2.1. Näkökulmia järjestelmien muuttumiseen
2.1 Muutettavat: eri näkökulmia järjestelmiin
Seuraavaksi luomme yleiskatsauksen kolmeen kestävyyskysymysten kannalta keskeisimpään järjestelmätutkimuksen näkökulmaan: sosio-ekologiseen, sosio-tekniseen ja sosio-taloudelliseen järjestelmätutkimukseen. Eri järjestelmätutkimusalojen näkökulmia voi ajatella erilaisina karttoina, joilla on erilaisia sovelluskohteita: kuten suunnistaja tarvitsee yksityiskohtaista maastokarttaa, tarvitsee matkailija teitä ja risteyksiä korostavaa reittikarttaa ja kaupunkisuunnittelija puolestaan kaavoituskarttaa. Samoin eri näkökulmat järjestelmätutkimuksessa vastaavat hieman eri tavoin siihen, mitä järjestelmissä on muutettava tai miten järjestelmien on muututtava, jotta kestävyystavoitteet voitaisiin saavuttaa.
Näkökulmissa on myös päällekkäisyyttä: ne maalaavat osin samanlaista karttakuvaa tilanteesta, ja ammentamalla toisiltaan elementtejä oman näkökulman laventamiseksi näkökulmat ovat myös lähentyneet toisiaan (esimerkiksi teknologisempiin näkökulmiin on tullut mukaan sosiaalinen näkökulma). Mikään lukukelpoinen “kartta” eli näkökulma ei pysty kuvaamaan kaikkea olennaista kerralla, ja vain näkökulmien moninaisuudella voidaan pyrkiä huomioimaan esimerkiksi eri mittakaavat ihmisten ja maapallon toiminnassa.
Yleiskatsauksen jälkeen käymme läpi tarkemmin kahta vaikutusvaltaisinta järjestelmien muuttumista ja muuttamista käsittelevää ajatuskehikkoa: vipupisteteoriaa ja MLP-näkökulmaa.
Sosio-ekologisessa järjestelmätutkimuksessa (mm. useimmissa planetaarisia rajoja ja resilienssiä käsittelevissä tutkimuksissa) huomio on erityisesti isossa kuvassa: ihmisprosessien ja maapallo- ja ekosysteemitason prosessien välisissä yhteyksissä ja vuorovaikutuksissa. Tästä näkökulmasta tehty luonnontieteellinen tutkimus on tuottanut tietoa ennen kaikkea eri prosessien sisällä ja välillä tapahtuvista hälyttävistä muutoksista, kuten ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta, ja niihin vaikuttaneista mekanismeista. Sosio-ekologinen järjestelmätutkimus myös kuvaa, mitä esimerkiksi maapallojärjestelmille ja ekosysteemeille todennäköisesti tapahtuu, ellei haitallista ihmistoimintaa muuteta. Tuotettava tieto on siis eräänlaista taudinkuva-analyysiä, joka määrittelee ja nimeää järjestelmien tilassa ja prosesseissa – kuten esimerkiksi hiilenkierrossa – tapahtuneita muutoksia, jotka tuottavat tai ylläpitävät ongelmia. Tuotettava tieto voi samalla esittää eräänlaisia parametrejä eli muuttujia, joita pitäisi muuttaa (tai oikeastaan monessa kohdin lakata muuttamasta) ongelmien lieventämiseksi tai ehkäisemiseksi. Tällaisia muuttujia ovat esimerkiksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus, luonnontilaisten tai melko luonnontilaisten alueiden osuus maapallon pinta-alasta eri alueilla sekä ja menetettyjen tai uhanalaisten lajien määrä.
Esimerkkejä prosesseista, joiden toiminta vaikuttaa merkittävästi planetaarisen hyvinvoinnin mahdollisuuksiin
Maapallo on hyvä ymmärtää yhtenä isona järjestelmänä (systeeminä), joka koostuu monista pienemmistä toisiinsa yhteydessä olevista järjestelmistä ja niiden prosesseista, kuten kurssilla Järjestelmät ja planetaarinen hyvinvointi kuvataan. On siis äärimmäisen tärkeää ymmärtää, että yksikään maapallon järjestelmistä ei todellisuudessa ole itsenäinen järjestelmä, vaan jokaiseen vaikuttavat monet muut järjestelmät, ja jokainen vaikuttaa moniin muihin järjestelmiin.
