4.3. Monilajinen kestävyys

Kestävyyspuheen valtavirrassa kestävyyden tavoitetila tarkoittaa sellaista tilaa, jossa sekä nykyisten että tulevien ihmisten mahdollisuudet hyvän elämän tavoitteluun on turvattu. Tätä ideaa muotoiltiin jo Brundtlandin komission Yhteinen tulevaisuutemme -raportissa vuonna 1987. Raportissa määriteltiin kestävän kehityksen ja kestävyyden sekä kestävän kehityksen määritelmien kirjo. Vaikka määritelmiä ja käsitteitä on monia, suurin osa niistä pohjautuu yllä kuvattuun oletukseen kestävyyden tavoitetilasta.

Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta maailma, joka turvaa ihmisille hyvän elämän mahdollisuudet, ei kuitenkaan ole vielä kestävä. Myös muiden lajien ja ekosysteemien hyvinvointi on itsessään arvokasta, ja siksi rima asettuu paljon korkeammalle: planetaarisen hyvinvoinnin kannalta kestävyyden tavoitetila on sellainen, jossa sekä nykyisten että tulevien ihmisten ja muunlajisen elämän mahdollisuudet hyvinvointiin ja hyvän elämän tavoitteluun, mukaan lukien lajien mahdollisuus elää niille luontaisissa elinympäristöissä, on turvattu. Kun ajatellaan esimerkiksi ilmastonmuutosta ja maankäytön muutoksia, ihmiskeskeinen kestävyys ja monilajinen kestävyys edellyttävät hyvin erilaisia tavoitteita ja toimenpiteitä.

Ihmiskeskeisen kestävyyskäsityksen laajentamista monilajisemmaksi on käsitelty myös eläintutkimuksessa ja posthumanistisessa tutkimuksessa. Planetaarisen hyvinvoinnin tapaan monet näistä näkökulmista korostavat myös muiden kuin ihmisten tarpeiden ottamista huomioon kestävyyden osana. Posthumanistisesta näkökulmasta voidaan esimerkiksi kysyä, millä tavoin ihmiset ja muut olennot tuottavat yhdessä maailmoja, joissa kaikilla on mahdollisuus kestävään elämään. Esimerkiksi Pieta Hyvärinen (2020) on tarkastellut metsäekosysteemejä monilajisina talouksina, joissa tuotetaan toimeentuloa, hyvinvointia ja merkityksellisiä suhteita. Hyvärinen mainitsee sienestyksen kestävänä taloudellisena käytäntönä, joka osallistuu monilajisten elämää ylläpitävien verkostojen toimintaan: sienestäessään ihminen tarkkailee metsäekosysteemiä ja toimii yhteistyössä sen kanssa. 

Monet muutkin monilajista kestävyyttä edistävät ajattelutavat kytkeytyvät tavalla tai toisella talouteen ja ruoantuotantoon: esimerkkeinä voidaan ajatella vaikkapa viljelykäytäntöjä ja -periaatteita, joissa pyritään lisäämään muiden lajien hyvinvointia. Tällaisia käytäntöjä ja periaatteita ovat luonnonmukainen viljely, biodynaaminen viljely, uudistava viljely, permakulttuurinen viljely ja peltometsäviljely. Luontokadon myötä huomiota on kiinnitetty erityisesti maaperäeliöstön ja pölyttäjähyönteisten hyvinvointiin – ovathan pieneliöt ja hyönteiset jokaisen toimivan ekosysteemin perustekijöitä. Kun myös ruoantuotannon järjestelmiä ajatellaan ekosysteemien näkökulmasta, huomio kiinnittyy laajempaan kokonaisuuteen kuin vain ihmisten ravinnonsaantiin ja taloudelliseen hyötyyn.

Monilajinen näkökulma kestävyyteen asettaa siis ihmiskeskeistä näkökulmaa tiukemmat ehdot kestävyydelle, mutta säilyttää kuitenkin kestävyysmurroksen olemuksen ja suunnan samanlaisena: ihmisten hyvän elämän järjestämisen tapoja on muutettava merkittävästi, ja muutosten kannalta on tärkeää tunnistaa järjestelmistä niitä osa-alueita, joiden muuttaminen on kaikkein vaikuttavinta ja tärkeintä isossa kuvassa. Luvussa 4.1 kuvatut muutoskanavat liittyvät sekä ihmisten hyvän elämän edellytyksiin että monilajiseen kestävyyteen.



Kuva. Läheltä otettu kuva suuresta hyönteishotellista. Seinämäinen hyönteishotelli on kasattu ruukunpaloista ja luonnonmateriaaleista kuten kuivista puunpaloista, joihin on tehty reikiä. (Image by Manfred Richter from Pixabay. Free to use under the Pixabay License.)


