3.3. Ympäristötunteet
3.3. Ympäristötunteet
Ympäristöihin ja niiden muutokseen liittyy monenlaisia tunteita. Yhtäältä ihmiset ovat monin tavoin sitoutuneita kotipaikkoihinsa, niiden maisemiin ja lajistoon, ja muutokset tutuissa ympäristöissä voivat aiheuttaa erilaisia tuntemuksia kuten epävarmuutta, surua, vihaa ja ahdistusta. Suuret muutokset elinympäristöissä voivat olla myös traumaattisia. Toisaalta tunteet voivat liittyä myös etäisempiin ympäristöihin ja vaikkapa planeetan tilaan, joka ei ole suoraan koettavissa. Ilmastoahdistus on esimerkki tällaisesta tunnetilasta. Ympäristömuutokseen liittyvät tunteet ovat monin tavoin kytkeytyneitä myös yhteiskunnallisiin, taloudellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin ja tunteet ovat osa kaikkea ihmisyhteisöjen päätöksentekoa. Myös tukahdetut ja kielletyt tunteet vaikuttavat asenteisiin ja valintoihin. Ympäristötunteista oppiminen onkin tärkeää jo senkin takia, että niiden kollektiivinen kieltäminen on osa ilmastokriisin nykytodellisuutta ja osasyynä muutostoimien hitauteen.
Ilmastoahdistus ja ympäristösuru
Ilmastoahdistusta on monenlaista. Toisia ahdistaa ilmastotoimien puute ja osaa ahdistaa se, että ilmastonmuutoksesta puhutaan niin paljon. Toiset ilmaisevat huolensa äänekkäästi, kun taas toiset käyttävät psyykkistä torjuntaa pitääkseen huolen kauempana. Usein huolen torjuntaan liittyy ilmastonmuutosta koskevan tutkimustiedon epäily ja torjunta. Ympäristötunteita tutkineen Panu Pihkalan (2019) mukaan ilmastoahdistus onkin yleistermi, joka kuvaa monenlaisia ilmastonmuutokseen liittyviä negatiivisia tunteita. Pahimmillaan erilaiset mielipiteet ilmastotoimien luonteesta aiheuttavat merkittäviä sosiaalisia ristiriitoja.
Kuten Maapallon tulevaisuus ja lapsen oikeudet -selvityksessä julkaistusta ilmastoahdistusta käsittelevästä artikkelista käy ilmi, ilmastoahdistus koskettaa myös lapsia ja nuoria. Sen jälkeen kun ruotsalaisen Greta Thunbergin (s. 2003) inspiroima koululaisten ilmastoliike on noussut merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi, lapset ja nuoret ovat näkyneet ilmastoliikkeessä aktiivisina osapuolina ja myös heidän kokemiinsa tunteisiin on kiinnitetty enemmän huomiota. Suuren kansainvälisen tutkimuksen mukaan suurin osa 16–25 -vuotiaista nuorista on huolissaan ilmastonmuutoksesta (59% hyvin tai äärimmäisen huolissaan, 84% vähintään hieman huolissaan). Yli puolet vastaajista koki surun, ahdistuksen, vihan, voimattomuuden, avuttomuuden ja syyllisyyden tunteita ja lähes puolet koki, että ilmastonmuutos haittaa heidän päivittäistä elämäänsä ja toimintaansa.
Pihkalan mukaan tunteiden tarkempi tarkastelu ja tunnistaminen voisi auttaa toimimaan tunteiden kanssa – sekä yksityisessä että yhteiskunnallisessa elämässä. Tunteiden tunnistamista, nimeämistä ja käsittelyä (esimerkiksi keskustelun tai luovan toiminnan keinoin) kutsutaan tunnetaidoiksi. Tunnetaidoissa on usein puutteita, ja yksi yleinen puute on se, että kielteisinä pidettyjä tunteita, kuten surua, pelkoa ja suuttumusta, vältellään ja torjutaan. Ympäristötunteiden – myös vaikeiden sellaisten – tunnistaminen voi Pihkalan mukaan auttaa kahdessa ympäristökriisin ajan haasteessa, jotka ovat: 1) tarve sopeutua muuttuviin olosuhteisiin myös tunnemaailman kannalta ja 2) tarve hyväksyä sekä oma vastuu että oma riittämättömyys. Ympäristötunteiden tunnistaminen ja hyväksyminen voivat auttaa ihmistä myös tarkastelemaan, mikä on hänelle merkityksellistä ja mitkä ovat hänelle keskeisiä arvoja.
Teoksessaan Mieli maassa? Ympäristötunteet (2019) Pihkala on nimennyt ja kuvaillut erilaisia ympäristötunteita ja niihin liittyviä tunnetaitoja. Yksi Pihkalan nimeämistä tunteista on ympäristösuru. Ympäristöön liittyvästä surusta on puhuttu ja kirjoitettu viime vuosina paljon, mutta sitä ei kuitenkaan usein tunnisteta eikä sitä oteta riittävästi huomioon ympäristöön ja ilmastonmuutokseen liittyvissä keskusteluissa, tutkimuksissa ja toimenpiteissä. Surun tunne liittyy usein menetykseen ja kärsimykseen, ja näin myös ympäristösuru saattaa liittyä tunnistamattomaksi muuttuneisiin tai tuhoutuneisiin paikkoihin ja maisemiin tai tuttujen lajien katoamiseen tai vähenemiseen. Se saattaa liittyä myös ympäristöön liittyvän tiedon ja identiteetin menettämiseen. Ympäristösuru saattaa olla myös tulevia menetyksiä ennakoivaa, jolloin sitä saatetaan kutsua myös ympäristö- tai ilmastomelankoliaksi tai solastalgiaksi.
