Ekologisesta kompensaatiosta takaisin isoon kuvaan
Olemme tämän kurssin aikana käyneet kattavasti läpi luontohaittojen lievennyshierarkian viimeistä tasoa, eli ekologista kompensaatiota. Motivaatiota lievennyshierarkian huomiointiin kaikessa ihmistoiminnassa ammensimme ympäristön globaalista nykytilasta, jonka parantaminen vaatii ekologisten ja sosiaalisten rajojen asettamista taloudelliselle toiminnalle ja niihin kytkeytyviä konkreettisia toimenpiteitä.
Sitran vuoden 2023 tulevaisuusbarometrin mukaan suomalaiset toivovat tulevaisuudelta hyvinvointivaltion säilyttämistä, talouden tasapainoa sekä kansallisen turvallisuuden säilyttämistä5. Näistä kaikki edellyttävät muutoksia siinä, miten huolehdimme ilmastosta ja luonnosta. Tätä yhteyttä ympäristön hyvinvoinnin ja yhteiskunnan vakauden välillä ei vielä laajasti tunnisteta, minkä vuoksi luonto- ja ilmastohaittojen aiheuttamista riskeistä on tärkeää puhua. Olemme ihmisinä täysin riippuvaisia luonnosta, minkä vuoksi toimintamme sovittaminen luonnon tarpeisiin on välttämätöntä.
Suomen kansallisen luontopaneelin mukaan luonnon köyhtyminen Suomessa voidaan vielä kääntää kohti elpyvää kehityssuuntaa2. Ekologisen kompensaation käyttöönotto voi parhaimmassa tapauksessa toimia sysäyksenä kohti luonnon kokonaisheikentymättömyyden parempaa huomiointia päätöksenteossa tehden ihmisen aiheuttamia luontohaittoja näkyvämmiksi. Luontohaittoja ehkäisemällä hillitään myös ilmastonmuutosta maaperäpäästöjen vähentyessä ja hiilinielujen ja -varastojen vahvistuessa.
Tahtotila turvata luonnon säilyminen osoittaa meillä merkkejä vahvistumisesta. Ekologisen kompensaation käyttöönotto oli poliittinen päätös, ja sen tekeminen voi mahdollistaa menettelyn kehityksen palvelemaan luontokadon ehkäisyä tulevaisuudessa. Tästä eteenpäin tarvitaan selkeää poliittista ohjausta, jotta luonnon- ja ilmastonsuojelu, lievennyshierarkian noudattaminen ja ekologisen kompensaation käyttö mahdollistavat luonnon tilan paranemisen. Suomen nykyinen ekologisen kompensaation lainsäädäntö on monessa suhteessa vahvoilla muiden maiden sääntelyyn verrattuna, mutta puutteeton se ei ole. Suunta on siis oikea, mutta menettelyn ja järjestelmän toimivuuden varmistamiseksi tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Käytännön kokemukset ekologisista kompensaatioista veisivät meitä tässä suurin harppauksin eteenpäin, ja toiveet ekologisen kompensaation käytöstä ovatkin korkealla.
Mitä vielä tarvitaan matkalla kohti luonnon heikentymätöntä ja elpyvää tilaa?
Luonnonsuojelulain uudistuksen yhteydessä teetetyssä toimivuusarvioinnissa nousi jo esiin tarve tehdä ekologisesta kompensaatiosta velvoittavaa luonnonsuojelulain mukaisissa poikkeuslupapäätöksissä. Tämä olisi tarkoittanut, että suojelluille lajeille ja luontotyypeille aiheutetut haitat olisi ollut pakko hyvittää kompensaation keinoin. Ekologinen kompensaatio päätettiin kuitenkin ottaa käyttöön vapaaehtoisena, mikä lisää epävarmuutta sen käytöstä. Pakote hyvittää luontohaitat poikkeuslupamenettelyn yhteydessä olisi luonut kysyntää luonnonarvojen tuottajien, eli enimmäkseen maanomistajien, tuottamille luonnonarvoille kompensaatiomarkkinoilla – vapaaehtoisuuteen perustuvassa järjestelmässä hyvitysten kysynnän syntymisestä ei ole takeita.1
Ennallistamisasetuksen läpimeno EU-tasolla mahdollistaa kuitenkin luonnon kokonaisheikentymättömyyden tavoitteen asettamisen tietyn alueen saman kasvillisuusvyöhykkeen luontotyypeille sen sijaan, että vähintään hyvän ekologisen tilan saavuttaneiden, ennallistettujen luontotyyppien heikentäminen kiellettäisiin kokonaan. Tämä on kirjoitettu ennallistamisasetuksen joustoihin. Käytännössä se tarkoittaisi, että luontotyypit voitaisiin asettaa velvoittavan ekologisen kompensaation piiriin, eli jos haittaa niille aiheutettaisiin, haitat olisivat kompensoitava toisaalla.
