Podcast – kriittisiä näkökulmia ekologiseen kompensaatioon

Haastateltava: yliopistonlehtori Panu Halme, Jyväskylän yliopisto.
Haastattelija: projektisuunnittelija Helmi Jyrkkänen, Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom.

Helmi: Kaikki eivät suinkaan suhtaudu ekologisen kompensaation käyttöönottoon myönteisesti, vaan se saa myös kritiikkiä. Sitä on esittäneet esimerkiksi tutkijat, ympäristöjärjestöt ja kansalaiset eri maissa. Ja kritiikki on myös aiheellista. Kansainväliset esimerkit näyttää, että vaikka järjestelmän tavoitteena olisi kokonaisheikentymättömyys, niin se jää monesti haaveeksi. Mä oon Helmi Jyrkkänen, työskentelen suunnittelijana täällä Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomissa. Ja mun kanssa täällä studiossa on luonnonsuojelubiologian yliopistonlehtori Panu Halme, myöskin Jyväskylän yliopistosta. Tervetuloa!

Panu: Kiitos.

Helmi: Tänään me puhutaan kriittisistä näkökulmista ekologiseen kompensaatioon. Sä oot Panu tutkinut ekologista kompensaatiota jo useita vuosia. Miten sä biologina päädyit tutkimaan ekologista kompensaatiota ja edistämään sen käyttöönottoa Suomessa?

Panu: No se lähti oikeastaan ihan maankäytön asiantuntijoilta, jotka työskentelee suomalaisissa kaupungeissa. Jossain vaiheessa ekologisesta kompensaatiosta alettiin puhumaan jonkun verran Suomessa, että tämmöinen luonnonsuojelutyökalu on olemassa ja ehkä sitä pitäisi Suomessakin käyttää ja nää kaupunkien maankäytön asiantuntijat tuli ihan suoraan sanomaan, että ne tarvitsisi meiltä tutkijoilta apua siihen, että ne ymmärtäisi mitä se on ja miten se kaupungin maankäytössä voitaisiin ottaa käyttöön. Ja sitten me lähdettiin oikeastaan siitä heidän aloitteesta rakentamaan yhteisiä tutkimushankkeita ja sillä tiellä ollaan, että tässä on monta vuotta jo menty.

Helmi: No kun puhutaan ekologisen kompensaation kritiikistä, niin eettisyys on yksi iso teema. Mitä sä ajattelet siitä, että onko kylmää ja itsekästä ajatella niin, että eliöitä ja niiden elinympäristöjä voidaan jossain tuhota jos se vaan sitten kompensoidaan toisaalla?

Panu: No joo, tää on tosi iso kysymys ja sitä on tärkeä pohtia. Ehkä ensimmäisenä pitää muistaa se, että mehän tuhotaan niitä elinympäristöjä koko ajan joka tapauksessa, että ihmiskunta on aiheuttanut ja aiheuttaa elinympäristöjen tuhoutumista, luontokatoa. Ja tässä on niin kun. Tavallaan ongelma siinä, tai se ekologinen kompensaatio osittain tuntuu pahalta vaan siksi, että se tuo tän vahvasti näkyviin. Eli se tavallaan sanoittaa sitä tuhoa ja sitä, että meillä on velvollisuus jotenkin hyvittää sitä. Ja kun se tuo sen näkyviin niin se tavallaan antaa sellaisen. että nyt yhtäkkiä jotenkin me tehdään se tietoisemmin ja sen takia se tuntuu pahemmalta. Mutta samaan aikaan tietysti se voi olla myös lupa tuhota siinä mielessä, että moni toimija, joka sitten siihen ekologiseen kompensaatioon lähtee, niin voi viestiä siitä niin, että nyt he eivät ole tehneetkään mitään tavallaan pahaa. Eihän tässä mitään haittaa ole aiheutettu. Ja silti kuitenkin se luonto, joka on hävinnyt, niin se on hävinnyt, vaikka mitä oltaisiin tehty sitten toisaalta. Tää on iso ongelmallinen kysymys.

