Kirjallisuustiedettäkin aikoinaan opiskelleena pidän kiehtovana sitä, että viimeaikaisemmassa kirjallisuudentutkimuksessa on pyritty lukemaan esiin myös ei-inhimillisen luonnon edustajia symbolista tasoa purkaen. Kuten tekstissä kirjoitetaan: "Hyönteisten kertominen itseisarvoisesti merkittävinä eikä ainoastaan metaforina avaa mahdollisuuden nähdä hyönteinen yhtä tärkeänä osana kertomusta kuin ihminen. Näkökulma purkaa hierarkiaa, jossa ihminen on aina kirjallisuuden päähenkilö, ja uudelleenkuvittelee ekologisesti tasa-arvoisempaa järjestystä." 

Usein käsitykset eri lajeihin peilatuista olemuksista opitaan jo nuorena. Susivihan ja -pelon taustalla voi vaikuttaa myös kuvaukset satujen susista, jotka useimmiten ovat isoja ja pahoja. Ylen artikkelissa Ison pahan suden kulttuurihistoria todetaan näin: "Suden demonisointi on kuitenkin vanhempaa perua: kristillisessä perinteessä ja Raamatussa susi saa vertauskuvallisesti kantaakseen ihmisen salakavaluuden ja pahuuden." Artikkelissa kysytään myös näin: Mitä tapahtuisi, jos susiin liitettyjä piirteitä kirjoitettaisiin uudestaan? Susi on villi, vapaa, voimakas ja älykäs eläin. Näitä piirteitä pidetään yleensä positiivisina – paitsi sudesta puhuttaessa.

Kaikissa kulttuureissa sudet eivät kuitenkaan ole pahoja. Esim. lakotoille sudet edustavat esim. viisautta ja kykyä tehdä yhteistyötä, ja siten niillä on ominaisuuksia, joista voi ottaa oppia. Sudet ovat myös avainlaji, ja siten elintärkeitä ekosysteemien kannalta.