Mikä aiheuttaa luontokatoa?

Huom! Tämän sivun materiaalit ovat kertausta Ekologisen kompensaation perusteet -kurssilta. Mikäli olet jo suorittanut kurssin, voit silmäillä sivun kertauksena läpi tai siirtyä suoraan osioon 1.3. Palauta joka tapauksessa mieleen kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) määrittelemät viisi merkittävintä luontokadon ajuria:

Kuva 1. Luontokadon ajurit suuruusjärjestyksessä sen mukaan, millä ajureista on arvioitu olevan suhteellisesti suurin vaikutus globaaliin luontokatoon¹.

Miksi meidän on pysäytettävä ilmastonmuutos ja luontokato?

Kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) mukaan ihminen on toiminnallaan muokannut noin kolmea neljäsosaa maapallon maa-alasta Etelämanner pois lukien, ja muutokset koskettavat voimakkaasti myös merialueita¹. 2000-luvun vaihteesta nykyhetkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut arviolta yli 10 % ihmisen toiminnan vuoksi, ja olemme saavuttaneet voimakkaimman kasvupiikin, joka hiilidioksidipitoisuuden historiallisessa vaihtelussa tunnetaan². Vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt kasvavat erityisesti maankäytön, luonnonvarojen ylikulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden polttamisen seurauksena, mikä on tuhoisaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elinolosuhteiden näkökulmasta. Luonto ei ehdi sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Ihminen muokkaa ja käyttää muiden eliöiden elinympäristöjä omiin tarpeisiinsa, mikä on arvioitu suurimmaksi syyksi siihen, että maailman lähes yhdeksästä miljoonasta lajista jopa miljoonaa uhkaa sukupuutto¹. Tutkimusten mukaan lajeja kuolee sukupuuttoon tällä hetkellä sadasta tuhanteen kertaan enemmän kuin esihistoriallisten sukupuuttojen perusteella olisi odotettavissa. IUCN:n arvion mukaan viimeisen noin 500 vuoden aikana on kuollut sukupuuttoon yli 900 lajia, joista valtaosa lukeutuu ihmisen toiminnan seurauksena hävinneisiin selkärankaisiin eläimiin³. Viimeisimmän kansallisen uhanalaisuusarvioinnin mukaan myös Suomessa elävistä lajeista joka yhdeksäs ja luontotyypeistä joka toinen luokitellaan uhanalaiseksi⁴. Uhanalaisten lajien määrä suhteessa tieteen tuntemaan kokonaislajimäärään Suomessa on kasvanut kolmen kansallisen uhanalaisuusarvioinnin aikana lähes viidenneksen, mikä kertoo lajien häviämisriskin kehittyneen ei-toivottuun suuntaan⁵. Lisäksi on hyvä huomioida, että nämä kansainväliset ja kansalliset arviot käsittävät ainoastaan ihmisen jo tuntemat lajit, jotka ovat todennäköisesti vain pieni osa todellisesta lajikirjosta maapallolla. Sukupuuttojen määrä voi siis todellisuudessa olla myös arvioitua suurempi⁵.

Vanha suomalainen sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” kuvaa hyvin sitä, kuinka ihmiskunnan aiheuttamat haitalliset ilmasto- ja luontovaikutukset heijastuvat myöhemmin takaisin ihmiseen itseensä. Ihminen on riippuvainen hyvinvoivasta luonnosta ja suotuisasta ilmastosta esimerkiksi ruoansaannin, terveyden ylläpitämisen ja asumisen näkökulmista. Kasvava väestö tarvitsee yhä enemmän energiaa ja luonnonvaroja, minkä vuoksi niiden kulutuksen tuntuvalla hillitsemisellä erityisesti korkean elintason valtioissa olisi eniten positiivisia kerrannaisvaikutuksia ympäristökriisien ratkaisemiseen.

Luontokadon ajurit

Luontokato eli luonnon monimuotoisuuden hupeneminen ihmisen toiminnan seurauksena koettelee niin luonnon kuin ihmisen rakentamia järjestelmiä, sillä niiden toiminta on täysin riippuvaista maapallon ekosysteemien eheydestä. Lajien ja luontotyyppien tilan heikentyminen ei uhkaa ainoastaan luonnon itseisarvoista olemassaoloa, vaan vaikuttaa kielteisesti myös sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, talousjärjestelmien vakauteen ja turvallisuuteen, kun resurssiniukkuuteen liittyvien ilmiöiden ja konfliktien riski kasvaa.