Helmi: Niinpä. Palataan tuohon tuhoamislupaan vielä. Mutta kun ekologisessa kompensaatiossahan tietyllä tavalla asetetaan luonnolle hinta, niin me ihmiset ehkä toimitaan silleen, että sitten kun jollain on hinta, niin sitä on helppo alkaa vertailla muiden asioiden hintoihin ja siinä ehkä unohtuu, että hinta ei ole sama asia kuin se todellinen arvo. Niin mitä tää luonnon hintalappu tekee ihmisen ja luonnon suhteelle?

Panu: Joo, tässä liikutaan tosi isoissa asioissa. Kun tutkitaan riittävän tarkasti, mennään riittävän yksityiskohtiin, niin kaikki luonto on uniikkia. Ihan samalla tavalla kun vaikka me kaksi tässä, me ollaan molemmat geneettisesti ainutlaatuisia ja jos me tästä hävitään niin ei voi millään juuri sitä yksilöä korvata. Samalla tavalla jokainen yksittäinen luontokohde tai jokainen yksilö jokaisessa lajissa on myös uniikki ja nyt tavallaan me ekologisessa kompensaatiossa hinnoitellaan nää uniikit yksiköt, lajit tai luontokohteet ja tavallaan osoitetaan että ne olisi jotenkin korvattavissa ja se on tavallaan vähän päätöntä. Se on tavallaan mahdoton ajatus ja on riskinä, että se muuttaa meidän luontosuhdetta, että meille syntyy sellainen ajatus, että mitä tahansa voi aina tuhota, että se on kuitenkin korvattavissa tietyn laskelman jälkeen.
Mutta samalla siinä tulee myös semmoinen, tai siinä pitäisi tulla semmoinen vastuu, että jos riittävän samankaltaista hyvityskohdetta ei löydy, niin silloin se haitta pitäisi itse asiassa – tää pitäisi pohtia etukäteen ja jos me ei löydetä sitä järkevää hyvityskohdetta, hyvitystapaa, niin sitten se on liian uniikkia mitä me ollaan tuhoamassa ja sitten se itse asiassa tuhoaminen pitäisi perua. Ja tää tavallaan voisi vahvistaa sitä meidän ajatusta siitä, että meidän pitää aina arvioida, että kuinka erityistä luontoa, kuinka harvinaisia luontotyyppejä lajeja me ollaan menettämässä ja meidän pitäisi sitten estää se jo etukäteen, ennen kuin me siihen ryhdytään.

Helmi: Aivan, toihan on hyvä näkökulma. Entäs jos puhutaan ekologisen kompensaation toteutuksesta, niin luonnon monimuotoisuuden mittaaminenhan on tosi monimutkainen asia. Miten se käytännössä onnistuu

Panu: Joo, Suomessakin meillä on tuhansia ja tuhansia lajeja, meillä on satoja luontotyyppejä ja sitten nää kaikki vaihtelee siellä maisemassa ja se monimuotoisuus on niin suurta ja tavallaan moninaista, että sitä on pakko yksinkertaistaa tässä. Ja me ollaan nyt meidän tutkimuskonsortiossa kehitetty tällaisia luontotyyppien ekologisen tilan mittareita. Ja niitä on tyypillisesti joku 6–7 jokaiselle luontotyypille. Ja näiden avulla me voidaan toimia niin, että me ollaan saatu yksinkertaistettua sitä vaihtelua, mutta meillä on meidän mielestä kuitenkin sellaiset olennaiset relevantit mittarit jokaiselle luontotyypille. Ja näillä 6-7 mittarilla me arvioidaan että kuinka luonnontilassa se on se luonto mitä tässä oltaisiin menettämässä ja niistä sitten muodostuu se laskelma, että mitä se hyvittäminen pitäisi olla.

Helmi: No maailmalla on ollut kompensaatiojärjestelmiä jo kymmeniä vuosia ja menetelmät on sinä aikana kehittynyt tosi paljon, mutta silti tutkimuksissa on todettu, että kokonaisheikentymättömyyttä ei usein saavuteta, vaikka toimitaan näiden järjestelmien puitteissa. Mistä se johtuu, ettei toteutukset onnistu käytännössä?

