1.1. Ympäristökriisi kulttuurissa ja yhteiskunnassa
1.1. Ympäristökriisi kulttuurissa ja yhteiskunnassa
Lähdetään liikkeelle laajasta kuvasta, eli planeetan tämänhetkisestä tilasta ja siihen liittyvästä tutkimuspohjaisesta tiedosta. Ilmastonmuutos ja luontokato muodostavat vakavimmat uhat ihmisyhteisöjen hyvinvoinnille ja tulevaisuudelle. Samalla ne uhkaavat myös muiden lajien ja ekosysteemien hyvinvointia. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon uhkia on tähän mennessä tarkasteltu erillisinä ongelmina, mutta tilanne on muuttumassa. Ilmastopolitiikan tueksi tuotetaan tietoa hallitustenvälisessä ilmastopaneelissa (IPCC, Intergovernmental Panel on Climate Change). Luonnon monimuotoisuutta koskevaa tietoa puolestaan kokoaa hallitustenvälinen luontopaneeli (IPBES, Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services). Kesällä 2021 paneelit julkaisivat ensimmäistä kertaa yhteisen työskentelyn tuloksena raportin, jossa tarkasteltiin ilmastonmuutosta ja luontokatoa yhdessä.
Ilmastonmuutos ja luontokato kytkeytyvät toisiinsa monin tavoin. Ilmastonmuutos kiihdyttää luontokatoa, ja luontokato vaikuttaa ilmastonmuutokseen muun muassa päästöjen sitomisen heikentymisenä. Molempien juurisyyt ovat liiallisessa luonnonvarojen kulutuksessa ja maankäytössä. Tämän vuoksi sekä ilmastonmuutokseen että luontokatoon voidaan monissa tapauksissa vaikuttaa samoilla toimenpiteillä, kuten tarpeettoman luonnonvarojen kulutuksen vähentämisellä tai hiilinieluinakin toimivien ekosysteemien suojelulla. Ilmiöiden välillä on myös negatiivisia kytkentöjä: jotkut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehdyt toimet voivat heikentää luonnon monimuotoisuutta, tai toisinpäin. Esimerkiksi metsien istutus ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi voi joissakin tapauksissa heikentää luonnon monimuotoisuutta. Sen lisäksi sillä voi olla kielteisiä vaikutuksia paikallisten ihmisten elinkeinoihin. IPCC ja IPBES peräänkuuluttavatkin systeemistä lähestymistapaa, jossa huomioidaan politiikan ja toimenpiteiden vaikutukset niin ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen kuin ihmisyhteisöihinkin.
Kohti yhteiskunnallista ja kulttuurista muutosta
Ilmastonmuutoksen hillintä ja luontokadon pysäyttäminen vaativat ennennäkemättömän nopeita toimia, joiden aikaansaaminen vaatii laaja-alaista, maailmanlaajuista toimintaa ja yhteistyötä. Ilmasto- ja luontokriisiä ei ole mahdollista ratkaista ainoastaan teknologisin ratkaisuin tai poliittisin päätöksin. IPCC:n ja IPBES:n mukaan tarvitaan syvälle käyviä muutoksia, jotka edellyttävät “hyvän elämän” uudelleenmäärittelyä. Talouskasvuun ja bruttokansantuotteeseen perustuva käsitys edistyksestä ja hyvinvoinnista on osoittautunut rajalliseksi ja jopa vahingolliseksi. On siis mietittävä, millä tavoin kulutus ja tuotanto voivat toimia kestävillä tavoilla. Kestävyyskriisin ratkaisemiseen vaaditaan yhteiskunnallisia muutoksia, kuten globaalin epäoikeudenmukaisuuden vähentämistä sekä kestävyyttä edistävää koulutusta ja oppimista. Lisäksi tarvitaan kansallisia ja kansainvälisiä sopimuksia esimerkiksi päästövähennys- ja luonnonsuojelutoimista sekä valtiollisia toimia, jotka ohjaavat kulutusta ja tuotantoa kestävään suuntaan. Erityisesti IPCC on uusimmissa raporteissaan korostanut, että sosiaalinen kestävyys, eli oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo, on välttämätön perusta kestävien yhteiskuntien saavuttamiselle.
