Ekologisessa kompensaatiossa ihmistoiminnan aiheuttama luonnonarvojen heikentyminen jollakin alueella hyvitetään lisäämällä luonnonarvoja toisaalla. Luonnonarvoilla tarkoitetaan luontotyyppejä, elinympäristöjä ja lajeja. Synonyymi luonnonarvojen heikennykselle on luontohaitta. Prosessia, jossa luontohaitat hyvitetään luonnolle, voidaan nimittää kompensaatioksi tai hyvitykseksi. 

Kaikki ihmistoiminta aiheuttaa jonkinasteista luontohaittaa, jota voidaan kompensoida. Ekologista kompensaatiota sovelletaan tyypillisesti etenkin LULUCF-sektorin (engl. Land Use, Land Use Change and Forestry) hankkeisiin, joissa vaikutetaan maankäyttöön, maankäytön muutoksiin ja metsätalouteen. Kun on kysymys yksittäisten yritysten toiminnasta, luonnonvarojen ja elinympäristöjen käytöstä hyötyvä osapuoli, jolle hyvitysvastuu voidaan asettaa, on yleensä helppo tunnistaa. Myös yhteiskuntien infrastruktuuria monipuolistavia hankkeita toteutetaan jatkuvasti, ja näitä perustellaan niiden laajoilla yhteiskunnallisilla hyödyillä. Niissä rakennetaan esimerkiksi liikenneväyliä, energianjakelujärjestelmiä tai vaikka uusia asuinalueita. Väestön ja kulutuksen kasvu sekä kaupungistuminen ovat lisänneet ja tulevat lisäämään hankkeiden toteuttamista, sillä näiden seurauksena perinteistä ja digitaalista infrastruktuuria tarvitaan lisää. Lisäksi kulutuksen kasvu on johtanut siihen, että luonnonvaroja käytetään, käytön tehostumisesta huolimatta, yhä enemmän, jolloin luonnolle jää yhä vähemmän tilaa. 

Maankäytöstä ja muusta ihmisen toiminnasta aiheutuu sekä suoria että epäsuoria ympäristövaikutuksia, jotka on huomioitava aiheutetun luontohaitan suuruutta arvioitaessa. Suora vaikutus voi olla esimerkiksi kasvillisuuden poistaminen joltakin alueelta ja epäsuora puolestaan vaikkapa lisääntyvä meluhaitta¹. 

Toimijat eivät vielä usein tunnista aiheuttamiaan luontohaittoja eikä niiden välttämiseen ole erityistä kannustinta tai kieltoa. Ympäristölle todennäköisesti merkittävää haittaa aiheuttaville hankkeille tehdään ympäristövaikutusten arviointi (YVA), jossa yhteysviranomaisena toimii alueellinen ELY-keskus. Haittaa aiheuttava hanke on tällöin vastuussa arviointimenettelystä aiheutuvista kustannuksista. YVA-menettely koskee kuitenkin vain kaikista eniten haittaa aiheuttavia hankkeita, jolloin iso osa niistä rajautuu sen ulkopuolelle. Jotta luontokato pystyttäisiin pysäyttämään, luonnolle aiheutuvia haittoja tulisi kaikissa hankkeissa ensisijaisesti välttää arvioimalla luontohaittoja aiheuttavien toimien tarpeellisuutta - etenkin sellaisten hankkeiden osalta, jotka eivät ole yhteiskunnan kannalta välttämättömiä. Luontohaittoja tulisi tarkastella myös pitkällä aikavälillä ja laajemmin maisematasolla, eikä vain kapeasti yhden hankkeen osalta. 

Jos hanke kuitenkin katsotaan tarpeelliseksi toteuttaa, sen aiheuttamien luontohaittojen vähentämiseen tulee pyrkiä jo suunnittelupöydällä. Yksi keino haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseen on ohjata rakentamista sellaisiin ympäristöihin, joita ihminen on jo muokannut omaan käyttöönsä esimerkiksi rakentamalla tai harjoittamalla metsätaloutta. Luontohaittojen vähentämiseksi on mahdollista tehdä myös muita luonnonarvoja säilyttäviä toimenpiteitä, kuten muuttaa nurmikoita niityiksi tai rakentaa viherkattoja ja -seiniä. Pienikin teko on arvokas, sillä jokainen teko vie kokonaisuutta kohti kestävyyttä tai siitä poispäin.  

Ne hankkeiden haitalliset luontovaikutukset, joita ei ole mahdollista välttää, vähentää tai korjata paikan päällä, voidaan kompensoida vahvistamalla luonnonarvoja jollain toisella alueella. Tällöin puhutaan ekologisesta kompensaatiosta. Luontohaittojen välttäminen, vähentäminen, korjaaminen ja kompensointi muodostavat yhdessä niin kutsutun luontohaittojen lievennyshierarkian, joka kuvaa toimenpiteiden ensisijaisuutta haitallisten ympäristövaikutusten hillitsemisessä. Lievennyshierarkiaa avataan lisää osiossa 3. 

Ekologisessa kompensaatiossa tavoitellaan luonnon kokonaisheikentymättömyyttä, eli tilaa, jossa luonnon monimuotoisuus ei kokonaisuudessaan vähene ihmisen toiminnan seurauksena. Ihmisen toiminnasta luonnolle aiheutuva haitta hyvitetään tuottamalla vähintään yhtä paljon luontohyötyjä toisaalla. Kokonaisparanemasta puhutaan silloin, kun tuotettujen luontohyötyjen määrä ylittää luonnolle aiheutuneen haitan. Toisin sanoen, kokonaisparanema tarkoittaa, että luonnon tila paranee sen lähtötilanteeseen verrattuna. 