Panu: Joo, se on totta, että useimmat kompensaatiojärjestelmät on epäonnistunut aika pahastikin. Samalla siis on hyvä muistaa, että myös kaikki muut on epäonnistunut. Eli myös kaikki sellaiset maat missä on yritetty muilla keinoilla pysäyttää se luontokato. Eli me ollaan ihmiskuntana yleisesti epäonnistuttu. Ja jos katsotaan sitten niitä ekologisen kompensaation järjestelmiä jotka ei ole toiminut, niin voi sanoa että ne epäonnistumiset johtuu monenlaisista syistä, mutta siellä voi olla esimerkiksi semmoista liiallista yksinkertaistamista, että sitä luonnolle aiheutettua haittaa on yksinkertaistettu niin tavallaan mustavalkoiseksi, että melkein mikä tahansa kelpaa hyvittämiseksi, tai sitten liian vähäisestä avoimuudesta. Eli voi olla esimerkiksi joissain maissa, että ne järjestelmät on aika pahasti korruptoituneita, että voi olla, että siellä tuhotaan 5 kohdetta ja väitetään, että on hyvitetty, mutta todellisuudessa kun se ei ole avointa niin ne kaikki onkin hyvitetty samalla kohteella. Eli yhtä hyvityskohdetta käytetään vaikka 5–6 tuhottuun kohteeseen ja siinä on tällaisia. Eli niissä on paljon ongelmia. Mut ne pitää tunnistaa ja tiedostaa ja yrittää tehdä paremmin.

Helmi: No onko Suomessa tunnistettu ja tiedostettu nää ongelmat ja miten Suomessa voidaan välttää nää samat virheet?

Panu: No joo, pitäisi tehdä Suomessa tavallaan koko ajan parhaaseen tietoon perustuvaa järjestelmää ja sitä me ollaan tutkijoina koitettu paljon viestiä. Nythän isohko joukko tutkijoita oli aika isossa roolissa ton Suomen uuden luonnonsuojelulain taustatöissä. Ja itsekin olin siellä. Me viestittiin sinne ministeriöön sitä, että minkälainen sen järjestelmän pitäisi olla, ja meitä myös kuunneltiin ja sen takia se systeemi on nyt aika hyvä. Siinä on ongelmansa, mutta se on kohtuullisen hyvä ja nyt mun mielestä se on nyt niin kuin ensimmäinen versio ja nyt pitää olla tarkkana, että me kehitetään sitä edelleen ensisijaisesti niiden luontotavoitteiden pohjalta eikä tehdä esimerkiksi markkinasyistä jotakin kompromisseja.

Helmi: Niinpä. Eli tutkijoiden ja poliitikkojen ja virkamiesten yhteistyö on tärkeää.

Panu: Kyllä.

Helmi: Ekologisesta kompensaatiosta on sanottu myös, että se on lupa tuhota, niin kuin tuossa aiemmin mainittiin. Eli tää ajatus on, että ekologinen kompensaatio johtaa siihen, että luontoa tuhotaan entistä enemmän, koska kompensaation avulla haitat voidaan sitten hyvittää jossain muualla ja tarkoitus ei tietenkään ole antaa tämmöistä tuhoamislupaa vaan laittaa se luontohaittojen aiheuttaja maksamaan niistä haitoista. Mutta mistä sen voi tunnistaa, jos lipsutaan ”väärälle puolelle” ja tehdään niitä äsken mainittuja kompromisseja ja ekologisesta kompensaatiosta kuitenkin tulee lupa tuhota?

