Mitä luontotyöllä tavoitellaan?

Kuten edellisestä alaosiosta opimme, luontotyön pitkän aikavälin tavoitteet ovat jo luontokadon pysäyttämistä kunnianhimoisempia tähdäten luonnon tilan kääntämiseen paranevaksi ihmisen toiminnan seurauksena. Useat toimijat, valtioista organisaatioihin, tavoittelevatkin sitä, että luonto olisi tarkasteltavan toiminnan seurauksena todennettavasti paremmassa tilassa kuin verrokkina toimivassa lähtötilanteessa. Tätä tavoitetta kutsutaan monissa yhteyksissä, esimerkiksi hallitusten ja organisaatioiden viestinnässä, luontopositiivisuudeksi.

Se, miten luontopositiivisuus ymmärretään, sisältää kuitenkin paljon vaihtelua, ja termin monitulkintaisuus lisää riskiä sen väärinkäytölle¹. Luontopositiivisuus voi olla viestinnällisesti houkutteleva termi toiveikkuutensa vuoksi, mutta jottei sitä käytetä väärin, on ymmärrettävä mitä sillä tarkoitetaan ja mitä sen saavuttaminen toimijoilta vaatii. Keskeisintä on ymmärtää, ettei jokaista luonnon kannalta myönteistä tekoa voida nimittää luontopositiivisuudeksi, vaan kyse on systemaattisesta haittojen lieventämisestä ja hyötyjen tuottamisesta luonnolle siten, että luonnon tila paranee sille asetettuun vertailutilaan nähden². Luontopositiivisuuden määritelmä tulisi vakiinnuttaa tieteessä siten, että se poistaisi epämääräisyyttä termin merkityksistä, edistäisi sen vastuullista käyttöä ja helpottaisi tavoitteiden asettamista organisaatioiden ja muiden toimijoiden näkökulmasta.

Luontopositiivisen toiminnan myötä ekosysteemien tila paranisi suhteessa valittuun vertailutilaan³. Tällainen kehitys edellyttäisi käytännössä luontokadon pysäyttämisen ohella luonnon ennallistamisen ja suojelun lisäämistä globaalisti tulevien vuosikymmenten aikana, mihin useat tällä kurssilla esitellyt luontotavoitteet ja sääntely jo tähtäävätkin (ks. alaosio 5.1). Jotta luontopositiivisuuden saavuttaminen olisi mahdollista, on luonnon heikentymisen pysäyttäminen kuitenkin ensisijaista. Tutkijat ovat tunnistaneet, että tähän mennessä esimerkiksi luontohaittojen täysimääräisessä hyvittämisessä on usein epäonnistuttu³. Luonnon kokonaisheikentymättömän tilan saavuttamiseksi tarvitaan siis jatkuvaa kehittämistä ekologisten kompensaatioiden ja muiden hyvittävien toimien vaatimuksissa, suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa mutta ennen kaikkea luontotoimien painoarvon siirtämistä lievennyshierarkian mukaisesti kohti haittojen välttämistä.

Yhteiskunnallinen kestävyysmurros, eli toimintatapojen uudistaminen siten, että ne auttavat suojelemaan ilmaston ja luonnon tilaa, vaatii toteutuakseen systeemitason muutoksia. Systeeminen muutos tarkoittaa muutosta yhteiskunnan rakenteissa tai ihmisten vakiintuneissa ajatus- ja toimintamalleissa⁴. Vaikuttamalla jonkin asiantilan juurisyihin pyritään mahdollistamaan laajamittaista kehitystä kestävämpään suuntaan. Luontokadon pysäyttämisen tapauksessa tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi vaikuttamista päätöksenteon kriteereihin, vallan ja vaurauden epätasaiseen jakautumiseen ja ihmisten heikentyneeseen luontosuhteeseen. Lisäksi organisaatioiden kulutuksen ja tuotannon olisi muututtava perustavanlaatuisesti, jotta luonnon tilaa pystyttäisiin vahvistamaan globaalisti⁵. Systeemisillä muutoksilla voitaisiin ajaa muutoksia luontokadon suorissa ajureissa.

Katso video

Tällä videolla ekologian professori Janne Kotiaho selittää, mitä luontopositiivisuus on ja miten se liittyy muihin luontohaittojen hyvittämistä ja luonnon tilan parantamista koskeviin tavoitteisiin.

