Millaisia keinoja luontojalanjäljen pienentämiseksi on?

Luontohaittojen lievennyshierarkia

Mikäli olet aiemmin suorittanut JYU avoimen kestävyysopintoja, olet jo saattanut tutustua luontohaittojen lievennyshierarkiaan¹. Osalle teistä seuraava teksti tulee olemaan opitun kertausta, mutta koska kyseessä on haitallisten luontovaikutusten vähentämistä laajasti ohjaava toimintamalli, on se syytä nostaa esiin myös luontojalanjäljen kontekstissa. Luontohaittojen lievennyshierarkian avulla ihmistoiminnasta syntyvien luontohaittojen lieventämistoimenpiteitä voidaan asettaa tärkeysjärjestykseen. Lievennyshierarkia voi toimia toimintaa ohjaavana mallina missä tahansa yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Lievennyshierarkian mukaisella toiminnalla tavoitellaan luonnon kokonaisheikentymättömyyttä tai kokonaisparanemaa eli tilannetta, jossa luonnon tilan heikennykset, joita ei olla pystytty kokonaan välttämään ja vähentämään, ovat tulleet täysimääräisesti hyvitetyiksi tai tilannetta, jossa luonnon tila paranee ihmisen toiminnan seurauksena luonnon aiempaan tilaan verrattuna.

Lievennyshierarkia kuvaa siis luontohaittoja hillitsevien toimien ensisijaisuusjärjestystä. Sen mukaisesti luontohaittojen aiheuttamista tulee 1) välttää harkitsemalla toimien välttämättömyyttä ja vaihtoehtoisia toteutustapoja, 2) vähentää esimerkiksi luonnolle vähemmän haitallisilla tekniikoilla, 3) korjata esimerkiksi kunnostamalla tai ennallistamalla heikennettyä aluetta ja 4) kompensoida ennallistamalla tai suojelemalla ekologisesti vastaava tai arvokkaampi luontoalue toisaalla (Kuva 1).

Kuva 1. Luontohaittojen lievennyshierarkian neljä askelmaa.


Epävarmuudet, jotka liittyvät luontohaittojen lieventämiseksi tehtävien toimien vaikuttavuuteen, kasvavat hierarkian alemmille askelmille mentäessä. Tämä johtuu siitä, että jo aiheutettujen haittojen korjaaminen tai kompensointi on epävarmempaa kuin luontoa haittaavasta toiminnasta luopuminen tai toiminnan muokkaaminen siten, että haittoja aiheutuu mahdollisimman vähän.  Esimerkiksi ekosysteemin ennallistaminen, eli toimenpiteiden tekeminen sen mahdollistamiseksi, että luontoalue pääsee palautumaan lähemmäs luontaista tilaansa, ei välttämättä tuota toivottua lopputulosta, jos alueella tapahtunut heikennys on ollut voimakasta. Kun alueen luonnonarvot on tuhottu lähes kokonaan, on epävarmaa, saadaanko (samoja) lajeja enää palaamaan sinne. Sen sijaan, jos jokin hanke jätetään kokonaan toteuttamatta tai sen haittoja luonnolle pystytään huomattavasti vähentämään esimerkiksi kohdentamalla toimintaa jo valmiiksi ihmisen muokkaamille alueille, voidaan varmistua siitä, että haittoja on lievennetty.

Ihmisten toiminta on välittömästi (esimerkiksi maan- ja merten käytön muutosten kautta) tai välillisesti (esimerkiksi ilmastonmuutoksen voimistumisen kautta) vaikuttanut suurimpaan osaan maapallon maa- ja vesialueista. Historiallisesti vertailtuna, täysin luonnontilaista luontoa ei siis juurikaan enää maapallolla ole, joten sellaisten alueiden suojelu, joihin ei ole kohdistettu suoria luontohaittoja on tärkeää luonnon itseisarvoisen olemassaolon turvaamiseksi. Esimerkiksi edellä mainituista syistä haittojen välttäminen ja vähentäminen on lievennyshierarkian mukaisesti ensisijaista.

