Luonto tulee vastaan -ajatus on ainakin itselläni ollut se pessimistinen näkemys. Ihminen ei osaa eikä halua itse lopettaa tätä kiihdytystä. Olemme tilanteessa, jossa seinä on näkyvissä, mutta juoksemme lujempaa. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Aiemmin jossain puhuin motivaatiosta muuttaa omaa käyttäytymistään. Tässäkin se motivaatio on se, joka ehkä voisi meidät pelastaa. Mutta millä motivoida ihmisluonnetta, joka tuntuu olevan ohjelmoitu aina vain paremman, enemmän ja suuremman tavoitteluun?
Pidän kuitenkin kovasti varovaisesta optimismin tunteesta, joita pienet asiat ympärillä herättävät. Olen kuullut mm. pienistä modulaarisista ydinvoimaloista, jotka voisivat "pelastaa" meidät. Voisiko suuren kiihdytyksen suunnan kääntääkin siihen, että se pelastaisi meidät?
Pidän kuitenkin kovasti varovaisesta optimismin tunteesta, joita pienet asiat ympärillä herättävät. Olen kuullut mm. pienistä modulaarisista ydinvoimaloista, jotka voisivat "pelastaa" meidät. Voisiko suuren kiihdytyksen suunnan kääntääkin siihen, että se pelastaisi meidät?