Kestävyysmurroksen tarve on syntynyt ihmisen toiminnan voimakkaista vaikutuksista maapallojärjestelmän prosesseihin. Planetaariselle hyvinvoinnille olennaisia prosesseja on paljon, ja niitä voisi luokitella monin eri tavoin. Yksi tapa on tarkastella energian ja aineen muutoksiin liittyviä elottoman ja elollisen luonnon prosesseja (muistaen, että eloton ja elollinen luonto vaikuttavat toisiinsa monin tavoin).
Energian virtaamiseen liittyvät prosessit
Maapallon eri elämänmuodot ovat käytännössä kaikki riippuvaisia auringon säteilyenergiasta, jota kasvit, leviät ja tietyt bakteerit (tuottajat) kykenevät muuttamaan kemialliseksi energiaksi. Tätä prosessia kutsutaan yhteyttämiseksi eli fotosynteesiksi. Yhteyttämisen voi ajatella olevan tärkein yksittäinen planetaariseen hyvinvointiin vaikuttava prosessi: eläintenkin kuluttama energia on alun perin lähtöisin yhteyttämisestä. Ravintoketjussa energiaa häviää eliöiden tuottaman lämmön muodossa. Ennen kuin yhteyttämisessä muodostunut kemiallinen energia lopullisesti muuttuu lämpösäteilyksi, se pyörittää koko sitä prosessia, jota kutsumme elämäksi.
Ihmiset hyödyntävät yli kolmasosan kaikesta maanpäällisestä yhteyttämisen tuotoksesta omaan käyttöönsä viljelyksiltä ja muilta hyödynnetyiltä maa-alueilta kuten laitumilta ja metsistä hankittuna ruokana, polttopuuna ja materiaalina. Koska kolmannes yhteyttämisen tuotoksesta menee kasvien juuristoon, niin ihminen itse asiassa hyödyntää yli puolet kaikesta eliöille saavutettavissa olevasta kemiallisesta energiasta, mikä luonnollisestä vaikuttaa suuresti kaikkien muiden eliöiden mahdollisuuksiin selviytyä (saati voida hyvin) ja aiheuttaa siten luontokatoa.
Vain pieni osa maapallolle tulevasta auringon energiasta muuttuu yhteyttämisessä kemialliseksi energiaksi. Suurin osa maahan tulevasta auringon säteilystä muuttuu lämpöenergiaksi. Tämä lämpöenergia lämmittää ilmakehää ja aiheuttaa tuulia, sateita ja merivirtoja. Nämä energiaan virtaamiseen liittyvät elottoman luonnon prosessit määrittävät olosuhteita (kuten lämpötiloja ja makean veden saatavuutta) eri puolilla maapalloa ja ovat siten välttämättömiä sopivien elinolosuhteiden luojia kaikille eliöille. Ihmisen toiminta muuttaa näitä olosuhteita erityisesti vaikuttamalla ilmakehän kykyyn pidättää auringon säteilyenergiaa (aiheuttamalla ilmastonmuutosta). Vaikutukset ulottuvat kaikkialle ja vaihtelevat sadannan muutoksista äärisäiden lisääntymiseen, jäätiköiden sulamiseen ja valtamerien happamoitumiseen.
Aineen kiertoon liittyvät prosessit
Kaikki elämä on myös riippuvaista tiettyjen aineiden, kuten veden ja erilaisten ravinteiden, saatavuudesta. Ihminen vaikuttaa aineiden kierron prosesseihin. Esimerkiksi metsien hakkuista johtuva veden haihtumisen vähentyminen voi aiheuttaa kuivuutta toisaalla sateiden vähentymisen vuoksi. Vuoristojäätiköiden sulaminen tulee vähentämään makean veden saatavuutta monilla maanviljelyn kannalta tärkeillä alueilla. Ihminen vaikuttaa veden liikkeisiin ja saatavuuteen myös patoamalla jokia ja pumppaamalla pohjavettä omaan käyttöönsä.