Luontojalanjälkeä pienentävien toimien jaotteleminen lievennyshierarkian eri askelmille ei kaikissa tapauksissa ole suoraviivaista. Etenkään rajanveto hierarkian ensimmäisen ja toisen askelman välillä ei aina ole helppoa tai edes tarkoituksenmukaista. Siihen, luokitellaanko toiminta välttämiseksi vai vähentämiseksi vaikuttavat tarkastelun aikajänne ja mittakaava.  Esimerkiksi, kun henkilö lopettaa lihan päivittäisen syönnin voi se päiväkohtaisesti tarkasteltuna olla lihansyönnin välttämistä, mutta viikkotasolla vähentämistä, jos lihaa kuitenkin syödään yhä joinakin päivinä. Tai jos esimerkiksi organisaatiossa jätetään joitakin työmatkoja tekemättä, voidaan tämä luokitella tekemättä jääneiden matkojen osalta työmatkustamisen välttämiseksi mutta toisaalta tätä laajemmin työmatkailun vähentämiseksi, jos organisaatiossa kuitenkin tehdään yhä välttämättömiksi katsottuja työmatkoja. Olennaista ei niinkään ole pohtia toimien jaottelua tiukasti omiin lokeroihinsa, vaan sitä, millaiset toimenpiteet ovat kaikkein vaikuttavimpia ja tehdäänkö oikeita asioita tarkastelun kohteena olevan luontojalanjäljen pienentämiseksi (puututaan suhteellisesti suurimpiin luontohaitan aiheuttajiin).

Luontohaittojen aiheuttamista voidaan välttää ja vähentää paikallisesti lievennyshierarkian huomioivalla suunnittelulla, esimerkiksi maankäytönsuunnittelussa. Riippuen siitä, kenen luontojalanjälkeä tarkastellaan, arvoketjuissa syntyvät luontovaikutukset voivat kuitenkin muodostaa jopa suurimman osan toimijan luontovaikutusten kokonaisuudesta^2,3. Tämän vuoksi lievennyshierarkian mukaisia toimia olisi syytä pohtia myös globaalissa kontekstissa. Kun toiminnasta arvoketjujen varrella syntyvät luontohaitat on arvioitu luontojalanjäljen avulla ja merkittävimmät vaikutukset tunnistettu, voidaan näitä haittoja pyrkiä tavoitteellisesti lieventämään.

Luontohaittojen välttämisen ja vähentämisen konkreettisia keinoja

Luontohaittojen välttämisen ja vähentämisen keinoja voidaan tarkastella eri näkökulmista, esimerkiksi organisaation, kansalaisen tai koko yhteiskunnan kannalta, ja tarkasteluun valittu näkökulma vaikuttaa siihen, mitkä keinot näyttäytyvät kaikkien hyödyllisimpinä haittojen lieventämiseksi. Myös sillä on väliä, tarkastellaanko jalanjäljen pienentämistä lyhyellä vai pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi yksittäiselle yritykselle kaikkein saavutettavimmat keinot, jotka pienentävät sen luontojalanjälkeä nopeasti, voivat olla myös sellaisia, joiden vaikutus rajautuu vain kyseiseen yritykseen eikä edistä laajempaa yhteiskunnallista kestävyysmurrosta pitkällä aikavälillä. Pitkäjänteistä työtä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä vaativat systeemiset muutokset puolestaan ajavat laajempaa toimintatapojen muutosta eri sektoreilla vaikuttamalla esimerkiksi hyödykkeiden kysyntään ja tarjontaan tai tuotantotapoihin ja siten yhteiskuntien kestävyyteen pitkällä aikavälillä. Niin vaikuttavuudeltaan pienempiä kuin suurempiakin toimia tarvitaan, kunhan toimijoiden kunnianhimo ei rajoitu vain nopeasti ja helposti saavutettaviin tuloksiin.

