3.1 Reittien tutkiminen kohti planetaarista hyvinvointia

Valmiita ja varmoja reittejä kestävämpään tulevaisuuteen ja planetaariseen hyvinvointiin ei ole olemassa. Tieto tavoitetilasta ei riitä opastamaan, miten toimia. Polut luodaan kävelemällä, eikä yksikään yhteiskunta ole vielä tallannut reittiä tulevaisuuteen, jossa inhimillisen hyvinvoinnin tavoitteet olisi saavutettu tasa-arvoisesti ja samalla ekologisen kestävyyden raja-arvoissa pysyen; ekologiset rajat ovat yleensä ylittyneet selvästi ennen hyvinvoinnin minimirajojen saavuttamista. 

Kestävyysmurroksessa ei ole suoria ja yksiselitteisesti parhaita reittejä. Toivottavaan suuntaan vievissä vaihtoehdoissa on jokaisessa omat tunnetut haasteensa – esimerkiksi puhtaamman teknologian investoinnit, joita mikään yritys ei ota kannettavakseen, koska investoinnista ei seuraa taloudellisia hyötyjä – sekä joukko tuntemattomia haasteita kuten järjestelmien horjuttamisen sivuvaikutukset. Eri yhteiskunnilla on omat vahvuutensa mutta myös haasteensa sekä historiallisten kehityskulkujen tuottamat ainutlaatuiset olosuhteensa. Siksi eri valtioiden, mutta myös eri alueiden ja kaupunkien, toimintamahdollisuudet vaihtelevat. Samat toimet voivat näin ollen tuottaa yhtäällä hyvinvointia ja uusia työpaikkoja, toisaalla työttömyyttä ja alueellisen elinvoiman katoamista. Esimerkiksi hiiliteollisuuden alasajo Saksassa Ruhrin alueella osoittautui paljon vaikeammaksi kuin Saarlandin alueella, koska uusien toimeentulon ja elinkeinotoiminnan mahdollisuuksien houkuttelu ja taloudellisen rakenteen monipuolistaminen jäivät jumiin useiden lukkiutumisten vuoksi. 

Kestävään tulevaisuuteen on hahmoteltava monia reittejä, jotka toimivat erilaisissa olosuhteissa ja myös haasteiden osuessa matkan varrelle. Kestävyysmurroksen osaamisen ytimessä onkin ymmärrys muutosreittien suunnittelusta ja toimeenpanosta: miten rakentaa toimivia reittejä kohti planetaarista hyvinvointia ja hallita matkan varrella tulevia ei-aiottuja vaikutuksia? Miten yhdistää tämänhetkiseen, tekemisen käynnistävään realismiin riittävä avoimuus sille, että tulevaisuus voi olla hyvinkin erinäköinen kuin mitä äkkiseltään osaamme kuvitella?

Eri alojen tieteellinen tieto ja sitä yhteen tuova moni- ja poikkitieteellinen tutkimus tuottaa karttakuvaa nykytilasta ja erilaisista tulevaisuuskuvista. Esimerkiksi tieto eri toimintojen ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksista sekä erilaisten elämäntapojen ja yhteiskunnan toimintamallien kestävyydestä ja hyvinvointivaikutuksista luovat karttoja nykytilasta. Kattavan kartan tuottaminen edellyttää sekä eri tieteenalojen erikoisosaamista että tieteenalojen rajat ylittävää kestävyystutkimusta. Samoin tieteellinen tieto on käytännössä välttämätöntä sen selventämiseksi, millainen tulevaisuudentila auttaisi säilyttämään elonkirjon maapallolla tai hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia. 