Kasvin kasvulle tarpeellisten ravinteiden, kuten typen ja fosforin, kierrot maapallojärjestelmässä ovat myös hyvin olennaisia prosesseja planetaarisen hyvinvoinnin kannalta. Nämä prosessit ovat liian laajoja kuvattavaksi tässä yhteydessä, mutta esimerkiksi maataloudessa voimaperäinen maan muokkaus ja keinolannoitteiden käyttö heikentää maaperän omia ravinteiden kierron prosesseja (kuten typen sitominen ja hajotustoiminta) ja siten vähentää maan viljavuutta. Ravinteiden valuminen vesistöihin ja pohjavesiin aiheuttaa rehevöitymistä ja muita haitallisia muutoksia näissä järjestelmissä.
Oireisiin puuttuminen on pintapuolista ja lyhytnäköistä, ellei varsinaisia “taudin” syitä ymmärretä. Siksi sosiaalitieteet (ja laajemmin ihmistieteet) tuovat sosio-ekologiseen järjestelmätutkimukseen mukaan toisen puolen, jota voisi ajatella taudin syvempien syiden tutkimuksena. Esimerkiksi tieto siitä, että ilmastonmuutos aiheutuu tiettyjen kasvihuonekaasujen määrän lisääntymisestä ilmakehässä, ei vielä kerro, miksi kasvihuonekaasut lisääntyvät ilmakehässä. Myös vastaus, että ne lisääntyvät ilmakehässä fossiilisen energian käyttämisen ja maankäytön vuoksi, on kovin pintapuolinen, sillä se ei vastaa siihen, miksi fossiilista energiaa käytetään, metsiä raivataan ja turvemaita ojitetaan. Syiden löytämiseksi järjestelmätutkimus tarkastelee niitä ihmisten prosesseja ja toiminnan tapoja, jotka johtavat tunnistettuihin haittoihin. Sosiaalitieteellisen näkökulman mukaan ongelmat ovat ihmisjärjestelmissä. Näiden sosio-ekologisten järjestelmien ominaisuuksia – kuten lainsäädäntöä, politiikkaa, infrastruktuureja, vallitsevia arjen toimintatapoja sekä arvostuksia – on muutettava, jotta ihmistoiminnan haitalliset ympäristövaikutukset saadaan hyväksyttävälle tasolle. Syvennymme näihin muutettaviin asioihin tämän kurssin aikana.
Sosio-teknisen järjestelmätutkimuksen pohja on teknologiamurrosten tutkimuksessa, mutta se on suuntautunut kohti kestävyysmurroksen kysymyksiä. Tutkimus tarkastelee prosesseja, jotka tuottavat ihmisyhteisöjen tarvitsemia tai arvostamia asioita: energiaa, ruokaa, asumisratkaisuja, liikennevälineitä ja -palveluita ja niin edelleen. Huomio on erityisesti käytettyjen teknologioiden ja käytäntöjen muutoksissa ja näiden muutosten taustalla olevien syiden ymmärtämisessä. Miksi ja miten purjeveneistä siirryttiin höyrylaivoihin, miten bensiiniautoista tuli tieliikenteen normaali ratkaisu, tai mikä sai aikaan Saksan energiantuotannon murroksen eli Energiewenden? Kiinnostuksen kohteena ovat sekä jo tapahtuneet suuret järjestelmämurrokset että tulevan kestävyysmurroksen edistäminen muutoksia ja muutoksen tapoja paremmin ymmärtämällä. Alun perin teknologiavetoinen tutkimus on sittemmin ottanut murrosten tutkimisessa ja selittämisessä vahvemmin huomioon myös sosiaalisen näkökulman ja esimerkiksi poliittiset, taloudelliset ja valtasuhteisiin liittyvät tekijät. Tekninen näkökulma kuitenkin määrittää tämän näkökulman vastausta siihen, mitä on muutettava – vallitsevien teknologioiden ja käytäntöjen kietoutumia tuotannossa ja kulutuksessa. Tutustumme tähän näkökulmaan lisää myöhemmin.
Sosio-taloudellisessa järjestelmätutkimuksessa tarkastelun valokeila kohdistuu talousjärjestelmiin. Näkökulman juuret ovat itävaltalaisen talous- ja sosiaalitieteilijä Karl Polanyin teollista vallankumousta tarkastelleessa tutkimuksessa, jonka pohjalta syntyi vaikutusvaltainen The Great Transformation -teos (1944). Sosio-taloudellinen näkökulma tarkastelee erityisesti kapitalismin, erilaisten markkinaprosessien sekä yhteiskunnan toimintojen markkinoille siirtymisen vaikutuksia ihmisten identiteetteihin, arvostuksiin ja elämäntapoihin. Näkökulmaa ohjaa markkinatalouteen kohdistuva vahva kritiikki, joten vastaus ”mitä on muutettava”-kysymykseen on myös selvä: on muutettava talousjärjestelmää, joka on jatkuvan kasvun tavoittelusta riippuvainen ja liian heikosti säädelty.