Korkean elintason maissa kuten Suomessa, kaikkein tärkein keino kulutuksen luontojalanjäljen pienentämiseksi on välttää tarpeetonta kulutusta ja kuluttaa käytettyjä tuotteita, raaka-aineita ja materiaaleja uusien sijaan. Kulutuksen luontojalanjälkeä on mahdollista pienentää myös muilla jokapäiväiseen toimintaan liittyvillä, vähemmän haittaa aiheuttavilla valinnoilla, esimerkiksi välttämällä tuotteiden hankintaa sellaisista tuotantomaista, joissa luonnon monimuotoisuus on korkeaa maakohtaisesti vertailtuna⁴, ja suosimalla lähempänä tuotettuja tuotteita. Kulutuksen näkökulmasta luontojalanjäljen pienentämistä voidaan ajatella myös luontohaittaintensiteetin eli sen kautta, kuinka paljon luontohaittaa tietynlainen hyödyke aiheuttaa kulutusyksikköä, esimerkiksi kilogrammaa kohti. Vähentäminen tapahtuu niin, että hyödykkeet, joilla on keskimääräistä suurempi luontohaittaintensiteetti, korvataan joko osin tai kokonaan tuotteilla, joilla on pienempi luontohaittaintensiteetti. Kulutuskategorioiden luontohaittaintensiteetistä saadaan tietoa luontojalanjäljen arvioinnista, mutta muitakin työkaluja on olemassa.

Luontohaittojen lieventämismahdollisuuksien tunnistamiseen voidaan hyödyntää Jyväskylän yliopiston tutkijoiden kehittämää mahdollisuuksien nelikenttää⁵, jossa luontohaittaintensiteetti ja kulutuksen määrä määrittävät sitä, miten paljon eri vähennystoimenpiteet potentiaalisesti pienentävät luontohaittoja. Mahdollisuuksien nelikenttä on visuaalinen työkalu, joka auttaa hahmottamaan, miten suuri vaikutus jonkin kulutuskategorian tuotteiden tai palveluiden ostamisella on toimijan kulutuksen kokonaisuudessa. Tarkasteltavan toimijan, esimerkiksi organisaation, kulutuksen kategoriat (esim. IT-laitteet, kalusteet, konsulttipalvelut…) asetetaan kuvaajaan kulutuskategorioiden luontohaittaintensiteetin ja kulutuksen määrän mukaan. Luontohaittaintensiteettiä ja kulutusmäärää tarkastellaan rahamäärän tai muun kulutuksen yksikön (kg, km, MWh tms.) perusteella.

Kuva 2. Mahdollisuuksien nelikenttä. Kuva: Vainio ym. 2025⁵.
 
Luontohaittaintensiteetin ja kulutuksen määrän mediaaniarvot jakavat kuvaajan neljään kenttään (Kuva 2). Kenttä 1 (oikea yläkulma, suuri haittaintensiteetti ja suuri kulutus) osoittaa kategoriat, joiden kulutuksesta syntyy eniten luontohaittoja ja jotka ovat todennäköisesti keskeisiä myös luontojalanjäljen pienentämisessä. Kenttiin 2 ja 3 asettuvat ne kulutuskategoriat, joissa joko kulutusmäärä tai haittaintensiteetti on mediaania (akselin keskimmäinen arvo) suurempi, ja myös nämä ovat merkityksellisiä pohdittaessa mahdollisuuksia vähentää luontohaittaa. Kenttään 4 (vasen alakulma, pieni haittaintensiteetti ja pieni kulutus) sijoittuvat kategoriat omaavat pienimmän potentiaalin luontojalanjäljen pienentämiseen⁵.

Nelikentän avulla selviää, mihin kulutuskategorioihin keskittyvät toimet voisivat saada aikaan parhaita tuloksia luontohaittojen välttämisessä ja vähentämisessä, ja siten työkalu auttaa suunnittelemaan vähennystoimenpiteiden kohdentamista⁵. Luontojalanjäljen arviointi tarjoaa vastaavaa tietoa luontohaittojen kannalta merkittävimmistä kulutuskategorioista kuin mahdollisuuksien nelikenttä, mutta luontojalanjäljen avulla eri kulutuskategorioita pystytään tarkastelemaan tarvittaessa hieman tarkemmin. Näitä kahta työkalua on mahdollista käyttää rinnakkain, kun tehdään luontohaittojen vähentämiseen tähtäävää taustatyötä esimerkiksi organisaatioissa. Molempien avulla voidaan tehdä myös vaikutusten seurantaa ja reagoida tarvittaessa muuttamalla vähentämistoiminnan painopisteitä⁵. Vaikka luontojalanjäljen arviointi ja mahdollisuuksien nelikenttä eivät kerro koko totuutta siitä, mihin toimenpiteitä on käytännössä mahdollista kohdistaa, niiden avulla voidaan tunnistaa mahdollisia vähennyskohteita. Toiminnan suurimpien luontohaittojen lähteiden lähempi tutkiminen auttaa optimaalisten vähennysratkaisujen löytymisessä⁵.

