Monimuotoisuuden mittaaminen

Pelkästään Suomen luonnossa on arvioitu olevan lähemmäs 50 000 lajia, joista alle puolet tunnetaan niin hyvin, että niiden tilaa on kyetty arvioimaan⁶. Suomessa tavanomaisella hehtaarilla voidaan tavata satoja eliölajeja. Luonnon monimuotoisuuden mittaaminen vaatii siis aina yksinkertaistamista, mikä voidaan huomioida kompensaatiolaskennassa kasvattamalla hyvitysalueen pinta-alaa epävarmuuksien huomioimiseksi. Ekologisessa kompensaatiossa on keskeistä päättää, mihin luonnonarvoihin mittaukset haitta- ja hyvitysalueilla kohdistuvat, millaista tietoa niistä hankitaan ja millä tavoin.⁴

Kaikkien lajien yksilömääriä on haastavaa tai jopa mahdotonta laskea edes pinta-alaltaan pieneltä alueelta, sillä osa eliöistä on esimerkiksi vaikeasti havaittavia tai niiden esiintyminen alueiden välillä vaihtelee. Monimuotoisuutta kartoitetaankin usein tiettyjen avain- tai indikaattorilajien avulla. Avainlajit ovat elinympäristön rakenteelle ja toiminnalle tärkeitä lajeja, joiden harvinaistumista pidetään merkkinä elinympäristön heikentyneestä tilasta. Indikaattorilajien esiintymistä mitataan puolestaan siksi, että niiden läsnäolon oletetaan merkitsevän muiden lajien tai elinympäristön piirteiden läsnäoloa tietyssä paikassa.^1,4

Suomessa ensimmäiset ekologisen kompensaation kokeilut on päätetty tehdä luontotyypeillä, sillä luontotyyppien rakennepiirteitä on helpompaa havaita luotettavasti kuin lajeja tai lajiryhmiä. Luontotyypeille ominaisten rakennepiirteiden palauttamisella pyritään samalla parantamaan kullekin luontotyypille ominaisen eliöstön esiintymistä alueella.

Ekologisen kompensaation määrittämiseen on valittava elinympäristöä tai lajia parhaiten arvottava mitta, joka voi olla esimerkiksi lajin yksilömäärä tai populaatiotiheys tai luontotyypin pinta-ala tai ekologinen tila. Laskennassa mittaustulokset pitää pystyä esittämään vertailukelpoisessa yksikössä. Yksi tällainen yksikkö on luontotyyppihehtaari, jota lainsäädännössä kutsutaan luonnonarvohehtaariksi¹. Tätä mittaria käytetään Suomessa kehitetyissä laskureissa.

Parempaan vaihto

Ekologisen kompensaation lähtökohtana on, että luontohaitat tulisi hyvittää samanlaisina, eli niille lajeille ja luontotyypeille, joihin heikennys on kohdistunut. Luonnonarvojen keskinäistä vastaavuutta haitta- ja hyvitysalueilla on kuitenkin tarkasteltava tapauskohtaisesti. Yksi tähän liittyvä käsite on parempaan vaihto. Parempaan vaihdolla tarkoitetaan sitä, että aiheutetut luontohaitat voidaan hyvittää luonnonarvoilla, jotka ihminen on luokitellut arvokkaammiksi kuin heikennetyt luonnonarvot.^4,5

Ekologisen kompensaation suunnittelussa tulee päättää, sallitaanko tällainen vaihtokauppa kompensaation toteutuksessa. Parempaan vaihto monimutkaistaa kompensaatiota, mutta sitä voidaan harkita yleisten luonnonarvojen kompensoinnissa, mikäli vastaavanlaisia luonnonarvoja ei ole tarjolla kompensointiin eikä luontohaitan aiheuttamista pystytä välttämään. Tällöin kompensaation toteutuspaikaksi tulee valita luontotyyppi tai elinympäristö, joka muistuttaa rakenteeltaan tai toiminnaltaan haitta-alueen ympäristöä, mutta on harvinaisempi tai uhanalaisempi. Parempaan vaihdossa on oltava tarkkana, ettei minkäänlaista luontoa heikennetä yli sen kantokyvyn.^1,4,5