2.4 Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulma muutosmalleihin

Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulma kiinnittää erityistä huomiota ihmiskeskeisyyden ja yksilöllisyyden paradigmoihin sekä ihmiskeskeiseen arvojen hierarkiaan, jossa luonto näyttäytyy vain välineellisesti arvokkaana ihmisten hyvinvointiin vaikuttajana – vaikkakin ihmisen hyvinvoinnin ja muun luonnon tilan välisen yhteyden perustavuus on alettu tiedostaa yhä vahvemmin. Ihmisten ja yksilöiden sijoittuminen ajattelun keskiöön on monissa (etenkin länsimaisissa) kulttuureissa vallitsevassa maailmankuvassa niin itsestäänselvää, ettei sitä usein edes tiedosteta. Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta nykyinen yhteiskuntien kokonaisuus rakenteineen ja sääntöineen on moraalisesti kestämättömän ihmiskeskeinen rakennelma, sillä lähtökohtaisesti esimerkiksi muunlajisilla olennoilla ei ole oikeuksia tai toimijuutta.

Ihmiskeskeisyyttä heijastelee myös kestävän kehityksen ja kestävyysmurroksen tutkimuksen valtavirta. Siellä ei-inhimillinen luonto on ihmistoiminnan kohde, jonka nykyisenlainen hyödyntäminen ja vahingoittaminen ovat ongelmia, koska ne vesittävät ihmiskunnan hyvinvoinnin mahdollisuuksia, eivät ei-inhimillisen luonnon itsensä tähden. Vasta viime aikoina on esimerkiksi kestävyystieteiden yhteydessä alettu puhua monilajisesta kestävyydestä ja kestävyysmurroksen tutkimuksessa alettu tarkastella myös muunlajisten olentojen hyvinvointia ja toimijuutta. Samoin huomiota on alettu kiinnittää esimerkiksi kaupunkisuunnittelun tutkimuksessa kaupunkeihin monilajisina elinympäristöinä, ei lähtökohtaisesti vain ihmisten elinalueina.

Jos ajattelemme muutettavia järjestelmiä planetaarisen hyvinvoinnin idean kautta, kenties mullistavimmat ajatukset liittyvät koko elonkehän yhteisasuttamista koskevaan normatiiviseen (oikeaa ja väärää toimintaa koskevaan) perustaan sekä yhteisasuttamista koskeviin tilallisiin ja ajallisiin mittakaavoihin. Ei-ihmiskeskeinen moraaliajattelu tarkoittaa, että myös ei-inhimillisillä elämänmuodoilla on yhtäläinen oikeus toteuttaa elämää kaikessa rikkaudessaan ja niille tyypillisillä tavoilla. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten paljon ja millaisiin tarkoituksiin ihmiskunnan on hyväksyttävää käyttää maapallon käyttökelpoisesta pinta-alasta. Maankäyttöä on tarkasteltu järjestelmiä koskevassa tutkimuksessa lähinnä välineellisestä ja prosessien näkökulmasta eli esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen ja vaarantuneiden tai uhanalaisten lajien kannalta kriittisten elinympäristöjen säilyttämisen näkökulmasta. Lähtökohtaisesti kuitenkin taustalla on melko usein ihmiskeskeinen, ääneen lausumaton oletus: ihmisen maankäyttö on hyväksyttävää niin kauan kuin sen sivuvaikutukset eivät realisoidu epävakaina elinolosuhteina tai suoranaisina sukupuuttoina. Planetaarinen hyvinvointi kutsuu ajattelemaan maankäyttöä laajemmin ja pohtimaan muiden elämänmuotojen oikeutta yhteisen elonkehämme jakamiseen ja asuttamiseen.

Ihmisillä huolenpito ja välittäminen kohdistuu usein (kuin itsestään) yksilöolioihin. Planetaarinen hyvinvointi kutsuu kiinnittämään huomiota ja kohdistamaan huolenpitoa myös yksilötasoa laajempiin järjestelmiin ja prosesseihin, jotka toimivat valtavan erilaisissa tila- ja aika-avaruuksissa. Samalla ne ovat kuitenkin toisiinsa niin vahvasti kietoutuneita, että järjestelmien ja prosessien väliset rajanvedot on tarkoitettu lähinnä tukemaan omaa kykyämme hahmottaa ja jäsentää maailmaa, eivätkä ne kuvaa sitä, miten maailma todellisuudessa toimii. Esimerkiksi planetaarisen hyvinvoinnin kannalta kriittiset maaperän prosessit (esimerkiksi ravinteiden ja veden kierron sekä hajotuksen prosessit) levittäytyvät kaikille mantereille ilman mitään ehdottomia rajoja, aivan kuten ilmakehän prosessit vaikuttavat koko maapallon ilmakehään.

Samaan aikaan maaperä havainnollistaa sitä elonkirjon rikkautta, joka on ihmissilmälle pääosin näkymätöntä mutta planetaarisen hyvinvoinnin kannalta kriittisen tärkeää: esimerkiksi gramma maata sisältää miljoonia mikrobisoluja ja jopa kilometrien verran sienirihmaa, ja neliömetrin alalta metsämaakerrosta voidaan maaperästä riippuen löytää miljoonia alkueliöitä ja sukkulamatoja, satojatuhansia maaperän punkkeja, kymmeniätuhansia hyppyhäntäisiä ja muita alkuhyönteisiä sekä satoja tai kymmeniä tuhatjalkaisia, kastematoja ja hämähäkkejä –. Ihmisen mittakaava on vain yksi elämän mittakaava tällä planeetalla, ja kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu edellyttää kykyä katsoa maailmaa hyvin erilaisilla tasoilla ja eri mittakaavoissa. Tarvitaan laaja joukko kartastoja, joita tutkien voimme ryhtyä hahmottamaan reittejä kohti planetaarista hyvinvointia.