Ihmisen rooli maapallolla

Ihmisen rooli maapallolla

Mikaela Engvall -
Vastausten määrä: 6

Olen aina ajatellut, että ihmisen tulee elää luonnon kanssa ”yhteistyössä” ja luontoa kunnioittaen. Ihmisen vaikutuksesta luontoon ja ilmastoon on jatkuvasti esillä eikä tänä päivänä taida olla mitään osa-aluetta mitä ihmistoiminta ei olisi jo muuttanut. Meillä on kuitenkin mahdollisuus oppia jatkuvasti historiasta ja muokata toimintaamme.

Minusta on tärkeää, että pyrimme tekemään sen mikä on kullekin mahdollista. Jokaisella on oma maailmankuva ja ajatusmallit joihin vaikuttaminen vaatii aiheesta keskustelu ja oppiminen.

Luonto on aina ollut itselläni lähellä sydäntä ja se muokkaa minun ajatustani.

Vastaus Mikaela Engvall

Ihmisen rooli maapallolla

Annika Muurikainen -
Samoja ajatuksia on myös mulla mitä Mikaela sanoit. Jokaisella on oma ajatusmallinsa ja se saattaa myös olla opittua omilta lähipiiriltäkin kuinka maailmaa ajattelee. Itse pyrin opettamaan omille lapsille luonnon tärkeyttä ja sen kunnioitusta samalla koska luonto ja sen eläimet, kasvit jne ovat hyvin tärkeä osa kokonaisuutta ja pyrin tuomaan sen tärkeyttä ja niiden tehtävää lapsille jotta seuraava sukupolvi tulisi ymmärtämään kokonaiskuvaa ympäröivästä maailmasta kokonaisvaltaisesti.
Vastaus Annika Muurikainen

Ihmisen rooli maapallolla

Anni-Maaria Alho -
Olette tuoneet mielestäni erittäin hyviä näkökulmia esille, on erittäin tärkeää että jokainen ihminen oppii omien valintojensa vaikutuksesta suuressa kaavassa. Minusta olisi myös tärkeää, että kun ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta luontoon puhuttaan, puhuttaisiin "kunnolla" ja perustellen. Nuorempana nimittäin huomasin miten aluksi olin järkyttynyt ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta maailmaan, mutta kun kuulin iskulauseita ja kun asiasta puhutaan paneutumatta aiheeseen kunnolla se alkoi turruttaa minua aiheelle, joka ei ole hyvä asia. Huomasin että ainakin itsessäni, kun aiheesta opetettiin tavalla, joka kävi läpi syvällisesti ja konkreettisesti ilmaston muutoksen aiheuttamia ongelmia se oikeasti vaikutti minuun ja valintoihini eikä vain jäänyt "taustameteliksi" arkeeni.
Vastaus Mikaela Engvall

Ihmisen rooli maapallolla

Mi Ahdee -
Olen kanssanne samaa mieltä. Kuulin ensimmäisen kerran ilmastonmuutoksesta jo varhaiskasvatuksessa, mikä on mielestäni hienoa, sillä lasten mukaan ottaminen tähän on tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeää. On mielestäni tärkeää, että varhaiskasvatuksessa ja kouluissa puhutaan näistä, sillä kotona ei välttämättä ole kaikilla vanhemmilla tietoa tällaisista asioista. Itse olen myös huomannut, että nykyään moni nuori ja aikuinen myös ajattelee yhä enemmän omien valintojen vaikutuksia meidän maapallollemme. Pienikin teko maapallomme puolesta on jo suuri askel kohti hyvää ja kestävää tulevaisuutta, jonka voimme jättää tuleville sukupolville.
Vastaus Mikaela Engvall

