Hei,
Aloin pohtimaan esittämääsi kysymystä - Onko ihminen valmis luopumaan jo saavutetuista eduista? Vietän itse paljon vapaa-ajastani luonnossa, lähimetsissä, luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa sekä etsien Suomesta erilaisia metsäpolkuja ja monimuotoisia luonnon alueita, joissa voin viettää aikaa. Koen, että luonnossa pääsen parhaiten rauhoittumaan ja irti arjen oravan pyörästä. Nautin teltassa vietetyistä yön yli reissuista, jolloin voin hyvällä omalla tunnolla ja helpostikin luopua älykännykästä, ja siitä tiedon ja virikkeiden tulvasta, jossa joka päivä elämämme. Itse asiassa luonnossa tulee luonnostaankin unohdettua kaikki ulkopuolinen maailma, ja elää vain hetkessä. Luonnossa en ole koskaan kokenut kiirettä, ahdistuneisuutta tai stressiä tekemättömistä asioista. Kuten kirjoitit alkuperäiskansojen korostavan harmonista yhteiseloa luonnon kanssa, johon voisin yhtyä siinä, että luonnossa en ole koskaan kokenut pelkoa vaan enemmänkin rauhaa ja turvallisuuden tunnetta. Olisinko kuitenkaan valmis luopumaan ja saavutetuista eduista, joiden eteen olen tehnyt paljon työtä, käyttänyt aikaa ja rahaa, vaikka tiedän, että normi arjessani teen paljon asioita, jotka kuluttavat luonnonvarjoja. Yhteiskunnassa meidät ihmiset kasvatetaan siihen, että saavutukset ja menestyminen ovat mittareita, joilla ihmisarvo mitataan. Tähän ihmisarvon mittariin liittyy liika kuluttaminen, josta on vaikea luopua. Koska koemme silloin helposti, että olemme epäonnistuneita itsellemme tärkeissä asioissa. Oman luonto- ja kuluttamissuhteen välinen tasapainoilu on aina vaikeata. Ehkä meidän aikuisten tulisi pohtia enemmän sitä, minkälaisia ihmisarvon mittareita pidämme itse tärkeinä, ja miten ne näkyvät kasvatustyössämme.