Kuten kurssilla on useaan otteeseen tuotu esiin, luontojalanjäljen arviointi kehittyy koko ajan paikallisten, alueellisten ja globaalien luontohaittojen laskemisen osalta. Yksikään mittari ei tällä hetkellä huomioi samaan aikaan yhtä kattavasti sekä ekosysteemitason paikallisia vaikutuksia että globaaleiksi skaalattuja vaikutuksia, joten tutkijat ovat suositelleet eri mittakaavoissa käytännöllisten mittareiden yhdistämistä paremman ymmärryksen tuottamiseksi luonnon tilasta¹. Lisäksi voi olla tarpeellista käyttää rinnakkaisia menetelmiä niiden luontohaitan ajureiden huomioinnissa, joista luontojalanjälki ei pysty vielä tällä hetkellä tuottamaan tietoa.

Suuntaa antavia arvioita luonnon tilasta ja sen kehityksestä saadaan kurssin osiossa 2 esitellyillä sekä lukuisilla muilla luontojalanjäljen laskentamenetelmillä ja mittareilla. Kuten osiossa 2 kerrottiin, keskeistä luontojalanjäljen arvioinnin toteutuksessa ja tulosten tulkinnassa on huomioida kunkin menetelmän ja mittarin rajoitukset ja mahdollisuudet – esimerkiksi, mitä niillä voidaan mitata ja mitä ei ja mitä tulosten perusteella voidaan sanoa ja mitä ei. Se, että luontohaittojen arviointiin liittyy epävarmuuksia, ei ole vastuullisen organisaation näkökulmasta hyvä syy jättää selvittämättä toiminnan luontovaikutuksia. Arvoketjun luontohaittojen arvioinnissa on turvauduttava senhetkiseen parhaaseen tieteelliseen tietoon ja tuloksia on korjattava sitä mukaa, kun mittarit ja menetelmät kehittyvät. Luontovaikutusten arviointia tehdään hiili- ja luontojalanjälkien pienentämiseksi, eikä kehityksen seuranta onnistu ilman, että vaikutuksia arvioidaan säännöllisesti.

Luontojalanjäljen arvioinnista saatavien tulosten tarkentamiseksi on tunnistettu monia keinoja, joita voivat hyödyntää niin luontojalanjälkeään laskevat toimijat, tutkijat kuin menetelmien ja mittareiden kehittäjät². Yksi näistä on tehdä datan keruusta organisaatioiden arvoketjuissa kattavampaa ja järjestelmällisempää, sillä mitä tarkempaa dataa laskennassa käytetään, sitä tarkempia tuloksia myös saadaan. Tarkempia tietoja voitaisiin kerätä esimerkiksi organisaatioiden hankkimien tuotteiden ja niiden valmistuksessa käytettyjen raaka-aineiden ja materiaalien tuotantomaista ja valmistusprosesseista. Tiedonkeruu voi kuitenkin vaatia paljon työtä, ja organisaation kannattaakin panostaa datan tietoaukkojen tunnistamiseen ja keskittyä etsimään tietoa ensisijaisesti sellaisista toiminnan kannalta keskeisistä hankinnoista, joiden alkuperä tai valmistusprosessit tunnetaan heikosti².

Tutkijoiden ja teknisten ratkaisujen tuottajien tehtäväksi jää kehittää luontovaikutusten arvioinnin menetelmiä ja mittareita, jotta niistä saadaan tehtyä loppukäyttäjälle yksinkertaisempia käyttää, paremmin saatavilla olevia, tarkempia ja informatiivisempia. Luontojalanjäljen arvioinnin voidaan olettaa kehittyvän suuntaan, jossa menetelmillä ja mittareilla pystytään kattamaan yhä laajempi joukko lajiryhmiä ja ekosysteemejä sekä huomioimaan yhä useampia luontohaitan ajureita. Lisäksi luontohaittojen paikantamisen maantieteellisen tarkkuuden uskotaan parantuvan menetelmien ja teknologioiden kehittyessä.

Luontojalanjäljen laskenta on suhteellisen uusi työkalu ja tutkimusaihe, joten sen parissa riittää tekemistä, vaikka arviointimenetelmiä ja mittareita pystytäänkin jo hyödyntämään. Luontojalanjäljen laskennan toivotaan tekevän saman luontovaikutuksille kuin mitä hiilijalanjälki on tehnyt ilmastovaikutuksille eli lisäävän laajasti tietoutta aiheuttamistamme haitallisista ympäristövaikutuksista ja tarjoavan kyseisen tiedon helposti ymmärrettävässä muodossa. Tällöin tietoa saataisiin levitettyä tehokkaasti myös suuremmalle yleisölle. Edistystä tähän suuntaan onkin viime vuosina tapahtunut, esimerkiksi yhteismitallisen luontoekvivalentin kehityksen myötä. Luontojalanjäljen käytön lisääntymisen toivotaan johtavan aktiiviseen toimintaan luontohaittojen pienentämiseksi ja luontohyötyjen tuottamiseksi – myös sellaisten, jotka vaativat merkittäviä rahallisia panostuksia ja vaikeitakin päätöksiä. Haittojen määrällistäminen luontojalanjäljen avulla tarjoaa vipuvoimaa neuvotteluihin luontotoimien tarpeellisuudesta ja ajankohtaisuudesta.