Luontokadon ajureilla (käytetään myös termiä luontohaitan ajurit) viitataan niihin ihmisen aiheuttamiin suoriin ja epäsuoriin paineisiin, joilla on yhteys luonnon heikentymiseen tai vähenemiseen (Kuva 2). Luontokadon juurisyyt puolestaan piilevät ihmisten kulttuurisissa tavoissa käyttäytyä ja arvottaa asioita ja siitä seuraavissa inhimillisissä ja yhteiskunnallisissa kehityskuluissa.

Kuva 2. Luontokadon juurisyyt ja ajurit. Kuva: Suomen luontopaneeli. 2019. Globaali arviointiraportti biodiversiteetistä ja ekosysteemipalveluista - Yhteenveto päättäjille, mukailtu IPBESin kuvasta¹.

Kuten yläpuolisesta kuvasta nähdään, luontokadon juurisyyt ja niistä johtuvat epäsuorat ajurit kiihdyttävät suoria luontohaitan ajureita eli esimerkiksi ilmastonmuutosta ja saastumista, joiden seurauksena monimuotoisuus maaluontotyypeissä, meriluontotyypeissä ja makean veden luontotyypeissä pienenee.

Katso video

Videolla ekologian professori Janne Kotiaho kertoo luonnon monimuotoisuuden merkittävimmistä uhista.

Vinkki 1: voit säätää kurssin videoiden katselunopeuden itsellesi sopivaksi seuraavasti: käynnistä video, paina hiiren oikeaa painiketta videon päällä, ja valitse "Show all controls". Videon alalaitaan tulee näkyviin toinen valintarivi. Paina oikean reunan kolmea pistettä ja sen jälkeen "Playback speed" nopeuttaaksesi tai hidastaaksesi videota.

Vinkki 2: saat tälle ja kaikille seuraaville videolle tekstityksen kun ensin käynnistät videon ja sen jälkeen klikkaat lainausmerkki-kuvaketta  videon alareunasta.

Testaa sen jälkeen tietojasi videon alta löytyvän tietovisan avulla. Tehtävän tekeminen ei vaikuta arviointiin, mutta saat välipalautetta oppimisestasi. Jokaiseen kurssin videoon liittyy vastaavanlainen muutaman väittämän visailu.

Sukupuutto on tänä päivänä suurempi uhka lajeille kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Ihminen on hävittänyt ja heikentänyt ekosysteemejä toiminnallaan, esimerkiksi valjastamalla maa-alaa ruoantuotantoon, ylikuluttamalla biologisia resursseja maalla ja merissä sekä aiheuttamalla jätteiden, kemikaalien ja vieraiden eliöiden päätymistä uusiin ympäristöihin. Kuten professori Kotiaho videolla esitteli, kansainvälinen luontopaneeli IPBES on tunnistanut aikamme viisi keskeisintä luontohaitan ajuria¹, jotka ovat:

• maan ja merten käytön muutos,
• luonnonvarojen suora hyödyntäminen,
• ilmastonmuutos,
• saasteet ja
• haitalliset vieraslajit.

Maankäytön muutoksia aiheuttavat pääasiassa maa- ja metsätalous sekä kaupungistuminen. Maanviljelyn ja karjankasvatuksen tarpeisiin on muokattu jopa kolmasosa maapallon kokonaismaa-alasta, ja samalla toiminta sitoo merkittävän osuuden maailman makean veden varannoista¹. Maatalous tuottaa neljäsosan globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä, ja niistä noin 75 % on peräisin eläinperäisen ruoan tuotannosta¹. Merkittävimmät vaikutukset ovat peräisin tehomaataloudesta. Vertailun vuoksi kerrottakoot, että pienet maatilat (alle 2 ha), joiden mailla maatalousluonnon monimuotoisuus on tyypillisesti korkeaa, kattavat vain neljäsosan kaikesta viljelykäytössä olevasta pinta-alasta, mutta tuottavat silti noin kolmanneksen maailman vilja- ja kalorivarannoista¹.

