Brundtlandin komission klassinen määritelmä kiteyttää kestävän kehityksen ajatuksen sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta: nykyisten tarpeiden tyydyttäminen ei saa heikentää tulevien mahdollisuuksia. Tekstissä kuitenkin osoitetaan, että käsite on historiallisesti ja sisällöllisesti monimuotoinen aina 1700-luvun metsänhoidosta nykypäivän globaaliin politiikkaan.

Jos kysyisin tuttaviltani, mitä “kestävä kehitys” tarkoittaa, uskon saavani vastauksia kuten: “ympäristön suojelua”, “ilmastonmuutoksen torjuntaa” tai “kierrätystä”. Todennäköisesti harvempi mainitsisi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tai taloudellisen ulottuvuuden, vaikka tekstin mukaan kestävää kehitystä kuvataan tyypillisesti ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen pilarin kokonaisuutena. Tämä kertoo siitä, että arkipuheessa kestävyys ymmärretään usein ensisijaisesti ympäristökysymyksenä.

Tekstistä opin erityisesti sen, että kestävän kehityksen käsite on tarkoituksella joustava ja poliittisesti käyttökelpoinen juuri epämääräisyytensä vuoksi. Samalla tämä tekee siitä ristiriitaisen: taloudellisen kasvun ja ekologisten rajojen välinen jännite ei ole kadonnut. Lisäksi vahvan ja heikon kestävyyden erottelu auttaa ymmärtämään, miksi näkemykset kestävyydestä voivat erota radikaalistikin.

Yhteenvetona voisi todeta, että kestävän kehityksen ymmärrys vaihtelee paljon, ja juuri siksi käsitteen taustaoletusten pohtiminen on tärkeää.