Panu: No ensisijaista on, että näihin kompensaatioihin, hyvityksiin vedoten ei pitäisi saada lupaa sellaiseen, mihin ei muutenkaan saisi lupaa. Meillä on olemassa erilaista ympäristösääntelyä sen takia, että me ollaan jo aikaisemmin tunnistettu, että jotkut asiat, jotkut luontotyypit tai lajit on niin heikentyneitä tai harvinaisia, että niitä vaan ei saa tuhota. Ja kompensaatiot ei saa olla sellainen kiertotie näiden tavallaan ainutlaatuisten kohteiden hävittämiseen. Eli on tärkeää, että me tehdään ekologisesta kompensaatiosta työkalu uudenlaiseen vaikuttavaan tehokkaaseen luonnonsuojeluun, eikä siihen, että me kierrettäisiin niitä vanhoja luonnonsuojelukeinoja jollain tavalla.

Helmi: Aivan, eli jos kompensaatio helpottaisi esimerkiksi ympäristöluvan saamista, niin se olisi sitten väärinkäyttöä.

Panu: Kyllä, joo.

Helmi: No, ekologista kompensaatiota kritisoidaan myös siitä, että se ei vastaa nykyisten ympäristökriisin perusongelmaan eli ylikulutukseen. Ja tässä ajatellaan, että se ei auta, vaikka ne menetelmät olisi täydellisiä, jos koko lähtökohta on väärä. Ja parempi lähtökohta olisi, että sen sijasta, että hyvitetään niitä haittoja mitä me aiheutetaan, niin meidän pitäisi keskittyä siihen, että aiheutetaan vähemmän haittaa. Mitä sä tästä huomiosta ajattelet?

Panu: Joo, tällä hetkellähän me ylikulutetaan karkeasti 3–4 kertaa sen kestävän tason verran. Ei tietenkään ekologisella kompensaatiolla ole mitään mahdollisuuksia yksin saada sellaisia vaikutuksia jotenkin haltuun, että yhtäkkiä tää kolminkertainen ylikulutus jotenkin olisikin OK. Mutta ylipäätään ei ole olemassa sellaista yhtä hopealuotia jotenkin millä tää ympäristökriisi ratkaistaisiin. Kansainväliset tutkija-arviot on päätynyt sellaiseen, että luontokadon pysäyttämiseksi meidän pitäisi toimia ihan kaikilla mahdollisilla keinoilla samanaikaisesti ja niin kun jotenkin meidän pitäisi oppia puhumaan siitä, että me ei koko ajan tavallaan käytäisi sellaista joko-tai-keskustelua, että käytetäänkö me tätä vai tätä keinoa vaan me ymmärrettäisiin, että meidän on etsittävä tehokkaita keinoja ja opittava käyttämään niitä samanaikaisesti. Eli nyt tässä tilanteessa esimerkiksi, todellakin pitää vähentää kulutusta, ja samaan aikaan etsiä tällaisia ekologisen kompensaation kaltaisia uusia luonnonsuojelukeinoja.

Helmi: Aivan. No mites, kun me tässäkin puhutaan tästä ekologisesta kompensaatiosta, niin ainahan pitää muistaa, että se on osa lievennyshierarkiaa, mutta se, mitä nimiä me asioista käytetään niin ohjaa meidän ihmisten ajattelua. Niin miksi me puhutaan tässäkin yhteydessä pelkästään siitä ekologisesta kompensaatiosta eikä koko lievennyshierarkian noudattamisesta?

Panu: Joo, on tosi tärkeää, että kompensaatiota käytetään aina osana sitä luonnonsuojelun lievennyshierarkiaa, eli ensisijaisesti vältetään haittoja, toissijaisesti minimoidaan ja sitten lopuksi ennallistetaan luontoa paikan päällä ja kompensoidaan muualla. Eli koko tätä hässäkkää pitää käyttää. Mutta se, miksi nyt puhutaan paljon kompensaatiosta, niin luulen että se johtuu siitä, että se on etenkin täällä meillä Suomessa selvimmin tässä nyt se uusi, tavallaan aiemmin käyttämätön osa tästä hierarkiasta. Eli kyllähän me nyt - se on ihan vaikka maankäytön suunnittelun, vaikka kaavoituksen ihan normaaliarkea, että yritetään välttää vakavia luontohaittoja, yritetään lieventää, on vesiensuojelutoimenpiteitä ja monenlaisia tällaisia että yritetään lieventää niitä haittoja. Eli näitä aiempia portaita on käytetty jo aikaisemminkin. Ja nyt se kompensaatio on tuotu tavallaan uutena. Mutta samalla kun me nyt tuodaan se uusi porras, niin me ei saada todellakaan unohtaa niitä aiempia, vaan päinvastoin meidän on opittava käyttämään sitä koko lievennyshierarkiaa tehokkaammin kuin aikaisemmin ja välttämään ja lieventämään niitä ympäristöhaittoja paremmin kuin mihin me ollaan tähän mennessä pystytty.