Kolmen kentän yhteispeli
Yhteiskunta on rikas sosiaalisten järjestelmien kudelma ja planetaarisen hyvinvoinnin näkökulmasta hyvin tärkeä tarkastelun kohde. Juuri tämä järjestelmien kokonaisuus määrittää paljolti sitä, mitä me yksilöt teemme ja millaisin tavoin pyrimme tavoittelemaan hyvinvointia ja muita arvostamiamme asioita. Yhteiskunnan sosiaalisten järjestelmien kudelmaa on usein hahmotettu puhumalla kolmesta kentästä (usein myös sektorista tai piiristä). Ne ovat valtio (julkinen sektori), markkinat (yksityinen sektori) ja ihmisyhteisöt – sekä näiden leikkauspisteessä kansalaisyhteiskunta. Palaamme näiden kenttien toimijoihin tarkemmin kurssin neljännessä osiossa Muutoksentekijät, mutta tässä kohdin on hyvä ymmärtää, miksi kaikilla näillä kolmella sektorilla on tarpeen tehdä toimia järjestelmien muuttamiseksi.
Avelino ja Wittmayer (2016) ovat soveltaneet kansalaisyhteiskuntaa koskevaa tutkimusta kestävyysmurroksen toimijoiden ja valtasuhteiden analyysiin. Kuvan mallissa (Sama; Evers & Laville 2004 ja Pestoff 1992 pohjalta) kansalaisyhteiskunta on “välittäjäsektori”, jossa kolmen muun sektorin piirteet yhdistyvät ja joka yhdistää muiden sektoreiden toimijoita (ks. osio 4.1.1). Keksitkö esimerkkiä kolmannen sektorin organisaatiosta, jonka toimintaa voi kuvailla sekä julkiseksi että yksityiseksi tai sekä muodolliseksi että epämuodolliseksi? Entä missä tapauksissa kansalaisyhteiskunnassa noudatetaan markkinoille tyypillisiä toimintatapoja?
Ilmastonmuutoksen, luontokadon ja globaalin eriarvoisuuden ratkaiseminen edellyttää kaikkien kenttien panosta. Tuotannon ja kulutuksen järjestelmämurrokset eivät niitä koskevien ongelmien koon ja luonteen takia synny pelkästään paikallisilla toimilla tai “kuluttajaheräämisellä”. Ensinnäkin koko kuluttajajoukon käyttäytymisen muutos on usein hyvin kitkaista. Kuluttajien käyttäytymisen muutosta voivat estää yksilöiden omat arvot – ympäristöasiat eivät kiinnosta riittävästi, niitä ei pidetä tärkeinä ja itselle kuuluvina asioina, tai niiden olemassaolo saatetaan jopa kiistää.
Vallitsevien arvojen muuttuminen on murroksen kannalta tarpeen, mutta sekään ei usein kykene muuttamaan yksilöiden toimintaa merkittävästi. Tämä johtuu muun muassa arvojen ja toiminnan välisestä kuilusta: ihmiset eivät usein elä arvojensa mukaisesti. Tätä selittävät lukuisat tekijät. Sisäisiä esteitä voivat olla tiedonpuute tai niin suuri mukavuudenhalu ja helppoihin valintoihin tottuminen, että oman toiminnan muuttaminen ja rutiinien rikkominen on vaikeaa. Ulkoa käsin arvojen mukaan toimimista voivat vaikeuttaa yhteiskunnan sosio-materiaaliset järjestelmät, joiden piirteet määrittävät sitä, miten toimiminen on kannattavaa, helppoa, tai mahdollista.