Kurssin 5. osiossa esiteltiin myös ekologisen kompensaation ohjausvaikutusta, jonka seurauksena taloudelliset toimijat pyrkisivät välttämään haitan aiheuttamista väistäessään luonnon heikentämisestä syntyviä kustannuksia. Ohjausvaikutus ei toimi vapaaehtoisessa järjestelmässä, mikä voi vähentää aiheutettujen luontohaittojen kompensointiin ryhtymistä. Velvoittavuus ekologisessa kompensaatiossa pienentäisi myös viherpesun riskiä, sillä haittojen hyvittäminen valtavirtaistuisi ja siten pelkkä luontohaittojen hyvittäminen ei näyttäytyisikään enää edelläkävijyytenä. Positiivista kilpailua velvoittavuus ei poistaisi, sillä yritykset voisivat yhä kilpailla vastuullisimman toimijan paikasta markkinoilla.1
Kokonaisheikentymättömyyden saavuttaminen yhteiskunnissa vaatii lievennyshierarkian jokaisen tason näkyvämpää huomiointia kaikessa ihmistoiminnassa. Tämän tekstin kirjoitushetkellä lievennyshierarkiasta on kuitenkin vain maininta Suomen luonnonsuojelulaissa (9/2023). Laissa ei säädetä lievennyshierarkian noudattamisesta tai esitetä, miten sen noudattamista tulisi valvoa. Laissa ei siis anneta riittävästi tietoa siitä, millaisia vaatimuksia ekologista kompensaatiota edeltävälle toiminnalle on. Ristiriitaisesti ekologinen kompensaatio määritellään kuitenkin lainsäädännössä lievennyshierarkian kautta. Lievennyshierarkian noudattamisen ja raportoinnin velvoittaminen olisi helposti perusteltavissa ja varmistaisi ekologisen kompensaation hyväksyttävän käytön.1
Kohti kokonaisparanemaa
Globaalisti kansalaisjärjestöt ja useat suuryritykset ovat vaatineet kokonaisheikentymättömyyttä kunnianhimoisemman kokonaisparaneman tavoittelua liiketoiminnassa. Tuottamalla luontohyötyjä ylimäärin varmistettaisiin se, etteivät kompensaation onnistumiseen liittyvät epävarmuudet tee kompensaation vaikutuksista nettonegatiivisia.3
Kokonaisheikentymättömyys, saati kokonaisparanema, voi operatiivisesta näkökulmasta vaikuttaa haastavalta saavuttaa, mikä johtuu ekologisen kompensaation monivaiheisuudesta sekä laskennan ja toteutuksen vaatimasta asiantuntijuudesta. On tärkeää muistaa, ettei kaikkea kompensaatioiden toteuttamiseen tarvittavaa osaamista tarvitse olla valmiiksi organisaation sisällä, vaan laskentaa ja luontoselvityksiä voi ostaa myös palveluina. Ensin meidän on löydettävä parhaat keinot siihen, että kansallinen kokonaisheikentymättömyyden tavoite toteutuu reaalimaailmassa, ja sen jälkeen luontohyötyjä voidaan alkaa tuottaa enemmän kuin vähimmäisvaatimus edellyttää.
Yleisesti ottaen luonnon paranevan ja elpyvän tilan saavuttaminen vaatii väestön kulutustottumusten ja organisaatioiden toimintatapojen muutoksia. Usein miellämme luonto- ja ilmastohaitoiksi ne paikalliset haitat, jotka pystymme helposti havaitsemaan – leväkukinnat vesistöissä, kaadetun metsän, eroosion kuluttaman maaperän ja niin edelleen. Ne ympäristövaikutukset, joita meidän on haastavampaa havaita, ovat piilotettuina tuotantoketjujen varrelle raaka-aineiden hankinnasta aina jätteiden käsittelyyn saakka. Vaikeasti jäljitettävissä olevat haitat kuormittavat salakavalasti luontoa ja ilmastoa, mihin havahdutaan usein vasta, kun vahinko on jo tapahtunut. Meillä on kuitenkin jo paljon tietoa ja keinoja mitata näitä yritystoiminnassa syntyviä haittoja koko tuotteen tai palvelun elinkaaren ajalta. Kysymys on enää siitä, että organisaatiot tekevät luonto- ja ilmastohaittojensa välttämisestä ja lieventämisestä prioriteetin, mikä vaatii toimia oman ilmasto- ja luontojalanjäljen selvittämiseksi.
Ilmasto- ja luontokriisi ovat oireita siitä, ettemme ole aiemmin tunnistaneet ja sittemmin tunnustaneet maapallon ekologisia rajoja. Planetaarisesta hyvinvoinnista on tehty neljä maksutonta verkkokurssia (PW MOOC I-IV), jotka suosittelemme seuraavaksi suorittamaan Jyväskylän yliopiston Online Courses -oppimisympäristössä4, mikäli et ole niin vielä tehnyt.
Ensimmäisellä kursseista planetaarista hyvinvointia on taustoitettu seuraavasti: ”…ihmisen tulee turvata niiden ekologisten ja fysikaalisten järjestelmien vakaus ja toimivuus, jotka ovat välttämättömiä ekosysteemien ja lajien säilymiselle. Loppujen lopuksi näiden järjestelmien vakaus ja toimivuus ovat välttämättömiä myös ihmisen olemassaololle. Planetaarisen hyvinvoinnin käsite ei siis erottele ihmistä ja muuta luontoa, vaan pitää molempia itseisarvoisesti tärkeinä.”4
Vahvan kestävyyden toteutumiseksi yhteiskuntien on järjestäydyttävä siten, että talous ja ihmisten hyvinvointi saadaan järjestettyä planeetan asettamien rajojen sisäpuolella. Planeetan rajat ovat luonnon toiminnan asettamia reunaehtoja, joiden sisällä maapallon järjestelmät toimivat, kuten niiden pitäisi. Tämänhetkinen elämäntapamme on aiheuttanut sen, että globaalisti katsottuna suurin osa näistä rajoista on jo ylitetty, mutta tiedostavilla muutoksilla meidän on mahdollista kääntää kehityksen suunta. Siihen tarvitaan vahvaa poliittista tahtoa ja ohjausta sekä meistä ihmisistä ihan jokaista.