Päästölähteiden tunnistaminen ja hiilijalanjäljen laskennan rajaaminen

Hiilijalanjäljen laskennan rajaamisella tarkoitetaan sitä, mitkä kaikki organisaation toiminnan osa-alueet, toiminnot, toimipaikat tai prosessit sisällytetään mukaan laskentaan. Valinta riippuu pitkälti siitä, mitä varten hiilijalanjälkeä halutaan tarkastella. Jos tavoitteena on esimerkiksi tietyn tuotantoprosessin päästöjen tarkastelu, ei ole tarpeen huomioida vaikkapa henkilöstön työmatkojen päästöjä. Jos taas halutaan muodostaa kattava kokonaiskuva organisaation koko toiminnan päästöistä, on laskentaan syytä sisällyttää organisaation toimintoja mahdollisimman laajasti. Hiilijalanjäljen laskennan ollessa lakisääteistä, sille on määritelty tarkemmat vaatimukset, kun taas vapaaehtoisesti tehtävässä laskennassa voidaan vapaammin sisällyttää mukaan niitä toimintoja, joita pystytään.

Tarkastelun laajuuden lisäksi laskennan rajaamiseen vaikuttaa laskentaa varten tarvittavan aineiston saatavuus. Omasta toiminnasta ja esimerkiksi energiankulutuksesta tietoa on usein saatavilla kohtuullisen helposti, mutta tilanne ei välttämättä ole yhtä hyvä arvoketjun osalta. Jotain voidaan siis joutua rajaamaan hiilijalanjälkilaskennan ulkopuolelle siksi, ettei tarvittavaa tietoa yksinkertaisesti ole saatavilla.

Rajaamisella on merkitystä myös siinä mielessä, jos organisaatio haluaa käyttää jonkinlaisia ilmastoväittämiä. Yleinen ilmastoväittämä on esimerkiksi väite hiilineutraalista organisaatiosta. Tällaista väittämää on hankala perustella, jos organisaatiolla on tiedossa vain osa oman toimintansa päästöistä. Onkin siis tärkeää muotoilla ilmastoväittämät niin, että johtopäätöksiä voidaan tehdä valitun rajauksen puitteissa. Tähän aiheeseen pureudutaan lisää luvussa 3.

GHG Protocol -standardin mukaan laskennan rajaaminen tapahtuu kahdella tasolla. Ensin tehdään rajaus organisaatiorakenteen perusteella – otetaanko mukaan toiminnot omistajuuden perusteella, jolloin toimintojen päästöt huomioitaisiin omistusosuuden mukaisesti, vai vaikutusvallan perusteella, eli toimintojen päästöt huomioitaisiin sen mukaan, mihin organisaatiolla on vaikutusvaltaa joko taloudellisesti tai operatiivisesti. Tämän jälkeen asetetaan operatiiviset rajat, eli tunnistetaan suorien ja epäsuorien päästöjen lähteet toiminnassa, ja valitaan, mitkä niistä sisällytetään mukaan hiilijalanjäljen laskentaan. Tästä jälkimmäisestä osuudesta lisää seuraavaksi.

Scope-luokittelusta

Organisaatioiden näkökulmasta päästöjä luokitellaan usein kolmeen kategoriaan tai päästöluokkaan, joita kutsutaan scopeiksi. Scope-luokittelu on lähtöisin paljon käytetystä GHG Protocol -hiilijalanjälkistandardista. Päästölähteiden luokittelun tarkoituksena on selkeyttää hiilijalanjäljen laskentaa, erotella suorat ja epäsuorat päästöjen lähteet toisistaan sekä auttaa hahmottamaan, minkä tahon vastuulle mitkäkin päästöt kuuluvat. Suorilla päästöillä tarkoitetaan päästöjä, jotka syntyvät suoraan organisaation toiminnasta paikan päällä. Epäsuorat päästöt taas syntyvät muualla arvoketjun varrella, mutta ovat seurausta organisaation toiminnasta. Yhden organisaation epäsuorat päästöt ovat kuitenkin aina jonkin toisen tahon suoria päästöjä. Tällöin kaksi tai useampikin taho laskee samat päästöt osaksi omaa hiilijalanjälkeään (ns. kaksoislaskenta). Tästä ei ole hiilijalanjäljen laskennan tavoitteen, eli ilmastohaittojen pienentämisen, kannalta haittaa. Kaksoislaskentaa voi silti olla hyvä pohtia esimerkiksi päästöjen vähentämisen ja mahdollisen päästökompensaation yhteydessä.

Kuva. Organisaation päästölähteiden scope-luokittelu. Kuvan tekijä: Tussitaikurit.