Maantieteilijä Lesley Headin mukaan ihmisten täytyy ympäristömuutosten aikana oppia elämään surun ja muiden vaikeiden tunteiden kanssa ja sietämään niitä ilman lamaantumista. Ympäristömuutosten sureminen voi olla myös kokemus, joka avaa oven ympäristötietoisuuteen ja luo uudenlaisia yhteyksiä luontoon ja elonkirjoon.
Kuva. Ahdistunut henkilö istuu lattialla oranssissa paidassa ja sinisessä hameessa. Hän pitää käsiä rinnallaan ja nojaa harmaaseen sohvaan. (Photo by Joice Kelly on Unsplash. Free to use under the Unsplash License.)
Kiintymys, rauha ja ilo
Ympäristösuru ja ilmastoahdistus nousevat siitä, että ihmiset ovat perustavanlaatuisella tavalla kiintyneitä elinympäristöihinsä. Vaikka luonnonympäristöihin suhtaudutaan monilla eriävillä tavoilla, jotka vaihtelevat rakkaudesta ja kiintymyksestä välinpitämättömyyteen ja jopa vihaan ja pelkoon, tutkijat ovat ehdottaneet, että kiintymys elämää kohtaan on olennainen osa ihmisten psykologiaa – jopa lajiominaisuus – ja että ihmiset hakeutuvat luontaisesti yhteyteen luonnon ja sen olentojen kanssa. Tätä ajatusta kutsutaan evoluutiopsykologian alalla biofiliahypoteesiksi.
Biofiliahypoteesia on vaikea todistaa tai kumota empiirisellä tutkimuksella. Monet tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että luonnonympäristöissä oleskelu saa ihmiset kokemaan olonsa terveemmiksi ja tasapainoisemmiksi. Esimerkiksi lintujen näkeminen rentouttaa ja vähentää masennusta ja ahdistusta ja saa ihmiset kokemaan läheisempää yhteyttä luontoon. Tutkimusten mukaan ihmiset rentoutuvat ja palautuvat stressistä nopeammin esimerkiksi metsässä kuin rakennetussa ympäristössä: mitä vähemmän muokattu metsä, sen tehokkaammin se palauttaa. Tämä ei tarkoita sitä, että kaupunki, puutarha tai muu ihmisen voimallisesti muokkaama luonto ei olisi luontoa. Muokkaamattomat ympäristöt ovat kuitenkin tutkimusten mukaan erityisen tärkeitä ihmistenkin hyvinvoinnille.
Pihkala muistuttaa, että vaikeat ja kivuliaat tunteet, kuten suru, väsymys ja epätoivo, eivät sulje pois nautinnollisia tunteita kuten rakkautta, iloa ja riemua. Myös tyytyväisyyden, kelvollisuuden ja onnellisuuden kaltaisia tunteita on hyvä oppia tunnistamaan ja tuntemaan. Ympäristötunteiden asiantuntija Trebbe Johnson on myös tuonut esiin, että ympäristökriisin ajassa tarvitaan juhlia ja rituaaleja, jotka auttavat juhlistamaan sitä yksinkertaista seikkaa, että olemme tässä nyt, ja että meillä on paljon aiheita iloon ja kiitollisuuteen.
Millaisia tunteita ilmastonmuutos ja muut ympäristömuutokset sinussa herättävät? Millaisilla sanoilla kuvailisit näitä tunteita? Miten ne ilmenevät ruumiillisessa kokemuksessasi? Liittyvätkö tunteesi sinulle tuttuihin paikkoihin vai kaukaisempiin ympäristöihin? Millaisia tunteita yhteiskunnalliset tilanteet ja toimet sinussa herättävät? Jos haluat, voit pohtia näitä kysymyksiä vapaaehtoisella keskustelualueella.
Holistinen tieto
Kestävyystutkija Paul Shrivastava on kollegoidensa kanssa kirjoittanut erilaisten tietämisen tapojen yhdistämisestä kestävyysteemojen oppimisessa, eli niin sanotusta holistisesta tiedosta. Shrivastavan ja muiden mukaan eri tietämisen tapojen, kuten rationaalisen, emotionaalisen ja toiminnallisen tiedon, yhdistäminen tukee sekä oppimista että toimijuuden kokemuksen kehittymistä. Tutkijat korostavat sekä tekemällä oppimista että syvällistä ja pohtivaa suhdetta opittaviin aiheisiin. Erityisesti ympäristömuutoksen ja kestävyysmurroksen kaltaisten kaikkien elämää koskettavien teemojen opiskelussa on tärkeää ymmärtää kokonaisvaltaisesti, millä tavoin ne kytkeytyvät elettyyn arkiseen todellisuuteen ja oppijan omiin yhteisöihin.
On tärkeää myös tukea yksilöiden omia muutosprosesseja. Oppijan maailmankuvasta riippuen nämä muutosprosessit voidaan ymmärtää myös henkisinä tai hengellisinä. Shrivastava ja muut viittaavat esimerkiksi Presencing Institute -tutkimuskeskuksen kehittämään oppimismenetelmään, jossa pyritään kehittämään oppijoiden luovuutta tietoisuustaitojen avulla. Toisena esimerkkinä tutkijat mainitsevat paavi Fransiskuksen Laudato si’ -kiertokirjeen (2015). Kiertokirjeessään katolisen kirkon henkinen johtaja kuvaili ihmisten kytköksiä planeetan ekologisiin järjestelmiin ja kehotti muutoksiin talouden järjestelmissä ja kulutuksessa. Tämä on yksi esimerkki siitä, että uskonto ja tieteellinen tutkimus voivat myös edistää samoja päämääriä.
Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.