Kun luontojalanjälki on tavalla tai toisella arvioitu esimerkiksi organisaatiossa ja ollaan selvillä siitä, millainen kulutus aiheuttaa eniten luontohaittaa, on ensimmäinen askel kohti toiminnan kestävyyden parantamista otettu. Vaikka luontojalanjäljen arviointi on tärkeä askel luontohaittojen pienentämiseksi, se ei yksinään riitä. Luontojalanjäljen arviointia tulee seurata toimenpiteitä, jotka on suunniteltu pienentämään toiminnasta luonnolle aiheutuvia haittoja ja tukemaan luonnon tilan parantamista.

Mitä kansalainen voi tehdä luontojalanjälkensä pienentämiseksi?

Jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset keskimäärin, noin viidennes maailman lajeista olisi vaarassa kuolla sukupuuttoon pitkällä aikavälillä⁶. Tässä on tietenkin huomioitava, että kulutustottumuksissa on vaihtelua yksilöstä toiseen eli osa kuluttaa jo tarkoituksella tai tahattomasti vähemmän kuin keskivertosuomalainen. Omaan luontojalanjälkeen voi vaikuttaa paljonkin esimerkiksi vähentämällä kulutusta ja tekemällä ympäristön kannalta parempia kulutusvalintoja. Pysyvimmät muutokset syntyvät yleensä silloin, kun ”ympäristöherääminen” saa aikaan muutoksen toimijan arvoissa, ajattelussa ja suhtautumisessa luontoon⁷.

Kansalaisen luontojalanjäljen pienentäminen linkittyy kulutustottumusten muuttamiseen. Keinoja löytyy jokaiselta kuluttamisen osa-alueelta, jotka jaotellaan usein seuraavasti: ruoka, energia, liikenne ja muut tuotteet ja palvelut (Kuva 3). Samantyyppisiä keinoja voidaan hyödyntää myös eri alojen organisaatioissa.

Kuva 3. Suomalaisen keskimääräinen luontojalanjälki. Lähde: El Geneidy ym. 2025⁶.

Ruoka

Erityisesti eläinperäisen ruoan vähentäminen ja korvaaminen kasvipohjaisilla tuotteilla on tehokas keino pienentää omaa luontojalanjälkeään, sillä ruoka muodostaa arviolta 42 prosenttia keskivertosuomalaisen luontojalanjäljestä ja eläinperäisten ruokatuotteiden osuus ruoan kulutuksen luontohaitoista on suuri⁶. Tämä johtuu muun muassa siitä, että eläinperäisen ruoan tuottaminen vaatii yleensä kasviperäistä ruoantuotantoa enemmän maapinta-alaa⁸. Sekaruokavalion vaihtaminen vegaaniseen ruokavalioon pienentäisi suomalaisten keskimääräistä luontojalanjälkeä arviolta noin 22 prosenttia⁶. Planetaariseen ruokavalioon^9,10 (ruokavalio, joka voi sisältää myös pieniä määriä eläinperäisiä tuotteita ja jossa on huomioitu terveysnäkökulmat) siirtyminen pienentäisi keskimääräistä luontojalanjälkeä noin 17 prosenttia⁶.