Scope 1 kattaa organisaation suorat päästöt, jotka syntyvät paikan päällä, suoraan yrityksen omasta toiminnasta ja omista polttoprosesseista. Scope 1:n päästölähteitä ovat esimerkiksi omien ajoneuvojen käyttö tai oma energiantuotanto, kuten öljylämmitys. Nämä päästölähteet ovat organisaation omassa hallinnassa tai omistuksessa, joten tähän luokkaan organisaatiolla on eniten vaikutusvaltaa.

Scope 2 sisältää epäsuorat päästöt organisaation käyttöönsä ostamasta energiasta, eli sähköstä, lämmöstä, prosessihöyrystä, jäähdytyksestä ja niin edelleen. Joku muu taho siis tuottaa energian organisaation käyttöön, mutta käyttömäärän mukaiset päästöt luetaan energiaa käyttävän organisaation scope 2:een kuuluviksi.

Scope 3 puolestaan kattaa kaikki muut epäsuorat päästöt, jotka syntyvät organisaation arvoketjun varrella. Jossain vaiheessa arvoketjua siis käytetään esimerkiksi fossiilisia polttoaineita tai arvoketjussa esiintyy muuta päästöjä aiheuttavaa toimintaa, kuten maankäyttöä tai kemiallisia prosesseja. Scope 3:n päästöt ovat seurausta laskentaa tekevän organisaation toiminnasta, mutta syntyvät muualla. Esimerkkejä tällaisista ovat organisaation käyttöön hankittujen tuotteiden ja materiaalien valmistuksen päästöt, matkustuksesta ja logistiikasta syntyvät päästöt, organisaation tuottamien jätteiden käsittelystä syntyvät päästöt tai myytyjen tuotteiden elinkaaren aikana syntyvät päästöt.

On melko toimiala- ja organisaatiokohtaista, mitkä päästöjen lähteet ovat hiilijalanjäljessä suurimmassa roolissa, eikä sitä välttämättä voi edes tietää, ennen kuin hiilijalanjälki on kertaalleen selvitetty. Usein kuulee mainittavan, että hiilijalanjälkilaskelmaan tulisi sisällyttää ns. oman toiminnan päästöt, eli scopet 1 ja 2, ja arvoketjun päästöt (eli scope 3) soveltuvin osin. Ehkä parempi määritelmä olisi, että mukaan lasketaan kaikki päästöjen lähteet, joista on kohtuullisella vaivalla saatavissa tarvittavat lähtötiedot. Arvoketjun epäsuorat päästöt muodostavat monenlaisilla organisaatioilla hiilijalanjäljestä jopa valtaosan, joten olisi erityisen tärkeää pyrkiä sisällyttämään niitä hiilijalanjälkilaskelmaan mahdollisimman laajasti. Jos ja kun jotain joudutaan jättämään laskennan ulkopuolelle esimerkiksi lähtötietojen puuttumisen takia, tulisi tämä raportoida ja perustella selkeästi ja avoimesti.

Testaa taitosi - tee alla oleva tehtävä

Seuraavassa tehtävässä sinun tulee tunnistaa, mihin kolmesta scopesta eli päästöluokasta mikäkin päästöjen lähde kuuluu. Raahaa kohteet mielestäsi oikeisiin laatikoihin, ja paina lopuksi "Tarkista".

Kaksoislaskennasta

GHG Protocol -standardin mukainen scope-jaottelu on suunniteltu myös kaksoislaskennan välttämiseksi scope-luokkien 1 ja 2 välillä. Päästöjen kaksoislaskennalla tarkoitetaan  sitä, että kaksi tai useampia organisaatioita laskee samat päästöt, useimmiten epäsuorat päästöt, osaksi omaa hiilijalanjälkeään. Jos esimerkiksi yhtiö A tuottaa energiaa, jonka yhtiö B ostaa käyttöönsä, tämän saman energian tuottamisesta aiheutuvat päästöt voidaan laskea yhtiö A:n suoriksi päästöiksi (scope 1) ja yhtiö B:n epäsuoriksi päästöiksi (scope 2). Niitä ei kuitenkaan voida laskea A:n yhtiökumppani C:n suoriksi päästöiksi (scope 1), vaan tässä kohtaa täytyy noudattaa laskennan rajaamista joko omistajuuden tai vaikutusvallan perusteella. Myös scope 2:n eli ostoenergian päästöjen kohdalla vain yksi toimija voi laskea saman energian päästöt omikseen. (Esimerkki ja lisätietoja GHG Protocol Corporate Standard, luku 4)

Scope 3:n eli epäsuorien arvoketjun päästöjen osalta tilanne on hieman erilainen, sillä yhden toimijan epäsuorat päästöt ovat aina jonkin toisen tahon suoria päästöjä. Lisäksi merkitystä on hiilijalanjäljen laskennan rajauksilla – käyttävätkö toimijat rajaamisen perusteena omistajuutta vai vaikutusvaltaa, ja onko rajaus johdonmukaista. Kaksoislaskennalta ei välttämättä voida välttyä, mutta varsinkin jos kyse on vapaaehtoisesta hiilijalanjäljen laskennasta työkaluna organisaation toiminnan kehittämiseen, ei kaksoislaskennasta varsinaista haittaakaan ole.