Kestävien yhteiskuntien saavuttaminen vaatii myös yhteisöllisten ja yksilöllisten luontoa koskevien arvojen ja arvostusten uudelleen tarkastelua ja luontosuhteen uudelleen muotoilua erityisesti rikkaissa länsimaissa. Näitä asioita tarkastellaan kulttuurisen muutoksen käsitteen kautta. Kulttuurisella muutoksella tarkoitetaan laajamittaista muutosta arvoissa, elämäntavoissa ja uskomuksissa sekä niihin nojaavissa tottumuksissa ja tavoissa. Myös Järjestelmät ja planetaarinen hyvinvointi -kurssilla kuvatun järjestelmätason muutoksen voi ajatella vaativan laajaa kulttuurista muutosta, eli muutosta arvoissa ja elämäntavoissa, jotka ovat kaiken inhimillisen toiminnan pohjalla. Kuten kasvatustieteilijä Veli-Matti Värri (2018, 14, kursiivi lisätty) toteaa:
“Voimme puhua loputtomasti kestävästä kehityksestä, kierrättää ja kehittää luontoa säästäviä innovaatioita ja muita maailman tilaa parantavia asioita, mutta jos maailmaa koskevat perususkomuksemme säilyvät samoina, hyvät tekomme jäävät kosmetiikaksi tai hyväuskoisessa optimismissaan jopa ylläpitävät tuhoavaa elämänmuotoamme.”
Johdatus planetaariseen hyvinvointiin -kurssilla opittiin, että kulttuuri voidaan määritellä monella tavalla, esimerkiksi erilaisina kulttuurituotteina, kuten taideteoksina, kirjallisuutena ja teatteriesityksinä, mutta kulttuurin voi ymmärtää myös laajemmin. Tällä kurssilla noudatamme tätä laajempaa määritelmää: kulttuurituotteiden lisäksi sisällytämme kulttuuriin myös arvoja, elämäntapoja ja uskomuksia. Kulttuuri voidaan siis ymmärtää osana yhteiskuntaa, kaikkiin sen osa-alueisiin (kuten vaikkapa poliittiseen päätöksentekoon, talouteen ja työelämään) kietoutuneina ilmiöinä ja tekoina, tapoina elää ja olla. Johdatus planetaariseen hyvinvointiin -kurssilla opittiin myös, että kestävästä kehityksestä keskustellessa puhutaan toisinaan myös kulttuurisesta kestävyydestä, joka saatetaan nostaa neljänneksi kestävän kehityksen pilariksi ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden rinnalle. Laajasti ymmärrettynä kulttuurinen kestävyys voidaan nähdä jopa tärkeimpänä kestävyyden ulottuvuutena, joka vaikuttaa kaikkien kestävyystavoitteiden taustalla.
Käsitykset hyvästä elämästä ovat osittain vakiintuneita ja kulttuurin sisällä jaettuja, mutta toisistaan eroavat käsitykset asettuvat myös keskinäisiin ristiriitoihin. Laajasti jaetut käsitykset voivat myös muuttua, etenkin jos niihin kohdistuu yhteiskunnallista tai kulttuurista painetta. Tällöin puhutaan kulttuurisesta muutoksesta. Esimerkiksi länsimaisiin ruokakulttuureihin kohdistuu nyt suurta muutospainetta: eläinperäistä ravintoa ei yleisesti enää pidetä välttämättömänä tai edes toivottavana osana ruokavaliota. Kasviperäisten raaka-aineiden käyttöön ohjataan ja kannustetaan monin eri tavoin. Ruokakulttuurin muutos on lähtenyt ruohonjuuritasolta, kuten eläinoikeusliikkeen ja terveen elämäntavan harjoittajien piireistä, mutta nyttemmin siihen kannustavat myös vakiintuneet instituutiot kuten kunnat ja yliopistot. Kaikki eivät kuitenkaan jaa näkemystä siitä, että länsimaisen ruokakulttuurin tulisi muuttua. Kulttuuriset muutokset eivät olekaan helppoja tai yksinkertaisia.