Metsäkatoa eli metsien muuttamista muihin käyttötarkoituksiin tapahtuu kansainvälisesti kestämättömällä tahdilla. Suurelta osin maankäytön muutos on vaikuttanut trooppisiin metsiin¹, joita raivataan esimerkiksi öljypalmujen ja karjan kasvattamiseksi. Trooppiset metsät ovat tunnetusti maapallon monimuotoisuuden tihentymiä, eli alueita, joilla on poikkeuksellisen korkea lajien monimuotoisuus, ja siten niiden häviäminen ja vahingoittuminen hävittää suuremman määrän lajeja kuin ihminen rajallisen tietonsa varassa pystyy edes arvioimaan. Metsät ovat myös hiilinieluja eli ne sitovat ja varastoivat itseensä ilmakehän hiilidioksidia viilentäen ilmastoa. Hakattujen alueiden metsittämisellä lievennetään metsäkadon haitallisia ilmasto- ja luontovaikutuksia. Puuston kasvuun metsitetyillä alueilla liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Tarvitaan useampi vuosikymmen ennen kuin metsät alkavat varastoida hiiltä tehokkaasti. Lisäksi esimerkiksi vieraslajien istuttamisella tai puiden istuttamisella alun perin harvapuustoisiin tai puuttomiin ympäristöihin voi olla kielteisiä monimuotoisuusvaikutuksia⁶. Ensisijainen tapa vähentää päästöjä ja monimuotoisuuskatoa olisikin säilyttää olemassa olevat metsäiset elinympäristöt ja niihin aikojen saatossa kertyneet, suuret hiilivarastot.

Kaupunkialueet vievät noin 3 % maapallon kokonaismaa-alasta, mutta kaupunkialueiden kattama pinta-ala on yli kaksinkertaistunut vuodesta 1992¹. Kaupungistuminen ja uuden infrastruktuurin luominen ovat seurausta globaalista talouskasvusta ja sen myötä huimasti lisääntyneestä kulutuksesta¹. Ihminen tarvitsee infrastruktuurin luomiseen biologisia ja geologisia resursseja sekä energiaa. Esimerkiksi mineraalien louhinta kaivoksissa hävittää luontoa etenkin kaivosten perustamisvaiheessa ja synnyttää globaalisti merkittävästi päästöjä ja saasteita. Kaivostoiminta kattaa noin prosentin maapallon maa-alasta¹, mikä on paljon suhteutettuna rakennettujen ympäristöjen kattavuuteen. Mineraalien kasvavan tarpeen myötä kaivostoimintaa harjoitetaan myös merialueilla. Mineraalien louhinta syvän meren ja matalien merialueiden pohjasta aiheuttaa merkittäviä ympäristövaikutuksia ja voi johtaa elinympäristöjen muutosten kautta lajien ja lajiyhteisöjen häviämiseen^7,8.

Luonnonvarojen suoralla hyödyntämisellä on merkittäviä vaikutuksia sekä maa- että vesiekosysteemeissä. Vuodesta 1980 uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö on lähes kaksinkertaistunut ja samalla erilaisten materiaalien kulutus on kasvanut huomattavasti¹. Suoralla hyödyntämisellä on ollut laaja-alaisia vaikutuksia etenkin vesiekosysteemeissä, joissa haitalliset muutokset kaiken lisäksi havaitaan yleensä hitaammin kuin maaekosysteemeissä. Ylikalastus on vakava ongelma, joka uhkaa kalankantojen uusiutumiskykyä erityisesti maailman merissä¹. Teollinen kalastus kattaa jopa 55 % merialueista, vaikka siitä vastaakin vain pieni määrä maita ja yhtiöitä¹.

Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia uhkia niin luonnon monimuotoisuudelle kuin ihmiselle itselleen, ja sen suhteellisen merkityksen luontokadon ajurina on arvioitu kasvavan tulevaisuudessa. Ilmiön vaikutukset ulottuvat kaikkialle maapallolla keskilämpötilojen noustessa maalla ja vedessä. Ilmaston lämpeneminen on johtanut äärimmäisten sääilmiöiden, kuten metsäpalojen, kuivuuden ja tulvien, yleistymiseen ja meren pinnankorkeuden nousuun jäätiköiden sulamisen ja meriveden lämpölaajenemisen seurauksena¹. Välillisesti ilmastonmuutos kiihdyttää myös muita ympäristölle haitallisia ilmiöitä, kuten merten happamoitumista. Ilmastonmuutos edistää kasvillisuusvyöhykkeiden ja lämpimiin olosuhteisiin sopeutuneiden lajien levittäytymistä kohti pohjoista, jolloin alkuperäislajien on sopeuduttava tai ne tulevat häviämään. Pohjoisemmilla alueilla lämpötilan lisäksi sademäärien on ennustettu kasvavan ilmastonmuutoksen seurauksena ja lumisuuden voidaan myös olettaa muuttuvan. Nämä muutokset pidentävät esimerkiksi kasvukautta, aikaistavat lintujen kevätmuuttoa ja pesintää sekä edistävät tuholaisten ja tautien leviämistä. Ihmiselle ilmastonmuutoksesta uhan tekee esimerkiksi luonnosta saatavien resurssien ja palveluiden hupeneminen sekä sosiaaliset vaikutukset, kuten ilmastopakolaisuus.