Kaksoislaskennasta voidaan puhua hieman eri näkökulmasta myös päästöjen kompensoinnin yhteydessä, siitä lisää luvussa 3.4.

Päästölähteiden tunnistamisesta

Jokainen organisaatio on omanlaisensa, joten ei ole yhtä oikeaa vastausta siihen, mitkä kaikki toiminnot aiheuttavat päästöjä, ja mitä kaikkea hiilijalanjäljen laskentaan tulisi ottaa mukaan. Keskeisiä päästöjen lähteitä ovat usein sellaiset toiminnot, jotka ovat organisaation toiminnalle muutenkin olennaisia – esimerkiksi kuljetusyrityksen toiminnassa ja todennäköisesti myös hiilijalanjäljessä keskeisessä roolissa ovat kuljetukset ja kuljetuskalusto.

Vaihtelua siis esiintyy paljon toimialojen ja organisaatioiden välillä. Olennaista olisi tunnistaa merkittävimmät päästöjen lähteet, jotta saadaan kattava kuva organisaation päästöistä ja päästään vaikuttavimpien päästövähennystoimien pariin. Toki ennen hiilijalanjäljen laskemista voi olla vaikeaa sanoa, kuinka paljon päästöjä mistäkin asiasta aiheutuu, joten ainakin ensimmäisellä kerralla laskennan rajaus kannattaa jättää riittävän väljäksi ja huomioida organisaation toimintaa mahdollisimman laajasti. Lisäksi apuna voi hyödyntää esimerkiksi jo muiden samankaltaisten organisaatioiden tekemiä julkisia päästöraportteja, joista voi saada näkemyksiä erilaisten päästölähteiden merkittävyydestä.

Päästölähteiden tunnistamista voi lähestyä edellä esiteltyjen kolmen päästöluokan kautta. Scope 1:n päästölähteiden tarkastelussa pitää miettiä erilaisia polttoprosesseja. Sisältyykö toimintaan ns. kiinteitä polttoprosesseja, kuten lämmityskattiloita, uuneja, lämmittimiä, polttimia tai moottoreita? Entä ajoneuvoja, kuten autoja, työkoneita tai muuta kalustoa? Jos organisaatiolla on teollista tuotantoa, sisältyykö siihen sellaisia kemiallisia tai fysikaalisia prosesseja, joissa vapautuu kasvihuonekaasuja (esim. sementin valmistus tai alumiinin käsittely)? Myös erilaiset hajapäästöt, eli tahalliset tai tahattomat päästöt esimerkiksi jäähdytysjärjestelmistä ja polttoainekuljetuksista tai vuodot liitoksista tai tiivisteistä voivat lukeutua scope 1:n päästöjen lähteisiin.

Lähestulkoon jokaisella organisaatiolla on scope 2:n päästöjä, sillä kaikenlaiseen toimintaan tarvitaan energiaa jossain muodossa, on se sitten sähköä, höyryä tai tilojen lämmitystä tai jäähdytystä.

Scope 3:n päästölähteiden tunnistaminen saattaa vaatia vähän enemmän pohdintaa, sillä se edellyttää perehtymistä organisaation arvoketjuun, sekä ylävirran (upstream) että alavirran (downstream) toimintojen osalta. Alla oleva 15:n kohdan listaus näistä toiminnoista ei kokonaisuudessaan koske kaikkia organisaatioita, mutta melko varmasti joitain päästölähteitä arvoketjuun sisältyy. Esimerkiksi tuotetun jätteen käsittelyn, matkustamisen ja kuljetusten, tai ostettujen tuotteiden ja palveluiden päästöt kuuluvat todennäköisesti useimpien organisaatioiden päästölähteisiin. 

Jos lasketaan koko organisaation hiilijalanjälkeä, siihen tulisi sisällyttää scopet 1 ja 2 kokonaan, ja scope 3 soveltuvilta osin, eli ne epäsuorat päästöjen lähteet, jotka ovat toiminnassa olennaisia, ja joista on riittävästi tietoa saatavilla.