Viitekehyksistä tukea ilmastotyöhön

Kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö eivät välttämättä suoraan kosketa organisaatioita, mutta ne muokkaavat toimintaympäristöä ja odotuksia, joiden puitteissa organisaatiot toimivat. Kuten kurssilla on opittu, tarvitaan toimia kaikilta yhteiskunnan tasoilta ja toimijoilta, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin pysäytettyä siedettävälle tasolle. Yritysten ja organisaatioiden rooli tässä kestävyysmurroksessa on merkittävä, ja kantaakseen vastuunsa oman toimintansa ilmastovaikutuksista, moni laskee ja pyrkii pienentämään omaa hiilijalanjälkeään.

Viitekehysten tarkoituksena on asettaa raamit ja vähimmäisvaatimukset sille, miten hiilijalanjäljen laskentaa, tavoitteita ja seurantaa tulisi toteuttaa, jotta lopputulos olisi läpinäkyvä, luotettava ja jollain tasolla myös vertailukelpoinen muissa laskentatapauksissa saatujen tulosten kanssa. Viitekehysten hyödyntäminen ilmastovaikutusten arvioinnin ja tavoitteiden asettamisen ja seurannan tukena on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.

Viitekehykset on luotu melko yleistasoisiksi, jotta ne sopisivat monenlaisten toimijoiden käytettäviksi. Siksi ne eivät välttämättä ota kovin yksityiskohtaisesti kantaa vaikkapa laskennassa käytettäviin työkaluihin, vaan ohjeita tulee tulkita ja soveltaa oman organisaation kontekstin puitteissa. Viitekehyksissä saatetaan kuitenkin suositella tiettyjen standardien käyttöä, ja standardit nimenomaan keskittyvätkin esimerkiksi hiilijalanjäljen laskennan tai raportoinnin käytännön toteuttamiseen yksityiskohtaisemmalla tasolla.  

Tässä esitellään kaksi tunnettua ja laajalti käytettyä hiilijalanjäljen teemoihin liittyvää viitekehystä. Muitakin, erityisesti laajemmin organisaatioiden vastuullisuuteen tähtääviä, viitekehyksiä on olemassa, ja viitekehyksen hyödyntämistä suunniteltaessa kannattaakin tutustua vaihtoehtoihin ja niiden sisältöön huolellisesti, jotta voidaan valita niistä organisaation käyttötarkoitukseen parhaiten sopiva.

Science Based Targets Initiative (SBTi) on YK:n Global Compactin, CDP:n, WWF:n ja Maailman luonnonvarainstituutin (WRI) vuonna 2015 perustama aloite, jonka tavoitteena on kannustaa yksityisen sektorin toimijoita vaikuttaviin ja ripeisiin ilmastotoimiin. Sen keskeinen ajatus on nimensä mukaisesti laatia tieteeseen perustuvia päästövähennyspolkuja, joiden avulla pysytään Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen mukaisesti 1,5 asteen lämpenemisen rajoissa. SBTi on laatinut ohjeita eri sektoreille, ja näiden pohjalta toimijoiden on mahdollista sitoutua lyhyen ja pitkän aikavälin ilmastotavoitteisiin, jotka SBTi vielä erikseen tarkastaa ja hyväksyy. Tavoitteiden etenemisestä raportoidaan SBTi:lle säännöllisesti. SBTi ohjeistaa toteuttamaan hiilijalanjäljen laskennan GHG Protocol -standardin mukaisesti.

Taskforce on Climate Related Financial Disclosures (TCFD) on FSB-järjestön (Financial Stability Board) laatima viitekehys, joka keskittyy ilmastonmuutokseen liittyvien taloudellisten riskien tunnistamiseen, arviointiin, hallintaan ja raportointiin. TCFD:n tarkoituksena on auttaa organisaatioita viemään ilmastokysymykset osaksi strategiaa ja riskienhallintaa ja antaa sijoittajille ja rahoittajille työkaluja ilmastovastuullisempien rahoituspäätösten tekoon. TCFD:n ohjeisto julkaistiin vuonna 2017 ja siihen on sittemmin tehty täydennyksiä. Syksyllä 2023 TCFD:n tehtävä todettiin täytetyksi, eikä päivittämistä enää jatketa, mutta organisaatiot voivat edelleen hyödyntää TCFD:n suosituksia apuna ilmastotyössään.