Videon diaesitys

Jotta toiminnasta voisi tulla luontopositiivista, on lähtökohtana oltava toiminnan suunnittelu ja toteuttaminen lievennyshierarkian mukaisesti³. Lievennyshierarkian viimeisen askelman eli ekologisen kompensaation vähimmäistavoitteeksi on määritelty luonnon kokonaisheikentymättömyys, joka vaatii, että toimija lieventää luontohaittojaan siten, että toiminnan myötä luonnon tilassa tapahtunut heikennys tulee täysimääräisesti hyvitetyksi. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä tavoite, jos halutaan saavuttaa luontopositiivisuus. Luontopositiivisuutta tavoiteltaessa tulisi tähdätä (haittojen välttämisen ja vähentämisen jälkeen) kompensoitaviksi jäävien haittojen ylikompensointiin tai ”ylimääräisten” luontohyötyjen tuottamiseen jollakin muulla tavalla; yhtä hyvä kuin ennen toimintaa ei siis riitä luontopositiivisuuteen.

Maron ym. (2024) esittävät, että luontopositiivisuuden toteutumiseksi seuraavien kolmen ehdon tulisi täyttyä:

1. Arvioidaan omasta toiminnasta paikallisesti syntyvät luontohaitat ja tehdään toimenpiteet luontohaittojen lieventämiseksi lievennyshierarkian mukaisesti.
2. Arvioidaan arvoketjujen kautta välittyvät luontohaitat ja lievennetään niitä lievennyshierarkian mukaisesti.
3. Jatketaan luontohyötyjen tuottamista luonnonsuojelun keinoin haittojen täysimääräisen hyvittämisen jälkeenkin.

Kolmannen ehdon edellyttämässä luontohyötyjen tuottamisessa on monenlaisia mahdollisuuksia paikallisista luonnon monimuotoisuutta lisäävistä projekteista luontoyksiköiden ostamiseen luonnonarvomarkkinoilta. Myös ekologisten kompensaatioiden toteutuksessa on tunnistettu mahdollisuuksia tuottaa luontopositiivisia lopputuloksia. Yksi näistä on Moilasen ja Kotiahon (2020) ehdotus vaihtaa lievennyshierarkian kaksi viimeistä askelmaa toisinpäin eli haittojen välttämisen ja vähentämisen jälkeen kompensoitaisiinkin haitat ensin ja vasta toiminnan loputtua tehtäisiin korjaavia toimenpiteitä haitta-alueella. Tämä vaihdos tarkoittaisi, että kompensoitaviksi jäisivät myös ne haitat, jotka muuten ensisijaisesti korjattaisiin haitta-alueella. Jos nämäkin haitat hyvitettäisiin ekologisella kompensaatiolla, korjaamisvaiheessa tuotetut hyödyt luonnon monimuotoisuudelle nostaisivat hyötyjen määrän aiheutettua haittaa korkeammaksi⁶. Muihin Moilasen ja Kotiahon (2020) esittämiin keinoihin luonnon kokonaisparaneman tuottamiseksi ekologisessa kompensaatiossa voi tutustua tästä artikkelista.

Tilannetta, jossa ihmisen toiminnasta syntyy luonnolle enemmän hyötyjä kuin haittaa, pidetään teoriassa mahdollisena. On kuitenkin muistettava, että jotkin muutokset ovat peruuttamattomia eikä kaikkia haittoja voida hyvittää luonnolle. Niissäkin tapauksissa, joissa hyvittäminen on mahdollista, luonto uusiutuu hitaasti ja joidenkin ekosysteemien osalta heikentymisen taittuminen voi viedä jopa vuosisatoja⁷. Tämän vuoksi haittojen välttäminen on ensisijainen keino suojella luontoa. Esimerkiksi populaatioiden yksilömäärien muutokset voivat kuitenkin tapahtua suhteellisen nopeasti, ja aikajänne joidenkin ekosysteemien rakenteiden ja prosessien palautumiselle lähemmäs luontaista tilaansa on ennemmin kymmeniä kuin satoja vuosia. Tällaisten nopeammin toteutuvien luontohyötyjen tuottaminen voi auttaa taittamaan luonnon tilan heikentymisen, jotta hitaammin syntyvät luontohyödyt voivat kasvattaa tuotettujen luontohyötyjen pottia tuleville sukupolville.

Yhteenveto

Maksimaalisten luontohyötyjen saavuttamiseksi on tehtävä luontohaittojen välttämistä ja vähentämistä ja positiivisten luontovaikutusten tuottamista ennallistamisen ja suojelun avulla⁸. Molempia tarvitaan; luonnon kannalta myönteiset teot eivät siis tarkoita, että elämäntapamme voisi jatkua tuhlailevana. Vastuun väistelyn ja helppojen voittojen tavoittelun sijaan kannattaa tavoitella siirtymistä pitkäjänteiseen luontotyöhön ja planetaariseen hyvinvointiin⁹, mikä on sijoitus kaiken elollisen yhteiseen tulevaisuuteen.

Jos olet kiinnostunut tutustumaan tarkemmin systeemisiin muutoksiin tai hyvään elämään planetaarisen hyvinvoinnin kehyksessä, suosittelemme maksuttomia Planetaarisen hyvinvoinnin opintoja, jotka tarjoavat monipuolisesti tietoa kestävyyden eri teemoista.