Ekologisessa kompensaatiossa luonnolle aiheutettu haitta tulee pääsääntöisesti hyvittää samanlaisena, eli heikennetyn alueen luonnonarvoja vastaavilla lajeilla, elinympäristöillä tai luontotyypeillä. Haitta-alueen luonnonarvoja on siis verrattava hyvitysalueella esiintyviin luonnonarvoihin. Niiden keskinäistä samankaltaisuutta nimitetään luonnonarvovastaavuudeksi. Mitä korkeampi luonnonarvovastaavuus, sitä paremmin hyvitysalue soveltuu luontohaittojen kompensointiin. 

Ekologinen kompensaatio tehdään luonnon ehdoilla eikä sen tarkoitus ole mahdollistaa hankkeita, joita ei ilman kompensaatiota olisi ympäristöhaittojen vuoksi hyväksytty. Ekologiset kompensaatiot voivat kuitenkin yhtä aikaa mahdollistaa luontokadon hidastamisen ja jopa pysäyttämisen sekä ihmisen hyvinvoinnin kannalta tarpeellisten, yhteiskunnallisten hankkeiden toteutumisen. Ekologisen kompensaation tarkoitus on hyvittää niitä luontohaittoja, joita ei yhteiskunnissa voida välttää esimerkiksi ruokaturvan tai välttämättömän infrastruktuurin ylläpidon tai kehitystarpeiden vuoksi. 

Ekologisen kompensaation toteutus

Ekologisen kompensaation käytännön toteutukseen on pääsääntöisesti kaksi tapaa²:  

1. Luonnonarvojen tuottaminen hyvitysalueella esimerkiksi ennallistamalla ja tätä seuraava hyvitysalueen suojelu tai 
2. hyvitysalueen suojelu ilman ihmisen tekemiä ennallistamistoimia. 

Ennallistamisella tarkoitetaan ihmisen heikentämän luontotyypin palauttamista lähemmäs kyseisen luontotyypin luonnontilaa, joka vallitsisi nyt, jos ihminen ei olisi sitä heikentänyt. Ennallistamisessa on tyypillisesti kyse kertaluontoisesta ihmisen tekemästä toimenpiteestä. Se voi tarkoittaa esimerkiksi ojien tukkimista ojitetulla suolla, millä pyritään korjaamaan suon vesitalous alkuperäisen kaltaiseksi. Onnistunutta ennallistamistoimenpidettä seuraa alueen luontainen palautuminen kohti sen luonnontilaa ja siten kohti parempaa ekologista tilaa. Koska haitat ovat tyypillisesti pysyviä, tulee myös hyvitysten olla. Tästä johtuen ennallistamistoimenpiteen tekemisen jälkeen hyvitysalueelle tulee heikennys- ja hävittämiskielto, joka voidaan toimeenpanna asettamalla kohde luonnonsuojelulain mukaiseen suojeluun. 

Suojelulla tarkoitetaan ekologisessa kompensaatiossa hyvitysalueen rajaamista taloudellisen käytön ulkopuolelle.  Kansainvälisissä ekologisen kompensaation periaatteissa suojelulla pyritään poistamaan johonkin luonnonarvoon kohdistuva talouskäytön paine (esimerkiksi metsän hakkuupaine) ja siten estämään alueen ekologisen tilan heikentyminen (engl. avoided tai averted loss). Lisäksi suojelu mahdollistaa sen, että aiemmin heikennetty luontotyyppi palautuu luonnollisen kehityksen kautta lähemmäs sen luonnontilaa. 

Molempiin ekologisen kompensaation toteutusmenetelmistä liittyy epävarmuuksia, sillä tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa; on mahdotonta tietää varmasti, ennallistuuko esimerkiksi suo alkuperäisen kaltaiseksi tai ilmestyykö hyvityksenä suojeltuun metsään asumaan samoja lajeja kuin asui heikennysalueella. Tämän vuoksi kompensaatiota laskettaessa hyvitysalueen pinta-alaa kasvatetaan näiden epävarmuuksien huomioimiseksi. Kun hyvitysalueen pinta-alaa kasvatetaan, on todennäköisempää, ettei luonnon kokonaistilassa tapahdu heikennystä ihmistoimien seurauksena. Epävarmuutta voidaan vähentää merkittävästi tuottamalla hyvittävät luonnonarvot ennen kuin luonnonarvoja heikennetään toisaalla.  

Ekologinen kompensaatio on yksi lisätyökalu luonnonsuojeluun, joka ei korvaa perinteisiä luonnonsuojelumenetelmiä. Luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi on ensisijaista, että luontohaittojen aiheuttamista vältetään ja vähennetään. Jos ekologinen kompensaatio on toimijan ainoa tai ensisijainen panostus luonnonsuojeluun, luonnon monimuotoisuutta vahvistavien toimenpiteiden suunnittelu on mennyt pieleen. Kompensaation pääasiallinen tarkoitus on suojella yleisiä luonnonarvoja, joiden vaalimista ei lainsäädännössä ole huomioitu uhanalaistuneen luonnon tapaan. Ekologisen kompensaation oikeanlainen käyttö mahdollistaa sellaisten luonnonarvojen säilyttämisen, jotka olisivat muuten väistämättä heikentyneet tai tuhoutuneet ihmisen toiminnan seurauksena. Kaikkia yhteiskunnallisesta toiminnasta syntyviä luontohaittoja ei ole mahdollista välttää, jolloin kompensaatio astuu kuvaan väistämättömien jäännöshaittojen hyvittäjänä. Tarvitsemme ekologisen kompensaation tuottamia luontohyötyjä päästäksemme tilanteeseen, jossa luonnon monimuotoisuus saadaan käännettyä kasvuun ja luonnon tila elpyväksi. Tätä tavoitetta nimitetään luontopositiivisuudeksi.