Eläinten oikeuksista

Eläinten oikeuksista käytyä eettistä keskustelua voidaan pitää varhaisena esimerkkinä monilajisen kestävyyden edistämisestä. Eläinten oikeudet ovat ihmisten kesken tehtyjä sopimuksia siitä, miten eläimiä kohdellaan. Eläimet eivät pysty itse puolustamaan oikeuksiaan, joten eläinten oikeudet nojaavat ihmisten toimintaan sekä ihmisten käsityksiin eläimistä. Eläinoikeudet ovatkin avoin filosofinen käsite, jonka sisältöä määritellään jatkuvasti uudelleen. Luvussa 2.4 esitelty ihmisen eläinsuhteen historia on vaikuttanut siihen, ettei eläimille ole historiallisesti juuri sallittu oikeuksia länsimaissa (joskin poikkeuksiakin löytyy). Kuten aiemmin opimme, eläimet on länsimaisessa kulttuurissa suljettu etiikan ja moraalin ulkopuolelle tai niiden moraalisen kohtelun syyt ovat perustuneet ihmiskeskeiseen ajatteluun. Eläinten hyödyntäminen ruokana ja vaatteina nykykulttuurissa nojaa siis pitkään historialliseen perinteeseen.

Eläinten oikeuksia alettiin ajaa 1800-luvun vapautusliikkeiden aikakaudella, jolloin oikeuksia vaadittiin myös orjille ja naisille. Vegetaristifilosofit kuten Lewis Gombertz (1779–1861), Henry Salt (1851–1939) ja J. Howard Moore (1862–1916) peräänkuuluttivat eläimille moraalisia ja juridisia oikeuksia. Heidän mukaansa eläimiä ei ole myöskään lupa syödä, sillä eläimet ja ihmiset ovat sosiaalisesti, psyykkisesti ja eettisesti yhdenvertaisia. Näistä ajatuksista ponnistavat myös nykyiset eläinoikeudet. Esimerkiksi eläinrääkkäys on pitkään tuomittu länsimaisissa yhteiskunnissa.

Kaiken kaikkiaan eläinoikeusliikkeen tavoitteena on eläinten moraalisen arvon ja yhteiskunnallisen aseman tunnustaminen. Esimerkiksi Suomessa eläinten oikeus elämään ilman kärsimystä on kirjattu eläinsuojelulakiin. EU:n perussopimus eli Lissabonin sopimus myös toteaa, että tuntoiset eläimet ja niiden hyvinvoinnin edellytykset on otettava huomioon ihmistoiminnassa. Tässä mielessä eläimillä on siis oikeuksia. Eri asia on, miten oikeudet toteutuvat käytännössä, sillä esimerkiksi tuotanto- tai turkiseläinten elämä sisältää usein monenlaista kärsimystä joko suoraan tai epäsuoraan riistämällä niiltä mahdollisuuden lajityypilliseen käyttäytymiseen. Kuten Johdatus planetaariseen hyvinvointiin -kurssilla opimme, Intia tunnusti vuonna 2013 delfiinit ei-inhimillisinä henkilöinä, joilla on ihmisoikeuksiin verrattavia oikeuksia. Argentiinassa taas tuomioistuin päätti vuonna 2015, että 25 vuotta eläintarhassa asuneella orangilla on ei-inhimillisen henkilön oikeudet, kuten oikeus vapauteen. Myös isot ihmisapinat ovat saaneet eri puolilla maailmaa ihmisoikeuksiin verrattavia oikeuksia, joskin yksittäistapauksin ja paikallisesti. Myös näissä tapauksissa voi kuitenkin olla vaikea hahmottaa, mitä tällaiset oikeudet tarkoittavat käytännössä ja miten niiden toteutumisesta pidetään huolta. Koska ei-inhimilliset henkilöt eivät voi ihmisten yhteiskunnassa edustaa itseään, on ehdotettu, että niille pitäisi määrittää lailliset edunvalvojat.


Hyvä elämä IPBESin mukaan 

Hallitustenvälisen luontopaneelin IPBESin raporteissa ihmisten hyvän elämän ja luonnon suhteita käsitellään siitä näkökulmasta, että luonto tuottaa toiminnallaan ihmisille hyvinvointia ja mahdollisuuksia hyvään elämään. Tätä ihmiskeskeistä käsitystä kuvataan termeillä ”ekosysteemipalvelut” tai “Nature’s contributions to people”: ekosysteemien katsotaan tuottavan toiminnallaan ihmisille palveluita, joista monet, kuten puhtaan veden, ilman ja ravinnon tuottaminen, ovat elintärkeitä ja korvaamattomia. Samalla IPBES nostaa esiin sen, että etenkin laajasti jaetut käsitykset hyvän elämän sisällöistä vaikuttavat luonnon hyvinvointiin. IPBES siis pyrkii edistämään monilajista kestävyyttä, joskin melko ihmiskeskeisistä lähtökohdista.