Saastumisella tarkoitetaan haitallisten aineiden tai haitallisina pitoisuuksina esiintyvien, luonnollisten aineiden (esim. hiilidioksidi) aiheuttamaa ympäristön pilaantumista. Esimerkiksi peltojen lannoittamisesta ja fossiilisten polttoaineiden polttamisesta peräisin oleva typpilaskeuma aiheuttaa globaalisti haittaa maaperän mikrobeille, mikä voi johtaa muutoksiin ekosysteemien rakenteessa ja toiminnassa. Vesistöissä typpi- ja fosforikuormituksesta seuraa rehevöitymistä, joka kiihdyttää levien perustuotantoa ja hajotuksen lisääntyessä vedessä tapahtuvaa hapenkulutusta. Typpi ja fosfori ovat kuitenkin vain yksittäisiä esimerkkejä ihmisen toiminnan vuoksi ympäristöön päätyvistä yhdisteistä. Muun muassa liikenteestä, teollisuuden ja asumisen synnyttämistä jätteistä ja jätevesistä sekä erilaisista onnettomuuksista johtuen ympäristöön vapautuu erilaisia yhdisteitä, kemikaaleja ja taudinaiheuttajia. 

Haitalliset vieraslajit siirtyvät ihmisen mukana tahallisesti tai tahattomasti sellaisille alueille, joissa niitä ei luontaisesti tavata. Haitalliset vieraslajit muodostavat potentiaalisen uhan alueiden alkuperäislajistolle, sillä ne lisäävät kilpailua ravinnosta, elintilasta ja muista resursseista. Ne sietävät ympäristön muutoksia yleensä hyvin ja leviävät nopeasti. Kilpailusta voi seurata alueen alkuperäislajiston yksipuolistumista. Tämän lisäksi vieraat eliöt voivat levittää tauteja tai aiheuttaa suoria paineita alkuperäislajeille esimerkiksi käyttämällä ravintonaan paikallista kasvillisuutta tai muita eliöitä. Haitalliset vieraslajit ovat erityisen ongelmallisia vesistöissä, joissa niitä on maaekosysteemejä haastavampaa havainnoida.

Ongelmien ratkaisuja pohdittaessa on syytä huomioida luontokadon ja ilmastonmuutoksen välillä oleva yhteys, joka toteutuu eri mekanismien välityksellä. Arvioiden mukaan osa lajeista ja ekosysteemeistä tulee heikentymään ja ollaan jopa vaarassa menettää, jos ilmaston lämpeneminen aiheuttaa maapallon keskilämpötilassa 1,5–2 celsiusasteen nousun⁹. Riskit ovat sitä suuremmat mitä suurempi on keskilämpötilan nousu. Tämä on huolestuttavaa myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta, sillä arviolta kolmasosa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä sitoutuu luonnonympäristöihin vihreiden kasvien yhteyttämisessä ja varastoituu niiden biomassaan ja maaperään¹⁰. Maankäytön muutosten, kuten globaalin metsäkadon, välityksellä tapahtuva vihreiden kasvien väheneminen vaikuttaa lyhyellä aikavälillä suoraan hiilensidontaan ja varastoitumiseen. Ekosysteemeistä, joiden toiminta on häiriintynyt, voi tulla hiilinielujen sijaan hiilen lähteitä.

Luontokato kiihdyttää siis ilmastonmuutosta, joka puolestaan vauhdittaa lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Ilmastonmuutos uhkaa herkkiä ja monimuotoisia ekosysteemejä, joista osaan kohdistuu lisäksi suoran hyödyntämisen paine. Tällaisia ovat esimerkiksi sademetsät ja koralliriutat. Sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon on haastavinta lajeille, joiden levinneisyys on pientä ja jotka elävät eristyneissä elinympäristöissä, kuten juuri koralliriutoilla, eivätkä siten pääse helposti levittäytymään uusille elinalueille. Muun muassa edellä mainituista syistä luontokato ja ilmastonmuutos toimivat toinen toistensa ajureina ja kummankin ongelman ratkaisuja tulisi etsiä ilmiöiden väliset yhteydet huomioiden.