Ihmisiin voidaan vaikuttaa informaation avulla monenlaisin tarkoitusperin ja keinoin. Yksi tapa ymmärtää ja jaotella informaatiolla vaikuttamista on käsitellä sitä janana, jonka toisessa päässä on hyväksyttävä ja toisessa päässä torjuttava vaikuttaminen. Päivittäin kohtaamamme informaation – kuten television, uutismedian, sosiaalisen median, verkkoalustojen ja työpaikkakeskustelujen – joukossa on informaatiota laidasta laitaan 

Ääritapaukset pahantahtoisesta vaikuttamisesta sekä hyväntahtoisesta vaikuttamisesta ovat useimmiten melko ilmeisiä. Harmaa alue on puolestaan luonteenomaisesti monitulkintaisempaa ja täten usein haastavampaa ymmärtää. Informaatiovaikuttamisen luonteen arviointi vaatikin tyypillisesti hetkellistä pysähtymistä ja tilanteen rauhallista arvioimista hyvältä tietopohjalta. Hätiköity ja tunnepohjainen ajattelu johtaa tyypillisesti hätiköityyn ja tunnepohjaiseen lopputulemaan. 
Informaation arviointia tehdessä voidaan hyödyntää esimerkiksi Lundin yliopiston informaatioturvallisuudessa avustavaa DIDI-mallia (Deception, Intention, Disruption, Interference). Mallissa informaatiota arvioidaan neljästä eri näkökulmasta. 

Arvioitavat osa-alueet ovat suomennettuina: 

1. Petollisuus – onko informaation lähde ja tavoite esitetty?
2. Tavoitteet – ovatko tavoitteet rakentavia ja hyväntahtoisia?
3. Häiritsevyys - onko informaatiovaikuttamisen aiheuttama häiriö kohtuullinen?
4. Keskustelevuus – onko keskustelu avointa ja vapaata? 

DIDI-malli on vain yksi lukuisista työkaluista, joilla informaatiovaikuttamista voidaan tutkia ja sen hyväksyttävyyttä arvioida. On huomionarvoista, ettei DIDI-malli ole sensuurin väline eikä se sellaiseen sovellu. Mallin avulla punnitaan sitä, pyritäänkö informaatioympäristöä hyödyntämään tavoilla, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Toisin sanoen, pyritäänkö informaatiolla manipuloimaan. 
Samankaltainen arvio voidaan toteuttaa tutkimalla informaatio seuraavan kolmijaon kautta: 

1. Misinformaatio 
   Väärää tietoa, jonka tarkoituksena ei ole aiheuttaa vahinkoa. Usein virhe, vanhentunut tieto tai väärä ymmärrys. 
2. Disinformaatio 
   Tarkoituksellisesti tuotettua väärää tietoa, jonka tarkoituksena on manipuloida, aiheuttaa vahinkoa tai ohjailla ihmisiä, organisaatioita ja maita.
3. Malinformaatio 
   Totuuden siemenen sisältävää informaatiota, jota on usein liioiteltu tavalla, jonka tarkoitus on johtaa harhaan ja aiheuttaa haittaa.

Kuten todettua, altistumme päivittäin valtavalle informaatiomäärälle. Tällaisessa tilanteessa ei tiedon jatkuva korkeatasoinen arviointi ole ajan tai muiden resurssien rajallisuuden takia mahdollista. Äkillisessä tilanteessa osittain totunnaisesti tehtävä informaation suodattaminen on siis tarpeen; esimerkiksi lähdekritiikin muodossa. Jos esimerkiksi näkyvän poliitikon sitaatti on suuren ja arvostetun mediatalon otsikoissa, on hyvät perusteet uskoa sen olevan totta. Luotettavat tahot, kuten demokraattisten ja vapaiden valtioiden mediat ja viranomaiset, tuottavat todistetusti korkeatasoista ja luotettavaa tietoa. Tähän tietoon on perusteltua luottaa perustuen sen avoimuuteen, rakentavuuteen, demokraattisuuteen ja tavoitteisiin. DIDI-mallilla arvioituna tällainen informaatiovaikuttaminen ei aiheuta syytä huoleen. Jos sitaatti on puolestaan somen uutisvirrassa linkatussa blogissa tai Youtube-videon otsikossa, on syytä epäillä tiedon uskottavuutta. Kun tietolähde muuttuu arveluttavammaksi ja/tai tarkoitusperät tai hämärämmiksi, on syytä olla varuillaan. Polarisoiva ja tunteita herättävä puhe, kaupalliset tavoitteet tai epämääräinen totuuspohja ovat merkkejä siitä, että informaatio on jo siirtynyt harmaalle alueelle. Tällä alueella pahantahtoinen tai haitallinen vaikuttaminen on jo todennäköistä. Tällaisessa “karkeassa suodatuksessa” ei ole mitään vikaa, sillä se auttaa meitä hallitsemaan informaatioympäristöämme. Kaikkea saatavilla olevaa tietoa ei ole hyödyksi tai edes mahdollista lukea. Mielemme rajat tulevat aina vastaan ennen tiedon määrän rajoja. Asiantuntijuutta vaativissa kysymyksissä tiedon laadun arviointi ei usein myöskään ole mahdollista.

Ne, joiden tavoitteena on tehdä harmaalla alueella toimivaa (tai jopa aktiivisen pahantahtoista) informaatiovaikuttamista, yrittävätkin naamioida viestinsä imitoimalla arvostettuja kanavia. Viesti saatetaan esimerkiksi muotoilla niin, että se muistuttaa erehdyttävästi tasokasta journalismia, tieteellistä tutkimustietoa tai viranomaisviestintää. Viesti voidaan myös muotoilla tavalla, jossa pyritään ohittamaan järjellinen ajattelu. Tyypillisesti tämä onnistuu vetoamalla voimakkaisiin tunteisiin kuten inhoon, häpeään, vihaan tai kunniaan. Osaava viestijä tietää ja luottaa siihen, ettei tunnekuohun vallassa oleva ihminen ajattele selkeästi tai tee hyviä arvioita.

Osaava manipuloitsija tietää myös vastaanottajan, siis esimerkiksi suomalaisen koulutuslaitoksen opit saaneen ja suomalaiseen kulttuuriin kasvaneen ihmisen heikkoudet. Hyödyntämällä kulttuuriin syvärakenteissa olevia uskomuksia, pelkoja ja toiveita voidaankin ihmistä traagisimmillaan viedä kuin pässiä narussa. Malliesimerkki tästä on politiikassa päivittäin esiintyvä yksinkertaistava puhe, jossa monimutkainen (tyypillisesti yhteiskunnallinen ilmiö) pelkistetään iskulauseenomaiseksi nopeasti ymmärrettäväksi toteamukseksi. Tehokkaasti luotuna tällainen puhetapa vetoaa salakavalasti kohdeyleisössä syvällä oleviin uskomuksiin ja saa aikaan kokijassaan voimakkaan ja välittömän ymmärryksen tunteen. Tämä oivalluksen tunne on petollisen imarteleva; koemmehan että olemme juuri ongelmitta ymmärtäneet tunnetusti vaikeatajuisen ilmiön. Valheellinen ymmärrys ja siihen liittyvä voimakas tunnelataus tekevät meistä myös erityisen halukkaita jakamaan tuoretta ymmärrystämme itsevarmasti eteenpäin. Tässä malliesimerkissä ihmisen uteliaisuutta sekä halua ymmärtää ympäristöään käytetään hyväksi valheellisen ymmärryksen luomisessa.