Tekstin perusteella kansainvälisen yhteistyön suurimmat esteet ympäristö- ja kehityskysymyksissä liittyvät ennen kaikkea intressiristiriitoihin, talouskasvun ja ekologisten rajojen jännitteeseen sekä geopoliittisiin voimasuhteisiin. Ensimmäinen keskeinen este on pohjoisen ja etelän välinen luottamuspula. Kehittyvät maat ovat historiallisesti nähneet tiukan ympäristösääntelyn uhkana omalle talouskasvulleen ja oikeudelleen vaurastua samalla tavoin kuin teollistuneet maat aiemmin. Vaikka periaate “yhteinen mutta eriytetty vastuu” pyrkii vastaamaan tähän, käytännön rahoitus- ja teknologiasiirrot ovat usein jääneet riittämättömiksi. Esteen purkaminen edellyttäisi sitovampia rahoitusmekanismeja, velkahelpotuksia ja reilumpia kauppasääntöjä.

Toinen este liittyy talouskasvun ja ekologisen kestävyyden rakenteelliseen ristiriitaan. Kansainvälinen talousjärjestelmä priorisoi kasvua ja kilpailukykyä, mikä vaikeuttaa ympäristön asettamista ensisijaiseksi tavoitteeksi. Ratkaisuna voisi olla ympäristöhaittojen hinnoittelu (esim. hiilen hinnoittelu), ympäristönormien sitominen kauppasopimuksiin sekä talousindikaattoreiden uudistaminen pois pelkästä BKT-kasvusta.

Kolmas este on geopoliittinen epävakaus ja suurvaltakilpailu, jotka toistuvasti syrjäyttävät ympäristökysymykset. Ympäristöyhteistyön vahvistaminen vaatisi ympäristön käsittelemistä turvallisuuskysymyksenä sekä pitkäjänteisiä, poliittisista suhdanteista riippumattomia instituutioita.

Yhteenvetona voidaan sanoa, esteet ovat rakenteellisia ja poliittisia, eivät tiedollisia. Niiden purkaminen edellyttää oikeudenmukaisuutta, talousjärjestelmän uudistamista ja luottamuksen rakentamista globaalissa mittakaavassa.