Ympäristöongelmat johtuvat usein yhteiskunnallisista ja kulttuurisista syistä. Vaikka on olemassa myös ihmisestä riippumattomia ympäristökatastrofeja, etenkin globaalit ympäristökriisit ovat myös yhteiskunnallisia kriisejä, jotka ovat syntyneet ihmisten järjestäytyneen toiminnan seurauksena. Siksi on tärkeää tarkastella kriittisesti niitä arvoja, tapoja ja kulttuurisia käytäntöjä, joita yhteiskuntien jäsenet jakavat keskenään, ja pyrkiä löytämään yhteisiä, kestävyystavoitteita tukevia arvoja ja toimintatapoja.
MISTÄ PUHUMME, KUN PUHUMME "KULTTUURISTA"?
Koska kulttuuri on moniulotteinen käsite, on hyödyllistä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mitä käsite oikeastaan tarkoittaa. Kulttuuri voi pitää sisällään kaikkea taiteellisista ja tiedollisista tuotannoista kuten Hollywood-elokuvista, peleistä tai taiteesta, jaettuihin tapoihin, perinteisiin ja elämäntapoihin – siispä käsitteen voi myös määritellä useilla erilaisilla tavoilla. Kulttuurintutkija Raymond Williamsin tunnetun määritelmän mukaan kulttuurin käsitteellä voidaan tunnistaa olevan kolme yleistä käyttötapaa: (1) yleinen tiedollisen, henkisen ja esteettisen kehityksen prosessi; (2) jonkin kansan, aikakauden, ryhmän tai ihmiskunnan yleensä tietynlainen elämäntapa ja (3) tiedollisen ja erityisesti taiteellisen toiminnan tuotokset ja käytännöt.
Toinen lähestymistapa kulttuurin käsitteellistämiseen on tarkastella sitä kaksitahoisena kapeassa tai laajassa merkityksessä. Useimmiten kulttuuri ymmärretään kapeassa merkityksessä, joka muistuttaa Williamsin kolmatta käyttötapaa, eli kulttuurina pidetään esimerkiksi kirjallisuutta, musiikkia, elokuvia, teatteriesityksiä, kuvataiteita, arkkitehtuuria, museonäyttelyitä, festivaaleja ja konsertteja. Toinen yleinen määritelmä on käsittää kulttuuri laajemmin tapoina elää. Tässä merkityksessä kulttuuri on osa jokaisen ihmisen elämää. Laajemman käsityksen kulttuurista elämäntapoina voidaan myös nähdä sisältävän kulttuurin kapeamman merkityksen – taiteellinen toiminta on yksinkertaisesti osa ihmisen tapaa elää.
Kuten opimme Johdatus planetaariseen hyvinvointiin -kurssilla, kestävyystutkija Joost Desseinin työryhmä on määritellyt kulttuurisen kestävyyden kolmen eri roolin kautta. Ensimmäinen, (i) kulttuuri kestävässä kehityksessä, määrittelee kulttuurin itsessään olennaisesti arvokkaaksi. Tällöin yksittäiset taideteokset, arkkitehtuuri ja maailmanperintökohteet ovat suojelun ja säilyttämisen arvoisia. Toinen rooli, (ii) kulttuuri kestävälle kehitykselle, näkee kulttuurin kestävän ajattelun välittäjänä. Tämä merkitsee, että kulttuurituotteet, kuten elokuvat ja kirjallisuus, välittävät kestävyydelle oleellisia sisältöjä. Kolmannessa ja laajimmassa roolissa, (iii) kulttuuri kestävänä kehityksenä, kulttuuri ymmärretään muutosvoimana kohti kestäviä elämäntapoja ja maailmankatsomuksia.