Helmi: Aivan. No niiden ekojen lievennyshierarkian portaiden toteuttamisessa voisi auttaa se, jos meillä olisi velvoittava ekologinen kompensaatio, eli se kannustaisi vielä aktiivisemmin vähentämään haittoja, koska pienemmät haitat tarkoittaisi sitten myös pienempiä kompensaatiokustannuksia. Mutta toimiiko tuo ohjausvaikutus käytännössä toivotulla tavalla, että jos meillä olisi velvoittava ekologinen kompensaatio, niin riittäisikö se ohjaamaan toimintaa, vai tota jos mietitään vaikka ylikansallisia suuryhtiöitä, niin onko niillä joka tapauksessa mahdollisuus kompensoida se mitä ne nyt haluaakaan sitten tehdä?

Panu: No kaikki ekologista kompensaatiota tutkivat tutkijat Suomessa oli mun mielestä täysin yksimielisiä siitä, että meillä olisi pitänyt tulla Suomeen jo edellisessä vaiheessa velvoittava ekologinen kompensaatio. Ja se pitäisi mahdollisimman nopeasti sellaiseksi muuttaa. Se auttaisi just tuossa koko lievennyshierarkian käyttämisessä, koska siellä olisi koko ajan tavallaan, sillä toimijalla, joka aiheuttaa luontohaittaa, niin sillä olisi se tieto, että jos se aiheuttaa vakavia haittoja, niin sen on pakko sitten lopuksi ne hyvittää. Ja se toisi selvän voimakkaan kustannuspaineen sille lievennyshierarkian ensimmäisille portaille, että hei meidän on pakko nyt välttää sitä haittaa, lieventää sitä haittaa, koska me joudutaan sitten maksamaan lopuksi kaikki se mitä me ollaan aiheutettu. Ja koko ekologinen kompensaatio toimisi paljon paremmin ja luotettavammin, jos se olisi velvoittavaa. Nyt kun se on vapaaehtoista, niin ongelmana on vähän se, että toimija voi jopa toimia niin, että jos se ennakoi että se on tosi iso ja kallis se haitta, niin sitten se ei lähde edes puhumaan ekologisesta kompensaatiosta. Ja tässä on ongelma.
Mutta sitten tietysti vaikka se olisi velvoittavaa, niin ei se siltikään olisi sellainen tae siitä, että ne ekat portaat toimisi hyvin. Niin kuin mainitsit, että on tosi rikkaita ylikansallisia yhtiöitä, joilla on periaatteessa melkein loputon varallisuus. Ja jos ne kokee jonkun toimenpiteen tosi tärkeäksi, niin kyllä ne löytää ne rahat siihen hyvittämiseen. Mutta tavallaan todennäköisesti sellaiset tilanteet, joissa ne olisi valmis valmiita maksamaan järjettömiä summia siitä hyvittämisestä, niin kaiken järjen mukaan niiden tilanteiden pitäisi olla ainakin tosi harvinaisia. Että sellaiseen tavalliseen luontohaittojen aiheuttamiseen, mitä suurin osa on, että mihin me nyt rakennetaan uusi joku voimalaitos tai tehdas tai asuinalue, tällaiseen toimintaan, niin se todennäköisesti tehoaisi paljon paremmin ja siksi olisi hyvä saada siitä velvoittavaa mahdollisimman nopeasti.

