Hiilijalanjäljen tieteelliset juuret haarautuvat tavallaan kahteen suuntaan. Toisaalta ne ulottuvat ekologiseen jalanjälkeen, jonka kehittivät lähes kolmekymmentä vuotta sitten tutkijat William Rees ja Mathis Wackernagel. Ekologinen jalanjälki mittaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvittaisiin kattamaan ihmisten vuotuinen tarve luonnosta saataville resursseille. Yksi laskentamenetelmässä käytettävistä muuttujista on hiilidioksidipäästöjen määrä. Myöhemmin menetelmästä eriytettiin hiilijalanjälki, jossa hiilidioksidipäästöjen määrä muunnetaan pinta-alaksi (yksikkönä globaali hehtaari, engl. global hectare), joka tarvittaisiin niiden sitomiseksi takaisin biomassaan. Toisaalta taas hiilijalanjäljen laskenta linkittyy vahvasti elinkaariarviointiin (engl. Life Cycle Assessment, LCA), jossa selvitetään laajalti tiettyyn toimintaan tai prosessiin liittyviä ympäristövaikutuksia, joista kasvihuonekaasupäästöt ovat yksi. Tämä jälkimmäinen menetelmä vaikuttaa tänä päivänä suositummalta organisaatioiden hiilijalanjäljen selvittämisessä.

Hiilijalanjäljen käsitteelle ei siis ole tieteessä vain yhtä, vakiintunutta määritelmää, mutta yleisesti sillä tarkoitetaan mittaria, jolla selvitetään erilaisten hyödykkeiden tuotannosta ja kulutuksesta syntyvien kasvihuonekaasujen määrää. Tällä kurssilla keskitytään pääasiassa organisaation hiilijalanjälkeen (engl. corporate carbon footprint), jossa tarkastelun kohteena ovat organisaation toiminnasta syntyvät vuotuiset kasvihuonekaasupäästöt.

Hiilijalanjäljen selvittämiseen voidaan käyttää erilaisia laskureita. Niihin syötetään numeerisia tietoja organisaation toiminnasta, joiden perusteella laskuri tuottaa arvion toimintaan liittyvien kategorioiden päästöistä sekä toiminnan kokonaispäästöistä. Nykyään useimmat organisaatioille suunnatuista laskureista pohjaavat laajasti käytössä olevaan GHG-protokollaan, jossa kasvihuonekaasupäästöt on jaoteltu kolmeen luokkaan niiden syntymekanismien mukaan. Hiilijalanjäljen laskennassa keskitytään 1) toiminnasta syntyviin, suoriin päästöihin (päästöluokka tai scope 1), 2) energiankäytöstä syntyviin, epäsuoriin päästöihin (scope 2) ja 3) arvoketjuissa syntyviin, epäsuoriin päästöihin (scope 3). Näin saadaan koko yritystoiminnan päästöjen määrän lisäksi parempi käsitys kasvihuonekaasupäästöjen jakautumisesta organisaation eri toimintojen välillä. Päästöjen jaottelua päästöluokkiin käsitellään tällä kurssilla osiossa 2.

Tyypillisesti hiilijalanjäljessä huomioidaan myös muiden kasvihuonekaasujen kuin hiilidioksidin päästöt, mutta muunnettuna vastaavan lämmittävän vaikutuksen aiheuttavaksi hiilidioksidin määräksi. Kaikki päästöt muunnetaan siis samaan yksikköön, jota kutsutaan hiilidioksidiekvivalentiksi (CO₂ekv. tai CO₂e). Tämä helpottaa tulosten vertailua eri laskentatapauksissa.

Hiilijalanjälki on hyödyllinen työkalu, joka voi auttaa ymmärtämään oman organisaation ilmastovaikutuksia kokonaisvaltaisesti. Päästövähennystoimenpiteet voidaan kohdistaa tarkoituksenmukaisesti, kun ensin tiedetään, mistä lähteistä päästöjä eniten syntyy. Tällä tavalla voidaan parhaiten välttää ja vähentää ilmastohaittoja ja perustella omien ilmastotekojen vaikuttavuutta tärkeille sidosryhmille, kuten asiakkaille ja rahoittajille. Lisäksi hiilijalanjälkitarkastelun avulla organisaatiot tunnistavat, missä kohdissa tuotantoketjuja syntyy eniten päästöjä ja pystyvät näin priorisoimaan toimenpiteitä, jolloin päästöjen vähentäminen on mahdollista toteuttaa kustannustehokkaasti. Organisaatioiden mahdollisuuksiin vähentää päästöjään erilaisin toimenpitein päästään tutustumaan osiossa 3.

Organisaatioille hiilijalanjäljen selvittäminen voi kiristyvän ilmasto- ja luontosääntelyn myötä olla jopa edellytys toiminnan jatkuvuudelle. Useat maat, Suomi mukaan lukien, ovat sitoutuneet ilmastotavoitteisiin, jotka edellyttävät yrityksiltä näyttöjä toimenpiteistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Poliittisia ilmastotavoitteita ja reunaehtoja kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiselle käydään läpi kurssin osiossa 4.

Hiilijalanjäljen selvittäminen on yksi keino tulla tietoisemmaksi organisaation toiminnan ympäristövaikutuksista, mutta on hyvä muistaa, että ympäristövastuullisuus edellyttää toiminnan moninäkökulmaista tarkastelua ja kehittämistä. Tämän vuoksi hiilijalanjäljen rinnalle on alettu etsiä keinoja laskea esimerkiksi yrityksen luontojalanjälkeä. Katseet on käännetty myös niin kutsuttuihin kädenjälkiin, eli sen sijaan, että pohdittaisiin vain, kuinka haittoja voidaan välttää ja vähentää, pyritään löytämään tapoja tuottaa enemmän hyötyjä kuin haittaa ilmastolle ja luonnolle. Tavoiteltaessa yhteiskunnan hiilineutraaliutta toimijat kohtaavat haasteita ja mahdollisuuksia haitallisten ilmastovaikutusten lieventämisessä sekä ilmastohyötyjen tuottamisessa – näihin tutustutaan lisää kurssin osiossa 5.

Olet nyt käynyt läpi kurssin ensimmäisen osion opetusmateriaalit. Tehtyäsi osion Testaa osaamisesi -tentin hyväksytysti (vähintään 6/8 vastauksista oikein), voit siirtyä opiskelemaan osiota 2.