutkainen prosessi, jota on vuosikymmenten kuluessa mallinnettu useilla eri tavoilla. Keskeisin toimija julkisessa mielipiteenmuodostuksessa on yksilö yhdessä muiden yksilöiden kanssa. Yksilön mielipiteiden muodostumiseen vaikuttavat paitsi ympäristö myös monet yksilöön itseensä liittyvät tekijät. Näitä ovat muun muassa yksilön identiteetti, persoona ja henkilöhistoria sekä erilaiset vinoumat tai harhat, jotka kytkeytyvät yksilön henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, kokemuksiin, tietoihin, arvoihin ja asenteisiin. 

Julkisuudella tarkoitetaan yksilön ympäristöä, jossa hän on yhteydessä muihin yksilöihin osana yhteisöjä – siis vuorovaikuttaa ja toimii yhteisön kanssa ja sen osana. Yksilön kokemaan julkisuuteen ja sen muovautumiseen vaikuttavat monet tekijät ja toimijat, kuten viranomaiset, media ja erilaiset kulttuurituotteet. Erityisesti yksilön arvostamilla toimijoilla on kyky ja mahdollisuus korostaa tai jopa muuttaa yksilön käsityksiä siitä, mitä julkisuudessa tapahtuu ja mikä on merkityksellistä. Yksilön itsensä suosimat tietolähteet siis vaikuttavat niihin ilmiöihin ja tapahtumiin, jotka hän havaitsee julkisuudessa. Yksilön mielipiteenmuodostukseen vaikuttaa keskeisesti myös se näyttö, jota yksilö julkisuudesta löytää oman ajattelunsa perustaksi. Tämän tuottamisessa erilaisilla instituutioilla, esimerkiksi tieteellä, yliopistoilla tai journalistisilla ja julkisen vallan instituutioilla on merkittävä rooli. 
  
Mielipiteen muodostuminen alkaa, kun jokin uusi informaatio tavoittaa yksilön julkisuuden kautta. Informaatio voi koskea esimerkiksi poliittista päätöstä, ajankohtaista tapahtumaa tai vaikkapa tieteellistä löytöä. Tämän jälkeen informaatiota aletaan käsitellä julkisuudessa. Esimerkiksi asiantuntijat ja virkamiehet selittävät ja tulkitsevat informaatiota. Nämä tulkinnat puolestaan tavoittavat yleisön mediajärjestelmän kautta. Kun informaatio ja sitä koskevat tulkinnat ovat tavoittaneet yleisön, yksilöt alkavat keskustella siitä omissa sosiaalisissa ympäristöissään. Yksilöiden kannalta merkitykselliset toimijat vaikuttavat tähän keskusteluun ja mielipiteenmuodostukseen. Mielipiteenmuodostuksen erityinen haavoittuvuus kumpuaa erityisesti siitä, että me kaikki kuulumme erilaisiin sosiaalisiin- ja informaatiokupliin. Viestimme näissä kuplissa pääosin kanssamme samanmielisten kesken. Tällaisissa kuplissa mielipiteet voivat kärjistyä, sillä itsekorosteinen erottautuminen samanmielisten joukossa vaatii voimakkaasti erottuvia mielipiteitä. Monista poliittisista kysymyksistä on myös tullut identiteettikysymyksiä, jolloin yhteisymmärrystä tai kompromissia on vaikea saavuttaa. Klassista sananlaskua mukaillen; identiteettikysymyksissä ihmiset kiistelevät, eivät asiat. Jo aiemmin mainittu algoritmipohjainen informaation suodattaminen on omiaan vahvistamaan tätä ilmiötä.
 
Julkisuudessa käydyn keskustelun, yksilön sosiaalisen piiriin ja omien ajatteluprosessien kautta yksilö muodostaa asiasta oman mielipiteensä. Hyvin usein yksilön mielipide on samansuuntainen kuin hänen sosiaalisen ympäristönsä yleinen mielipide. Silloin tällöin asioista muodostuu myös laajempien yhteisöjen ja jopa koko yhteiskunnan laajuinen konsensus. Tietyllä tavalla yleinen mielipide, joka alkaa määrittää sitä, mikä on toivottavaa ja kannatettavaa.  
 
Ideaalitilanteessa mielipiteenmuodostus on järkiperäistä ja pohjautuu tosiasioihin tavalla, jossa prosessiin osallistuvat toimijat ovat tunnistettavissa ja vastuullisia. Tällöin julkisuus on ikään kuin mielipiteiden ja käsitysten markkinapaikka, jossa niistä keskustellaan avoimesti, julkisesti ja läpinäkyvästi. Siis tavalla, joka palvelee yksilön itsenäistä ajattelua. Käytännössä tällaista tilannetta kuitenkaan ei juuri koskaan saavuteta täydellisesti – vertauskuvallinen markkinapaikka muistuttaakin usein kovaäänisyydessään ja kaoottisuudessaan aitoa markkinapaikkaa. Tästä huolimatta läntisten demokratioiden erityisenä vahvuutena pidetään juuri tätä pyrkimystä vapaaseen, moniääniseen- ja arvoiseen sekä avoimeen mielipiteenmuodostukseen. Myös demokraattisen ihanteen vastustajat tunnistavat nämä pyrkimykset. Heille nämä pyrkimykset edustavat kuitenkin vaikutuskeinoa; mahdollisuutta kääntää vastustajan vahvuudet häntä itseään vastaan. Kyynisen ammattitaitoinen propagandisti voi muun muassa taitavin sanakääntein asettaa liberaalin demokratian arvot naurunalaisiksi, tai jopa moraalisesti arveluttaviksi. Näillä yleisinhimillisillä keinoilla voidaan tehokkaasti ohittaa järkiperäinen ajattelu ja sivuuttaa harkitseva keskustelu: tässä esimerkissä ne on valjastettu informaatiovaikuttamisen välineiksi. Kuten arvata saattaa, myös muita inhimillisen kulttuurin osia voidaan käyttää demokraattisen yhteiskuntamuodon rapauttamiseen.

Muun muassa demokraattisiin instituutioihin sekä laajalti jaettuihin narratiiveihin vetoaminen ovat vilpillisen toiminnan perinteisiä työkaluja. Onkin osuvasti todettu, että demokraattisissa valtioissa propagandistit verhoutuvat sananvapauteen ja kytkevät itsensä sanoillaan kansan todellisiksi edustajiksi. Keinona tämä on tehokas; ovathan sananvapaus ja kansa ovat molemmat vetovoimaisia mutta rajoiltaan epämääräisiä käsitteitä. Ne voidaan aina määritellä uudelleen ja niistä voidaan punoa propagandistin valtaa pönkittäviä väkeviä tarinoita. Tämä on vain yksi niistä lukuisista vilpillisistä retoriikan keinoista, joita propagandistit säännönmukaisesti käyttävät omien tavoitteiden kyyniseen ajamiseen.

Ihminen muodostaa siis mielipiteensä osana yhteisöä, ei yksin. Tämä monimutkaistaa tilannettamme, sillä meidän on ajateltava laajempaa toimintaympäristöä. Sen arvioinnissa aikaisemmin esitelty DIDI-malli on oivallinen.

1. Petollisuus – onko informaation lähde ja tavoite esitetty?
2. Tavoitteet – ovatko tavoitteet rakentavia ja hyväntahtoisia?
3. Häiritsevyys - onko informaatiovaikuttamisen aiheuttama häiriö kohtuullinen?
4. Keskustelevuus – onko keskustelu avointa ja vapaata?