Tieteellinen tieto sellaisenaan on kuitenkin vain kokoelma vallitsevan tai ennustetun tai mahdollisena pidetyn maailman eri osasten ja prosessien tilaan, toimintaan ja yhteisvaikutuksiin liittyviä tiedon palasia: ne edustavat eri tasoilta ja eri välinein otettuja kuvia maailmasta. Tiedonpalaset vaativat tulkintaa ja yhteen sovittamista, jotta niistä tulee mielekäs ja ihmisten toiminnan kannalta hyödyllistä tietoa tarjoava kokonaisuus. Tieteellisen tiedon tulkitseminen ymmärrettäväksi ja kestävyysmurroksen edistämistä tukevaksi kokonaisuudeksi vaatiikin tieteellistä kartanlukutaitoa. 

Riittävän kartanlukutaidon perustana on ymmärrys maapallo- ja ihmisjärjestelmien toiminnasta (ks. Järjestelmät ja planetaarinen hyvinvointi -kurssi tässä kurssisarjassa) sekä tieteellisen tiedon eri muotojen luonteesta. Tieteellinen tieto on lähtökohtaisesti luonteeltaan itseään korjaavaa ja ajassa kehittyvää, eikä esimerkiksi kestävyysmurrokseen liittyvän tutkimuksen ole yleensä edes mahdollista tuottaa vuorenvarmaa tai muuttumatonta tietoa tutkittavasta asiasta. Laadukkaassa tieteellisessä tutkimuksessa tuloksiin liittyvät epävarmuudet ja rajoitteet on kuitenkin ilmaistu selkeästi. Tuloksista muodostuu eräänlainen tiedon virta, jota katsomalla saadaan muodostettua myös iso kuva.

Tarkastellaan esimerkkinä ruokajärjestelmän vaikutuksia ilmastonmuutokseen. Näihin vaikutuksiin liittyvää tietoa tuotetaan hyvin monilla eri tasoilla. IPCC:n synteesiraportit päivittävät ilmaston osalta suurta kuvaa, ja niiden lausuntoihin liitetään usein myös tarkennus siitä, miten paljon väitteen tueksi on todistusaineistoa ja miten vahva yhteisymmärrys asiasta tutkijoiden keskuudessa vallitsee, tai kuinka suurella varmuudella (confidence) väite esitetään, jolloin epävarmimmasta varmimpaan asteikko on “very low confidence … very high confidence”. Vuonna 2022 valmistuneen IPCC:n kuudennen arviointiraportin AR6:n mukaan globaaleista ihmistoiminnan aiheuttamista haitallisista ilmastovaikutuksista 23–42 % liittyy ruokajärjestelmien toimintaan. Huomattava vaihteluväli johtuu muun muassa siitä, että maanviljelyyn liittyvät maankäytön muutokset voidaan laskea mukaan monin eri tavoin. Joka tapauksessa luku kertoo, että ruokajärjestelmät ovat ihmistoiminnan merkittävimpiä haitallisten ilmastovaikutusten aiheuttajia. Raportti toteaa myös, että kasvipainotteiset ruokavaliot (joissa lihan ja maidon osuus on vähäinen) ovat keskimäärin ilmaston kannalta vähemmän kuormittavia; esimerkiksi tämän väitteen yhteydessä varmuudeksi annetaan “high confidence”. Ruokavalion ilmastovaikuttavuus liittyy pitkälti siihen, että etenkin märehtijöiden (kuten naudan, lampaan ja vuohen) liha ja siten myös tiivistetyt maitotaloustuotteet, kuten juusto, ovat ilmastolle kuormittavimpia elintarvikeryhmiä. 

