Jäin pohtimaan sitä, kuinka kuvat osoittivat viimeaikaisen ihmisen aiheuttaman luontokadon olleen kaikkein voimakkainta globaalin etelän maissa. Kuvat biomassan heikentymisestä tiheästi asutuilla alueilla ja luonnontilan kaventumisesta etenkin trooppisilla alueilla sijoittuivat jokseenkin samoille alueille. Jäin miettimään sitä, kuinka ekologisen monimuotoisuuden heikkeneminen liittyy laajemmin globaaliin talouteen ja järjestelmään. Nykyinen taloudellinen järjestelmämme on historiallisten kehityskulkujen, kuten kolonialismin ja sen tuoman ekstraktivismin, muovaama. Suuri osa globaalin etelän kehittyvistä maista edelleen tuottaa muun muassa maa- ja metsätaloustuotteita vauraiden maiden kasvavaan ylikulutukseen, kuten Suomelle, ja vain marginaalisesti omille sisämarkkinoilleen. Biomassan heikentyminen tiheästi asutuilla trooppisilla alueilla ei siten kerro resurssien käytöstä laajemmin vaan antaa ymmärtää, että pelkkä ihmisen läsnäolo on yhteydessä luontokatoon. Sillä me vauraat maat hyödymme tästä asetelmasta, ajattelen, että vastuu luontokadosta on myös meidän. Yksilöillä, yhteisöillä sekä laajemmin yhteiskunnilla on vastuu luontokadosta, ja kenties näiden kaikkien toimiessa yhdessä kestäviä ratkaisuja löytyisi luontokadon pysäyttämiseksi.