Yhteisillä päätöksillä voidaan muuttaa juuri tällaisia arkisen elinympäristön ominaisuuksia esimerkiksi niin, että pyörällä ja bussilla pääsee kaupungissa autoa kätevämmin perille, että alemmasta huonelämpötilasta palkitaan huomattavalla erolla sähkölaskun loppusummassa ja että työpaikkaruokalassa ensimmäisenä linjastolla on tarjolla ravitsevaa kasvisruokaa. Valintaympäristöön vaikuttaminen on tärkeää myös oikeudenmukaisuuden kannalta. Kestävämpiä valintoja voivat vaikeuttaa konkreettiset rajoitteet (asunnon lämmitysmuodon vaihtaminen voi olla mahdotonta vuokralla asuvalle), raha tai aika (bussilla ei pääse työpaikalle tai ehdi hakea lasta päiväkodista työpäivän jälkeen) tai muut arjen reunaehdot (arjessa on vaikeaa löytää ruoanlaittoon tarpeeksi aikaa ja taitoja koko perhettä tyydyttävien ruokavaliomuutosten tekemiseksi). Kestävä kuluttaminen typistyy helposti hyväosaisimpien vastuullisuusteoiksi, joilla ei ratkota ongelmien syvempiä rakenteellisia syitä eikä usein lopulta edes vähennetä ympäristöhaittoja. Samaan aikaan vähemmän hyväosaiset ryhmät voivat kokea syyllisyyttä tai syrjäytymistä kulttuurisen kahtiajaon myötä, jos yleinen ilmapiiri alkaa odottaa vastuullisuustekoja, jotka ovat heille vaikeita tai mahdottomia.
Kuluttajalähtöinen järjestelmämurros on myös erittäin epätodennäköinen, ja sillä voi lähettää markkinoille vain puutteellisia signaaleja. Esimerkiksi lihaa helposti korvaavien kasviproteiinien myynnin merkittävä kasvu ei ole juurikaan näkynyt lihankulutuksessa. Koska ostopäätös kohdistuu tuotteeseen kokonaisuutena, kulutusvalinnalla on toisinaan mahdotonta tukea samanaikaisesti ilmasto- ja muita vastuullisuustekoja. Esimerkiksi sähköautoihin ja aurinkopaneeleihin tarvitaan kriittisiä materiaaleja, joiden tämänhetkisistä tuotantoketjuista huomattava osa on vastuullisuudeltaan kyseenalaisia (esimerkiksi kaivostoiminnan osalta). Samaan aikaan kriittisten materiaalien kysynnän raju kasvu globaaleilla markkinoilla antaa helposti tilaa edullisesti ja nopeasti materiaaleja toimittaville yrityksille riippumatta niiden tuotantoketjun sosiaalisesta vastuullisuudesta. Näistä syistä myös puhtaasti yritysvetoinen siirtymä esimerkiksi vähähiiliseen yhteiskuntaan ja tuotantoon on sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta hyvin ongelmallinen. Valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen rooli yritystoiminnan ihmisoikeuksien ja lakien noudattamisen valvonnassa on hyvin tärkeä. Emme voi myöskään ostaa vielä keksimätöntä tuotetta, vaikka sen keksimisen tukeminen olisi tärkeää.
Toisaalta murroksen odottaminen tapahtuvaksi ensin valtioiden kautta tai vain valtioiden vetämänä on liian hidas tie. Valtioiden poliittiset järjestelmät ovat usein hitaita ja jähmeitä, ja muutokset tapahtuvat pitkällä viiveellä – juuri tämä on toisaalta myös eräs demokraattisen yhteiskunnan kulmakiviä (ja diktatuureissa päätöksenteko voi olla paljon nopeampaa). Kattava ja tarpeeksi sitova (pakottava) ohjaus julkisen sektorin taholta saattaa myös sulkea pois ratkaisuja, joita ketterät yritykset ja kekseliäät kansalaisryhmittymät kykenisivät tuottamaan, jos kestävyyttä edistävien ratkaisujen ideointiin ja levittämiseen on olemassa riittävästi kannustimia ja kokeilun vapautta.
Lopulta me yksilöt yhdessä toistamme ja uudistamme niitä kaikkia sosiaalisia järjestelmiä, jotka valintojamme rajoittavat ja mahdollistavat. Kestävyysmurroksen kokoinen haaste vaatii yhteiskunnan eri kenttien yhteispeliä. Tällä kurssilla myös opimme, miten nuo kentät tarjoavat jokaiselle yksilölle monia eri rooleja, joiden kautta voi osallistua planetaarista hyvinvointia kohti vievien reittien rakentamiseen.
Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.