Standardeista työkaluja käytäntöön

Hiilijalanjäljen arviointiin käytännön tasolla on olemassa kirjava joukko standardeja. Kaikkien niiden tähtäimessä on sama tavoite ilmastonmuutoksen hillitsemisestä hiilijalanjälkien tarkastelun ja pienentämisen kautta, mutta jokainen standardi lähestyy asiaa hieman eri näkökulmasta tai lähtökohdista. Standardeja on syntynyt monia erilaisia, sillä hiilijalanjäljen käyttötarpeitakin on monenlaisia. Niillä on haluttu vastata esimerkiksi eri toimialojen tarpeisiin tai erilaisiin laskennan rajauksiin, sekä tukea organisaatioita varsinaisen sääntelyn puuttuessa. Käyttötilanteeseen sopivaa standardia hyödyntämällä (ja vielä laskelmat varmentamalla) huolehditaan laskelmien oikeellisuudesta, luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä. On hyvä huomata, että standardien eroista johtuen tulokset eivät aina ole suoraan vertailukelpoisia, minkä vuoksi laskennan taustoja on tärkeää avata ja käytetty standardi mainita hiilijalanjäljestä viestittäessä.

Löydät linkit tekstissä esiteltyihin standardeihin sivun alaosan lähdeluettelosta.

GHG Protocol on Maailman luonnonvarainstituutin (WRI) sekä kansainvälisen yritysvastuuverkosto WBCSD:n yhteistyössä luotsaama taho, joka on laatinut ohjeistuksia ja työkaluja erilaisiin hiilijalanjäljen laskennan tarpeisiin. Ehkä vakiintunein ja laajimmin hyödynnetty hiilijalanjäljen laskennan standardi on alun perin vuonna 2001 julkaistu ja vuonna 2015 päivitetty, yrityksille suunnatty Greenhouse Gas Protocol Corporate Accounting and Reporting -standardi, jota on tälläkin kurssilla monessa yhteydessä hyödynnetty. Standardi ohjaa mm. laskennan periaatteissa ja rajaamisessa, raportoinnissa, sekä vastuun jakamisessa päästöjen scope-jaottelun kautta. GHG Protocol on julkaissut myös muita standardeja ja ohjeistuksia, kuten standardit arvoketjun päästöjen (scope 3) tai tuotteen päästöjen arviointiin. Myös erilaisiin tarpeisiin sopivia laskentatyökaluja on saatavilla. Kaikki nämä materiaalit ovat löydettävissä avoimesti ja maksutta GHG Protocol:n verkkosivuilta.

Toinen tunnettu hiilijalanjälkistandardi on ISO 14064, joka osittain pohjautuu GHG Protocol -standardiin. ISO 14064 käsittelee organisaation hiilijalanjäljen laskennan rajaamista ja toteuttamista sekä päästöjen vähentämistä ja raportointia. Tuotteiden hiilijalanjälkeen puolestaan keskittyy ISO 14067 -standardi. Toinen tuotteiden hiilijalanjäljen arviointiin keskittyvä standardi on British Standards Institutionin (BSI) kehittämä PAS 2050.

Organisaatioiden hiilineutraalisuustavoitteiden asettamiseen ja toteuttamiseen löytyy tukea esimerkiksi edellisessä luvussa esitellyn SBTi:n Corporate Net Zero -standardista tai PAS 2060 -standardista. Global Reporting Initiative (GRI) taas tarjoaa ohjeistuksia nimenomaan raportoinnin tueksi, ja organisaation ilmastovaikutuksiin ja niiden hallintaan keskittyy GRI 305 – Emissions 2016 -standardi.