Energiankulutus

Energiankulutuksen luontojalanjälkeä voi pienentää ostamalla uusiutuvista lähteistä tuotettua energiaa fossiilisen energian sijaan, sillä se vähentää fossiilisten polttoaineiden polttamisesta syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä⁶. Fossiilisten polttoaineiden sekä turpeen vaihtaminen vähemmän haitallisiin energiamuotoihin voi vaikuttaa huomattavastikin asuintilojen lämmityksen luontojalanjälkeen. Asumiseen liittyvät tehokkaimmat keinot luontojalanjäljen pienentämiseksi ovat esimerkiksi ilmalämpöpumpun käyttöönotto (5 % vähennys), maalämpöön siirtyminen (5 % vähennys), A-energialuokan taloon muuttaminen (4 % vähennys) sekä keskimääräistä pienempään asuntoon muuttaminen (2 % vähennys)⁶. Tuulivoiman ostamisella voidaan saavuttaa yhden prosentin vähennys suomalaisten keskimääräiseen luontojalanjälkeen⁶. Lisäksi energian kulutuksen luontojalanjälkeä voi pienentää vähentämällä sähkön, lämmön sekä (lämpimän) veden kulutusta.

Liikenne

Liikkumisen luontojalanjälkeä voi pienentää yksityisautoilun vähentämisellä ja hyödyntämällä enemmän julkista liikennettä, mikä liittyy myös fossiilisten polttoaineiden kulutuksen minimointiin. Tehokkain keino vähentää suomalaisten keskimääräistä luontojalanjälkeä on luopua kokonaan bensiini- ja dieselautolla liikkumisesta ja kulkea sen sijaan julkisella liikenteellä, pyöräillen tai kävellen (9 % vähennys)⁶. Toiseksi eniten liikkumisen luontojalanjälkeä pienentävä teko on lopettaa lentäminen kokonaan (7 % vähennys)⁶. Jos lentomatkat korvattaisiin joko junalla, linja-autolla tai näiden yhdistelmällä, suomalaisten keskimääräinen luontojalanjälki pienenisi neljä prosenttia⁶.

Muu kulutus

Keinot muun kulutuksen (tuotteiden ja palveluiden) luontojalanjäljen pienentämiseksi liittyvät luonnonvarojen kulutuksen vähentämiseen eli kiertotalouden mukaisten toimintatapojen käyttöönottoon. Tämä onnistuu esimerkiksi ostamalla vähemmän, lainaamalla ja korjaamalla tuotteita, antamalla tavaralahjojen sijaan aineettomia lahjoja sekä ostamalla käytettyjä hyödykkeitä. Käytetyn tuotteen ostamisella voidaan välttää uuden tuotteen valmistaminen.  Suomalaisen keskimääräinen luontojalanjälki pienenisi arviolta yhdeksän prosenttia, mikäli ei ostettaisi mitään uutta vaan ainoastaan käytettyjä tuotteita⁶. Samainen yhdeksän prosentin vähennys suomalaisten luontojalanjälkeen saavutettaisiin myös puolittamalla euromääräinen tavaroiden ja palveluiden kulutus⁶.

Tutustu organisaation luontojalanjäljen pienentämismahdollisuuksiin

Lue organisaatioiden hiilijalanjälkeä pienentävistä toimenpiteistä tältä sivulta. Sivulla kuvaillut toimenpiteet pienentävät myös organisaation luontojalanjälkeä, jonka yksi osa hiilijalanjälki on.

Ilmasto- ja luontohaittojen tapauksessa etenkin välttämisen ja vähentämisen keinot ovat suhteellisen samankaltaisia. Toimenpiteiden suunnittelua ohjaa lievennyshierarkia. Kun kulutusta ensisijaisesti vältetään ja toissijaisesti pyritään tekemään parempia kulutusvalintoja, organisaation hiili- ja luontojalanjäljessä saadaan aikaan vaikuttavimmat muutokset. Se, mitkä ovat toiminnan suurimmat päästöjen tai luontohaittojen lähteet, vaihtelee ja selviää laskemalla organisaation luontojalanjälki.