Yllä kuvatun ison karttakuvan paikkansapitävyys ei edellytä, että jokainen mahdollinen tutkimusasetelma elintarvikkeiden tai vaikkapa erilaisten lehmien rehusekoitteiden tai ravintola-annosten ilmastovaikutuksista tuottaisi keskenään samoja lukemia. Kukin lukuisista valinnoista tutkimusasetelmaa koskien vaikuttaa saataviin tuloksiin hiukan, eikä yksiselitteisesti parhaita laskentatapoja ole aina vakioitu niin sanotuksi kultaiseksi standardiksi. Ison karttakuvan paikkansapitävyys ei myöskään edellytä, että mikä tahansa vertailu kasvi- ja eläinperäisen elintarvikkeen välillä osoittaisi kasviperäisen tuotteen tai ruoka-annoksen olevan aina ilmastoystävällisempi. Media uutisoi usein nimenomaan yksittäisiä tutkimustuloksia, joista saa suoraviivaisia otsikoita. Huomattavaa medianäkyvyyttä saavat esimerkiksi tulokset, joissa tietyllä asetelmalla ja tarkastelukulmalla on todettu tiettyjen kasvisten olevan tiettyä lihaa haitallisempia ilmastolle. Näin esimerkiksi käy, jos sama energiamäärä pitäisi nauttia joko syömällä vihreää salaattia tai naudanlihaa. 

Hyvä tieteenlukutaito antaa eväät ymmärtää, miksi tällainen tutkimusasetelma on lähtökohtaisesti jo erikoinen, ja ettei tällainen yksittäinen tutkimus hetkauta isoa karttakuvaa suuntaan tai toiseen, koska kokonaisymmärrys muodostuu valtavasta joukosta tutkimustuloksia. Yksittäiset tutkimukset voivat joskus olla “huteja” erinäisistä syistä. Siksi esimerkiksi ihmisjärjestelmien ympäristövaikutuksia koskevaan tietoon tarvitaan kokonainen kertymä tuloksia, joista kokonaisuutena voidaan päätellä vastauksen suuruusluokka. 

Esimerkiksi elintarvikkeiden hiilijalanjäljen osalta yksittäistä tutkimusta tai laskelmaa olennaisempia ovat tutkimuslöydöksiä yhteen kokoavat metatutkimukset. Ruoan osalta tästä esimerkkinä on 570 tutkimusta yhdistänyt ja siten yli 38 000 maatilalta 119 maasta kerättyä tietoa yhteen koostanut metatutkimus, jonka tutkimustuloksissa sekä kerrottiin eri elintarvikkeiden ilmastovaikutuksille eri tutkimuksissa saatu vaihteluväli että aritmeettinen keskiarvo (mean). Tällaisen metatutkimuksen avulla voidaan nähdä tiedon kokonaiskuva sen sijaan, että hämmennyttäisiin yksittäisistä mediassa uutisoiduista luvuista. Huomionarvoista myös on, että IPCC:n ison kuvan viesti antaa tarkempien lukuarvojen vaihteluista riippumattomat, selkeät ohjeet muutokseen tarvittavasta suunnasta.

Yllä havainnollistimme määrällisen tiedon tasoja ja muotoja ruokajärjestelmän ilmastopäästöjen esimerkillä. Laadullinen tieteellinen tieto on puolestaan aivan oma tiedon muotonsa. Se voi kuvata asioiden tilaa maailmassa mutta vaihtoehtoisesti se voi myös pyrkiä lisäämään ymmärrystä siitä, miksi asiat ovat kuten ovat. Laadullinen tieto voi myös auttaa ymmärtämään, millaiset näkökulmat ovat hyödyllisiä kestävyyteen liittyvien haasteiden kuvaamiseen, diagnosointiin ja ratkaisemiseen. 

Kestävyyden kysymysten äärellä laadullinen ja ymmärrystä lisäävä tieto on hyvin tärkeää. Laadulliset “miksi/miten”-kysymykset auttavat esimerkiksi ymmärtämään, millaiset tekijät estävät ihmisiä tekemästä kestävämpiä kulutusvalintoja yksilötasolla ja miksi fossiilisesta energiasta irtautuminen on yhteiskunnissa niin vaikeaa. Lisätutkimus auttaa syventämään ja rikastamaan tällaista ymmärrystä ja myös haastamaan aiempia oletuksia. Yksittäinen tutkimus tuo usein lisävaloa johonkin rajattuun näkökulmaan, sillä ihmisten toiminnan ja ihmisjärjestelmien ominaisuuksien ja mekanismien toimintasyiden penkominen tieteellisellä otteella (perjantaisen pubipohdiskelun sijaan) on hidasta ja paljon ihmistyötunteja vaativaa työtä. Lisäksi – osana ymmärrystä ihmisjärjestelmien toiminnasta – tieteellisen tiedon rajallisuus on myös syytä pitää mielessä. Tätä käsittelemme lisää myöhemmin osiossa 3.3 Viisautta reittivalintoihin.

