Uskon, että suuri kiihdytys on tulossa tiensä päähän joko ihmisen toimesta tai sitten siksi, että luonto tulee vastaan. Tottakai pitää olla toiveikas sen suhteen, että muutos tapahtuu vielä kun se on mahdollista. Ongelmana on tässä on, että vaikka paljon hyviä asioita tapahtuu (mm. Kiinassa uusiutuvan energian kasvu on ollut viime vuosina odotettua nopeampaa) ja olemme yhä tietoisempia ympäristökysymyksistä, kulutuksen kiihtyminen ei näytä vielä tarvittavia hidastumisen merkkejä. Ehkä kuitenkin ilmastonmuutoksen ollessa käsillä ja vaikutusten näkyessä meilläkin länsimaissa välillisesti tai välittömästi, aletaan ymmärtää että on aika tarttua toimeen ennen kuin on liian myöhäistä.
Luonto tulee vastaan -ajatus on ainakin itselläni ollut se pessimistinen näkemys. Ihminen ei osaa eikä halua itse lopettaa tätä kiihdytystä. Olemme tilanteessa, jossa seinä on näkyvissä, mutta juoksemme lujempaa. Tai ainakin siltä minusta tuntuu. Aiemmin jossain puhuin motivaatiosta muuttaa omaa käyttäytymistään. Tässäkin se motivaatio on se, joka ehkä voisi meidät pelastaa. Mutta millä motivoida ihmisluonnetta, joka tuntuu olevan ohjelmoitu aina vain paremman, enemmän ja suuremman tavoitteluun?
Pidän kuitenkin kovasti varovaisesta optimismin tunteesta, joita pienet asiat ympärillä herättävät. Olen kuullut mm. pienistä modulaarisista ydinvoimaloista, jotka voisivat "pelastaa" meidät. Voisiko suuren kiihdytyksen suunnan kääntääkin siihen, että se pelastaisi meidät?
Pidän kuitenkin kovasti varovaisesta optimismin tunteesta, joita pienet asiat ympärillä herättävät. Olen kuullut mm. pienistä modulaarisista ydinvoimaloista, jotka voisivat "pelastaa" meidät. Voisiko suuren kiihdytyksen suunnan kääntääkin siihen, että se pelastaisi meidät?