Ihmisen rooli maapallolla

Leevi Könönen -
Täälläkin samoja ajatuksia kuin teillä. Mielestäni maailmassa olisi ensisijaisen tärkeää suurien valtioiden ja varsinkin teollisuutta kasvattavien valtioiden ottaa huomioon päästöt ja kulutukset sekä biodiversiteetin katoamisen suhteen. Ehkä pienenä maana Suomi ei ole se, joka yrittää olla edelläkävijä päästöjen vähentämisessä siinä suhteessa, että perus ihmiset kärsivät siitä eniten rahallisesti. On hienoa, että olemme ottaneet tämän asian esille ja tuomme sitä jo varhaiskasvatuksessakin esille, mutta järkeä saisi käyttää siinä mistä nyhjässään perus ihmisiltä ilmastonmuutoksen takia ja mistä ei. 
Vastaus Leevi Könönen

Ihmisen rooli maapallolla

Marjo Sivula -
Hyvää pohdintaa kaikilla. Tartun tähän samaan aiheeseen kuin Leevi, että tavallaan on joo hienoa, ja saadaan olla ylpeitä, että Suomi on edelläkävijä ja sekä tien- että suunnannäyttäjä maailmalle kunnianhimoisissa ilmastotavotteissaan ja -poliitikassaan, mutta joku raja siinäkin oltava. Täältä maaseudulta käsin vaikuttaa usein siltä, ettei päätöksenteossa täysin haluta ymmärtää sitä, kuinka epäoikeudenmukaisesti moni hallituksen tekemä uusi tiukennus, rajoite tai velvoite osuu tiettyyn osaan kansasta, ja vaikeuttaa huomattavasti esim. elinkeinon harjoittamista. Näyttää myös siltä, että tehdään mahdottomaksi elää maalla, asutus keskittyy koko ajan suuriin kaupunkeihin ja niiden lähistölle, maaseudulta viedään palvelut ja julkinen liikenne.. Häviääkö samassa Suomen omavaraisuus? Tainnut hävitä jo, kun muualta maailmasta tuodaan bulkkilihaa ja kasvissyöjille ituja.. Harva kasvissyöjäkään 100% suomalaisia kasviksia syömällä elää. Tämän nostin esille siksi, että maatilalla kasvaneena tiedän tasan tarkkaan, miten hienoa ja puhdasta lihaa ja maitoa Suomessa tuotetaan. Eikö se olisi todellinen ilmastoteko ostaa suomalaista lihaa ja kasviksia, ja jättää ulkolaiset kauppaan?
Luonto on meillä suomalaisilla suuri etuoikeus, saadaan hengittää puhdasta ilmaa ja nauttia luonnosta. Meidän tehtävä täällä on todellakin viljellä ja varjella, käyttää sen verran luonnonantimia ja eläimiä ravinnoksi kuin tarvitsemme, mutta myös pidettävä huolta luonnon monimuotoisuudesta ja siitä, ettei mikään laji kuole sukupuuttoon. Joku saattaa pohtia ettei yksittäisen ihmisen tekemisillä ole vaikutusta, mutta kyllä mielestäni on. Pienet purot kasvattavat suuren virran.
Vastaus Mikaela Engvall

Ihmisen rooli maapallolla

Elsa Vuorinen -
Hyviä pointteja kaikilta, olen samaa mieltä kanssanne. Mielestäni on mielenkiintoista miettiä, onko meillä yksilöinä vai yhteisönä enemmän resursseja luonnon suojelussa. Ihmisen rooli on kunnioittaa luontoa ja tehdä toimia sen eteen. Kaikki lähtee liikkeelle yksilöiden valinnoista ja teoista. Jos muuttaa omaa käyttäytymistään parempaan, on sillä positiivisia vaikutuksia ilmastonmuutoksen hidastumisessa. Kuitenkin se, että yksi ihminen esimerkiksi kierrättää roskansa ei auta hidastamaan ilmastonmuutosta. Olisi tärkeää löytää yhteiskunnallisia suuria muutoksia ilmaston suojelemiseksi. Yhteisönä meillä on enemmän varoja saada aikaan muutoksia.