Kaksi ensimmäistä Desseinin työryhmän määrittelemää roolia liittyvät kapeampaan käsitykseen kulttuurista taiteellisina ja tiedollisina toimintoina, kun taas kolmas rooli viittaa laajempaan määritelmään kulttuurista tapoina elää. Desseinin työryhmä väittää jopa, että kulttuuria laajimmassa merkityksessään voidaan pitää kestävyyden tärkeimpänä ulottuvuutena, sillä se vaikuttaa kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden taustalla. Laajasti ymmärrettynä kulttuuri voidaan nähdä tärkeänä ulottuvuutena myös planetaarisessa hyvinvoinnissa: muutoksia elämäntavoissa tarvitaan, jotta planetaarinen hyvinvointi voi kukoistaa. Aino-Kaisa Koistinen, Kaisa Kortekallio, Minna Santaoja ja Sanna Karkulehto ovat itse asiassa esittäneet, että tietyissä tilanteissa kulttuuria voidaan myös itsessään pitää planetaarisena hyvinvointina, tarkoittaen “prosessia, jossa kulttuuri muuttuu kohti kestävämpiä tapoja ja toimia, jotka mahdollistavat hyvinvoinnin ihmisille ja ei-inhimillisille olennoille yhtä lailla” (tulossa). Kulttuurinen muutos kohti planetaarista hyvinvointia viittaa näin mittavaan muutokseen, joka kattaa ihmiselämästä monia puolia, kuten elämäntavat, perinteet, uskomukset, lait, arvot ja maailmankatsomukset – sekä tavat, joilla näitä sovelletaan jokapäiväisessä elämässä.
Ihmistieteiden näkökulmia ympäristökriiseihin ja kestävyyteen
Tällä kurssilla ympäristökriisejä ja kestävyyttä lähestytään monitieteiseen tutkimustyöhön pohjautuen, mutta erityisesti ihmistieteellisestä näkökulmasta. Ihmistieteet kattavat humanistiset ja yhteiskuntatieteet, kuten esimerkiksi filosofian ja ympäristöpolitiikan sekä taiteen ja kulttuurin tutkimuksen. Ihmistieteellisten näkökulmien avulla avaamme syitä siihen, miksi ihmisyhteiskuntien toiminta tuottaa vakavia ympäristökriisejä. Kysymme myös, miksi noita kriisejä on niin vaikea ratkaista. Ympäristökriisejä ja niiden ratkaisuja koskevat keskustelut ovat esimerkiksi usein kiivaita ja jakautuvat vastakkaisiin näkemyksiin, joiden välille on vaikea rakentaa siltaa. Vastakkaiset näkökulmat selittyvät erilaisilla käsityksillä maailmasta tai todellisuudesta: siitä, mikä on oikein tai väärin, tärkeää tai vähemmän tärkeää. Tällaisten käsitysten rakentumista voidaan havainnollistaa humanististen tieteiden, kuten vaikkapa aatehistorian avulla. Kuten ympäristötutkija Timo Järvilehto (1994, 15, kursiivi lisätty) huomauttaa:
“Vaikka ihminen on maapallon mittakaavaan ja muihin luontokappaleisiin nähden verraten pieni olento, hänen toimintansa tulokset ovat niin mittavia, että ihmisen toiminnan ymmärtämisestä on tullut elämän ja kuoleman kysymys — ei pelkästään hänelle itselleen, vaan koko planeetalle.”
Ihmistieteellinen näkökulma muistuttaa myös siitä, että käsitykset esimerkiksi luonnon itseisarvosta ja kestävän kehityksen tavoitteista ovat muuttuvia, ja me voimme siten myös osallistua niiden muokkaamiseen. Ihmiset rakentavat yhteiskuntia. Voidaan toisaalta myös ajatella, että ihmisten toiminta rakentaa luonnonympäristöjä: pienemmässä mittakaavassa voidaan pohtia esimerkiksi kesytettyjä eläimiä ja talousmetsiä, joiden “luonto” on vahvasti ihmisten valintojen tulosta. Laajemmassa mittakaavassa voidaan ajatella ihmistoiminnan aiheuttamia muutoksia planeetan ilmastossa.
Yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta ympäristötutkimus voidaankin näin jakaa karkeasti realistiseen ja konstruktionistiseen perinteeseen: realistisessa perinteessä ajatellaan, että on olemassa ihmisestä riippumaton luonto, kun taas konstruktionistinen perinne korostaa, että myös luonnonympäristöt rakentuvat sosiaalisessa, kulttuurisesssa ja poliittisessa toiminnassa: luontokin on “tehty”. Useimmiten yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ammentavat molemmista perinteistä. Ihmistieteellisessä tutkimuksessa on harvoin yhtä oikeaa tutkimusnäkökulmaa, vaan tilanteen mukaan on sovellettava yhtä tai useampaa näkökulmaa. Ihmisten ja luonnonympäristöjen yhteistoiminnassa tutkittavat ilmiöt ovat usein monimutkaisia, ja näkökulmasta toiseen vaihtaminen lisää ymmärrystä ilmiöstä.
Esimerkiksi ympäristöpolitiikan tutkija Outi Ratamäki on todennut, että ihmisen ja muiden eläinten suhteet rakentuvat luonnontieteellisten, kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ulottuvuuksien leikkauspisteessä. Luonnontieteelliset reunaehdot vaikuttavat siihen, millaisia ihmisten kohtaamiset eläinten kanssa ovat: onko kohdattu eläin esimerkiksi petoeläin, jota täytyy varoa? Kulttuurihistorialliset kehityskulut taas vaikuttavat vaikkapa siihen, millainen rooli eläimellä on vuosien varrella ollut ihmisen rinnalla sekä millaisia käsityksiä eläimistä on muodostunut. Käsityksiimme eläimistä vaikuttavat myös niiden fyysiset, biologiset ominaisuudet – esimerkiksi eläimen suuri koko saattaa tuottaa ihmisessä pelon kokemuksia. Asian yhteiskunnallinen puoli taas liittyy esimerkiksi siihen, miten eläimiä kohdellaan lainsäädännössä ja nähdäänkö ne koti-, tuotanto- vai villieläiminä – mikä taas vaikuttaa eläimille annettuun arvoon. Esimerkiksi susiin liittyvä pelko pohjautuu näin ollen sekä suden luonnontieteelliseen asemaan petoeläimenä että kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin käsityksiin susista vaarallisina villieläiminä, joita ei arvosteta samalla tavalla kuin vaikka kotieläimiä. Sudet voivat aiheuttaa suurta pelkoa sellaisissakin ihmisissä, jotka eivät koskaan ole kohdanneet sutta eivätkä todennäköisesti tule sellaista kohtaamaankaan. Käsittelemme ihmisten ja muiden eläinten suhteita erityisesti luvuissa 2.4 Ihmisen eläinsuhteen historiaa ja 4.3 Monilajinen kestävyys.
Ihmisen ja luonnon yhteisen hyvinvoinnin parantaminen vaatii myös uudenlaisia käsitteitä, joilla ihmisen ja luonnon välisistä suhteista puhutaan. Käsitteiden avulla voidaan esimerkiksi tehdä näkyväksi, ajateltavaksi ja koettavaksi sellaisia arvoja, joita laaja-alaisen, sekä ihmiset että luonnon kattavan hyvinvoinnin takaamiseksi tarvitaan. Seuraavaksi tarkastelemme planetaarisen hyvinvoinnin käsitettä suhteessa hyvään elämään esimerkiksi arvojen, normien ja filosofisten keskustelujen sekä kulttuuristen käytänteiden, kuten aktivismin ja taiteen, näkökulmasta. Opimme myös muista keskeisistä käsitteistä, joiden avulla on pyritty rakentamaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää tulevaisuutta.