Hiilijalanjäljen voi erottaa luontojalanjäljestä rinnakkaiseen tarkasteluun, jotta sekä ilmaston että luonnon kannalta optimaaliset ratkaisut haittojen lieventämiseksi pystytään löytämään. Tämä on tärkeää, sillä vaikka luonto- ja ilmastohaittojen lieventämisen keinot ovatkin usein toisiaan tukevia, voi ratkaisujen välillä olla myös ristiriitoja. Esimerkiksi jos metsäalue kaadetaan tuulivoimapuiston sijoittamisen tieltä, voivat syntyvät luontohaitat olla merkittäviä, vaikka ratkaisu toimisikin kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Luontonäkökulma edellä löydetäänkin todennäköisesti kokonaisvaltaisesti parempia ratkaisuja, sillä luontojalanjälki huomioi hiilijalanjäljen lisäksi muitakin keskeisiä luontohaitan ajureita. Luontohaitat tarkoittavat usein vähemmän sidottua ja varastoitua hiiltä ja enemmän päästöjä ja niiden vähentäminen puolestaan päinvastaista.

Katso video

Organisaatioissa on alettu laatia toimintaohjelmia ja tiekarttoja, joilla osoitetaan vastuunkantoa kansallisten ja kansainvälisten luontotavoitteiden toteutumisesta. Tällä videolla kestävyyden ja vastuullisuuden asiantuntija Ulla Helimo Jyväskylän yliopistosta kertoo JYU:n ympäristöohjelmasta nimeltään Tiekartta planetaariseen hyvinvointiin.

Kenelle kuuluu vastuu luontohaittojen vähentämisestä?

Luontohaittojen lieventämiseksi tarvitaan toimia niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Jokaisella meistä on vastuu omasta kulutuskäyttäytymisestämme, mutta jotta kansalaiset pystyvät tekemään luonnon kannalta parempia valintoja, on tiedon eri kulutusvaihtoehtojen vastuullisuudesta oltava heidän saavutettavissaan. Yritysten tulisi arvioida toimintansa luontovaikutuksia ja viestiä niistä mahdollisimman totuudenmukaisesti ja läpinäkyvästi. Myös arvoketjuista kerättävän tiedon määrää olisi lisättävä, jotta saataisiin parempi kokonaiskuva organisaatioissa tapahtuvan kulutuksen kokonaisvaikutuksista. Ymmärtämällä toimintansa yhteyksiä luonnon hyvinvointiin ja toimimalla tämän ymmärryksen mukaisesti, organisaatiot voivat vahvistaa toimintansa jatkoedellytyksiä ja sosiaalista hyväksyttävyyttä¹.

Tutustu halutessasi

• Suomalaisten luontojalanjälki -raporttiin, johon on listattu 143 elämäntapamuutosta, joilla kansalainen voi pienentää luontojalanjälkeään.
• Sitran kehittämään 12 luontoaskelta yritykselle -viitekehykseen (alkaen s. 58), joka auttaa yrityksiä tunnistamaan toimintansa luontoyhteyksiä ja vaikutuksia luontoon.

Kestävyysmurroksen edistämisessä tarvitaan toimintatapojen muutosten lisäksi myös poliittista tahtotilaa, millä on huomattava merkitys toimintaympäristöjen kehityksen kannalta. Päättäjien vastuulla on tehdä päätöksiä, jotka rajoittavat luonnolle ja ympäristölle haitallista toimintaa ja vahvistavat ympäristön kannalta vähemmän haitallisten tuotteiden ja palveluiden markkina-asemaa. Lisäksi päättäjillä on merkittävä rooli kansainvälisen yhteistyön edistämisessä, mitä tarvitaan arvoketjujen kautta välittyvien luontohaittojen hillitsemiseksi.

Kun yhteiskunnan kaikki eri toimijat jakavat vastuun kulutuksen pienentämisestä ja tuotannon ja kulutuksen haitallisten vaikutusten vähentämisestä, saavutetaan epäilemättä paras mahdollinen lopputulos. Ne luontohaitat, joiden syntymistä ei välttämis- tai vähentämistoimenpiteillä pystytä estämään, on mahdollista kompensoida eli hyvittää. Kulutuksen aiheuttamien luontohaittojen kompensointia ei tällä hetkellä vielä tehdä, mutta seuraavaksi tällä kurssilla pohditaan, mitä arvoketjuissa syntyvien luontohaittojen hyvittäminen voisi konseptina tarkoittaa.