IPBESin mukaan yksi tärkeimmistä luonnon liikakäyttöön johtavista tekijöistä on kasvavaan kulutukseen ja korkeaan materiaaliseen elintasoon sidottu käsitys hyvästä elämästä. Maailmanlaajuisessa kapitalistisessa kulttuurissa on vallalla ajatusmalli, jossa hyvä elämä edellyttää materiaalisen kulutuksen kasvua ja jossa menestyksen merkkejä ovat korkea tulotaso ja ostovoima. Hyvä elämä voidaan tunnetusti ja todistetusti kuitenkin saavuttaa myös kuormittamatta ekosysteemejä liikaa.

IPBESin mukaan poliittisten instituutioiden, kuten valtioiden ja kuntien hallitusten, tehtävä onkin mahdollistaa ja tukea tällaisten vähemmän kuormittavien elämänvalintojen tekemistä. Hyvän elämän mahdollistaviin ehtoihin kuuluu yksilöllisten (subjektiivisten) mieltymysten ja yleisten (objektiivisten) reunaehtojen lisäksi myös sosiaalisia ja kulttuurisia (intersubjektiivisia) tekijöitä. Etenkin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tekijöihin vaikuttamalla voidaan muuttaa yleisiä käsityksiä siitä, millaista on hyvä elämä.

IPBESin raportti korostaa, että on tärkeää tukea hyvän elämän visioita, jotka perustuvat kulutuksen sijaan relationaalisuuteen. Relationaalisuus tai suhteisuus tarkoittaa sitä, että sekä ihmistenväliset että ihmisten ja muiden olentojen väliset suhteet (esimerkiksi luontosuhde sekä suhteet kasveihin ja eläimiin) koetaan merkityksellisiksi ja niiden merkitystä arvostetaan myös sosiaalisella ja kulttuurisella tasolla, esimerkiksi tapakulttuurin, juhlien ja rituaalien kautta. Esimerkkeinä kestävistä, suhteisia arvoja painottavista hyvän elämän visioista IPBESin raportti mainitsee latinalaisamerikkalaisen buen vivir -ajattelun, Convivialist Manifesto -julistuksen, degrowth- eli kohtuusliikkeen, Transition Town -liikkeen sekä useimpien alkuperäiskansojen kulttuuriset käsitykset siitä, miten ihmisen ja luonnon hyvinvoinnit ovat toisistaan riippuvaisia. Kestävät hyvän elämän visiot voidaan myös nivoa osaksi lainsäädäntöä, kuten Ecuadorissa, jossa Äiti Maan (Pachamaman) perusoikeudet on turvattu perustuslailla. Näihin liikkeisiin ja ajattelutapoihin voit tutustua alla olevien linkkien kautta.

Vaikka hyvän elämän edellytyksiä onkin tärkeää määritellä myös objektiivisesti, IPBESin raportti muistuttaa, että on tärkeää jättää ihmisille mahdollisuus määritellä itse, mikä juuri heille on hyvää elämää. Holhoamisen sijaan poliittiset instituutiot voivat tukea kestäviä elämänvalintoja (esimerkiksi tarjoamalla saavutettavia julkisia liikennevälineitä ja tiloja sosiaalisesti kestävään toimintaan) sekä purkaa sellaisia yhteiskunnallisia rakenteita, jotka estävät kestävien valintojen tekemisen tai ohjaavat ihmisiä kestämättömään kulutukseen (esimerkiksi ympäristölle haitalliselle työlle ja tuotannolle suunnattuja taloudellisia tukia). IPBESin mukaan erityisen tärkeää on, että ihmiset osallistuvat omaa elämäänsä koskettavien poliittisten päätösten tekemiseen ja että esimerkiksi arvokeskustelulle varataan kylliksi julkista tilaa.

LISÄTIETOA:

  • buen vivir
    • https://degrowth.info/de/about-us/project/buen-vivir
    • https://www.greeneuropeanjournal.eu/buen-vivir-a-concept-on-the-rise-in-europe/
  • Convivialist Manifesto
    • https://www.greeneuropeanjournal.eu/the-convivialist-manifesto/
  • degrowth- eli kohtuusliike
    • https://degrowth.info/en/degrowth
    • https://kohtuusliike.fi/
  • Transition Town
    • https://transitionnetwork.org/about-the-movement/what-is-transition/ 
    • https://www.rapidtransition.org/stories/transition-towns-the-quiet-networked-revolution/
  • Pachamaman perusoikeude
    • https://www.environmentandsociety.org/arcadia/constitution-republic-ecuador-pachamama-has-rights
    • https://theparliamentofthings.org/article/mother-earth-the-rights-of-pachamama/


Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.

Viimeksi muutettu: tiistaina 11. huhtikuuta 2023, 20.09