Helmi: Niinpä. No sä oot Panu aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, niin onko vielä jotain muita kriittisiä näkökulmia, jotka julkisessa keskustelussa erityisesti nousee? Me ei olla tässä esimerkiksi puhuttu ollenkaan sosiaalisista vaikutuksista.

Panu: No joo, on tässä moniakin näkökulmia. Esimerkiksi sellainen on noussut esiin, että jos vaikkapa kasvava kaupunki ottaa ekologisen kompensaation käyttöön siinä, että jos tehdään kaavoja ja se maankäyttö aiheuttaa luontohaittaa, niin sitten se hyvitetään jossain muualla. Niin asukkailta on noussut esimerkiksi selvä huoli siitä, että se vaan siirtää sen luonnon aina kauemmas niistä asukkaista. Itse asiassa tutkimukseen perustuen me tiedetään vaikkapa Australiassa, missä ekologisista kompensaatiota on käytetty pitkään, että näin todellisuudessa myös käy. Että kun eihän niitä hyvityskohteita sitten yleensä enää löydy sieltä ihmisten läheltä kun se kaupunki kerran kasvaa. Ja tästä ollaan käyty aika kriittistäkin keskustelua nyt jo Suomessa, että miten tää tulee toimimaan. Mutta tässäkin olisi hyvä muistaa se, että jos ekologinen kompensaatio olisi velvoittavaa tai jos kaupunki on sitoutunut siihen, että se käyttää sitä aina, niin se luo aika voimakkaan kustannuspaineen siihen, että itse asiassa sen kaupungin kannattaisi etsiä tilat alueelle muualta kuin luonnosta, tai ainakaan arvokkaasta luonnosta. Ja silloin se voisi toimia niin, että se kuitenkin turvaisi sitä lähiluontoa, koska se toisi aika ison hintalapun sille lähiluonnolle. Mutta tää on ainakin sellainen – just nää lähiluonnon menettämisen sosiaaliset vaikutukset, mistä me tullaan aika paljon vielä puhumaan varmasti.

Helmi: Niinpä. No tähän loppuun, niin miten sä ajattelet että tästä mennään eteenpäin? Valtavirtaistuuko ekologinen kompensaatio Suomessa ja onko se ehkä välivaihe matkalla johonkin muuhun?

Panu: Kyllä mä uskon että se valtavirtaistuu. Nyt on jo jonkunlaisia aika isoja toimijoita, jotka on jollain tavalla siihen sitoutunut. Vaikkapa Helsingin kaupunki, joka on tehnyt jo poliittisen päätöksen, että ekologinen kompensaatio otetaan käyttöön just maankäytön luontohaittojen hallinnassa. Ja sitten aika monet yritykset selvästi jotenkin vähän tunnustelee sitä, konsulttifirmat opettelee sen laskentaa ja aika monet toimijat sitä jollain tavalla käynnistelee. Isoimpana ongelmana on just se, että kun se ei ole nyt meidän lainsäädännössä velvoittavaa, niin on sellainen epäselvyys, epävarmuus tavallaan toimijoiden keskuudessa, että tuleeko sitä. Jos se olisi velvoittavaa tai me muutettaisiin se nyt velvoittavaksi, niin kaikki tietäisi, että no niitä keissejä tulee ja se kannattaisi opetella. Mut mä uskon, että sitä tullaan näkemään seuraavan esimerkiksi 10 vuoden sisällä aika paljonkin Suomessa. Periaatteessa mä toivon, että se on isoissa volyymeissa tavallaan välivaihe, että lopulta me ihmisinä opittaisiin toimimaan paljon paremmin sen lievennyshierarkian ensimmäisten kahden portaan varassa, eli välttämään ja minimoimaan sitä luontohaittaa. Ja viimeistään siinä vaiheessa kun globaali populaation kasvu taittuu niin meidän on pakko siihen pystyä, että ei se ihmiskunta voi silleen toimia että aina loputtomiin ja loputtomiin ja loputtomiin me otetaan tilaa luonnolta, että jossain vaiheessa se täytyy kääntyä.

Helmi: Kiitos, Panu!

Panu: Kiitos.