Tieteen lukutaito koskee yleistä ymmärrystä siitä, miten tiede toimii ja millaista sen tuottama tieto on. Tieteellisissä lehdissä raportoitava tutkimustieto on usein tieteenalakohtaisten tutkimuksen raportoinnin periaatteiden ja kriteerien mukaan muotoiltua. Siinä muodossa sitä ei ole tarkoitettukaan kenen tahansa ymmärrettäväksi, ja tutkijoistakin useimmat osaavat lukea vain hyvin rajatun tieteenalajoukon tutkimusjulkaisuja niin tarkkaan, että voisivat esimerkiksi päätellä tutkimusasetelman vahvuudet ja heikkoudet. 

Tieteelliselle tiedolle tarvitaankin “käännöstyötä”, tiedon muokkaamista yhteisöjen tarpeisiin. Esimerkiksi monet tutkimusraportit on tuotettu tähän tarkoitukseen. Myös niiden viestin ymmärtäminen edellyttää kuitenkin tieteen lukutaitoa, jotta kerrottu tieto asettuu kartalle oikeaan kohtaan ja oikealle tasolle, eikä esimerkiksi peitä tai hämärrä kartan muita olennaisia kohtia. Globaalien ympäristöongelmien ymmärtämisessä ja ratkaisemisessa myös kansainvälisillä ilmasto- ja luontopaneeleilla eli IPCC:llä ja IPBES:llä onkin tärkeä rooli tutkimustiedon yhteenkokoamisessa ja eri toimintavaihtoehtojen arvioinnissa tutkimustietoon perustuen: ne pyrkivät piirtämään ja päivittämään ilmastonmuutoksen ja luontokadon osalta koko karttapallon kokoista kuvaa eri näkökulmista.

Illinois’n yliopiston rehuntutkimuslaitos. (Kuva: James Baltz, Unsplash.)  

Kestävyysmurroksen saaminen kansalaisten yhteisesti jakamaksi projektiksi vaatii päivittämistä sekä tiedollisissa, taidollisissa että asenteita ja arvoja koskevissa valmiuksissa. Esimerkiksi vuonna 2020 kyselyssä suomalaisista peräti 80 prosenttia piti elämäntapaansa ympäristön kannalta täysin tai jokseenkin kestävänä. Kuitenkin jos koko maailman eläisi suomalaisten tapaan, luonnonvaroja ja maa-alaa tarvittaisiin lähes neljän maapallon verran ja ilmastopäästöt pitäisi jakaa kolmelle maapallolle ilmakehän vakauttamiseksi. Toisin sanoen ihmisillä on varsin vahva taipumus yliarvioida oman toimintansa kestävyyttä. Ihmisillä on myös havaittu systemaattisia virhekäsityksiä eri tuotteiden ja toimintojen ympäristövaikutuksiin ja niiden suhteelliseen merkittävyyteen liittyen. Useat tutkimukset ovat esimerkiksi havainneet, että ilmastovaikutusten osalta useimmat vastaajat yliarvioivat reippaasti muovin vähentämisen ja kierrätyksen merkityksen ja toisaalta arvioivat ruokavalintojen merkityksen selvästi alakanttiin. Ekologisesti kestävän tuotesuunnittelun opiskelijoiden parissa tehty tutkimus osoitti, että suunnittelualan opiskelijat esimerkiksi yliarvioivat “luonnollisten materiaalien”, pakkausmateriaalin ohentamisen ja (robottien sijaan) ihmistyön suosimisen vaikutusta tuotteen ympäristöystävällisyyteen.