Aloita katsomalla video

Videolla [kesto 11:24] väitöskirjatutkija Sami El Geneidy Jyväskylän yliopistosta antaa esimerkin ilmasto- ja luontohaittojen tarkastelusta rinnakkain.

Luontokato ja ilmastonmuutos on ratkaistava yhdessä

Luonnon monimuotoisuuden heikentymistä ja ilmastonmuutosta ei voida pysäyttää erikseen, sillä niiden syyt ja seuraukset ovat vahvasti linkittyneitä toisiinsa. Optimaalisimmat ratkaisut luonnon, ilmaston ja ihmisen kannalta löytyvät tutkimalla ilmiöiden välisiä synergioita ja ristiriitoja. Synergioilla tarkoitetaan sitä, että samalla, kun tehdään toimia ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi, hillitään luontokatoa ja toisinpäin. Äkkiseltään voisi ajatella, ettei yhden ympäristökriisin ratkaisemiseksi tehtävillä toimenpiteillä ole ristiriitoja muiden haitallisten ympäristövaikutusten hillitsemisen kanssa. Ristiriitoja voi kuitenkin syntyä, ellei hillitsemiskeinoja tarkastella samanaikaisesti molempien ilmiöiden näkökulmasta. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan perustuvat ratkaisut auttavat vähentämään hiilidioksidipäästöjä, mutta niiden huolimattomalla käyttöönotolla voi olla kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuden kannalta. Esimerkiksi aurinkoenergian tuottamiseksi tarvittavien aurinkopaneelien tuotantoon tarvitaan mineraaleja ja sijoitteluun maa-alaa, mikä voi huonosti suunniteltuna johtaa elinympäristöjen pirstaloitumiseen tai tuhoutumiseen. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy runsaasti. Tavoitteeksi tulisi asettaa sellaisten toimenpiteiden tunnistaminen ja toteuttaminen, joilla turvataan luonnon tuottamien hiilensidonta- ja varastointipalveluiden säilyminen sekä lajien sopeutumisen mahdollistava ilmasto, joka ylläpitää monimuotoista elämää.

Kuva. Vuorovaikutukset ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden ja ihmisen hyvän elämänlaadun välillä. Tummansinisistä nuolista nähdään, että elintason nousulla on negatiivisia vaikutuksia ilmastoon ja luontoon. Ilmastonmuutoksella on myös luonnon monimuotoisuutta heikentävä vaikutus. Oranssit nuolet sen sijaan havainnollistavat positiivisia vaikutuksia, joita luonnon monimuotoisuudella on niin ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, siihen sopeutumiseen kuin ihmisen hyvinvointiinkin. Mukailtu lähteestä: Pörtner ym. 2021. Scientific outcome of the IPBES-IPCC co-sponsored workshop on biodiversity and climate change; IPBES secretariat, Bonn, Germany, DOI:10.5281/zenodo.4659158. Kuvituskuvat: Unsplash

IPCC:n tuoreimmassa synteesiraportissa kerrottiin, että ilmaston lämpenemisen rajoittaminen puoleentoista tai kahteen celsiusasteeseen tämän vuosikymmenen aikana vaatii välittömiä toimenpiteitä, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä nopeasti ja rajusti². Tutkimusten mukaan useat elinympäristöt eivät säily, jos maailman keskilämpötila nousee yli 2 celsiusastetta. Tämä on huolestuttava tieto, sillä yli puolet ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä sitoutuu vihreiden kasvien yhteyttämisessä ja varastoituu niiden biomassaan ja maaperään. Vihreiden kasvien väheneminen vaikuttaa suoraan hiilensidontaan, ja hiiltä myös varastoituu vähemmän kasvien biomassaan ja maaperään. Ekosysteemeistä, joiden toiminta on häiriintynyt, tulee usein hiilinielujen sijaan hiilen lähteitä. Luontokato kiihdyttää siis ilmastonmuutosta, joka puolestaan vauhdittaa lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Ilmastonmuutos uhkaa monimuotoisuudeltaan arvokkaita ja herkkiä elinympäristöjä, joista osaan kohdistuu lisäksi voimakas suoran hyödyntämisen paine. Tällaisia ovat esimerkiksi sademetsät ja koralliriutat. Sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon on haastavinta lajeille, joiden levinneisyys on pientä ja jotka elävät eristyneissä elinympäristöissä, kuten juuri koralliriutoilla, eivätkä siten pääse helposti levittäytymään uusille elinalueille.³ 

Hiili- ja lajirikkaiden ekosysteemien tuhoamisen välttäminen on keskeistä sekä luontokadon että ilmastonmuutoksen hillinnässä. Turvemaat ja metsäluonto luonnontilaisina tai oikein hoidettuina tai ennallistettuina vähentävät hiilidioksidipäästöjä ja toimivat hiilinieluina. Ehkäisemällä metsäkatoa ja metsien tilan heikentämistä kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää globaalisti hyvin paljon, sillä lähes kaksi kolmasosaa maapallon maa-alasta on metsäistä. Metsien ja erityisesti turvemetsien päästövähennyspotentiaali on Suomessa kaikkein merkittävin suhteessa muihin elinympäristöihin, sillä metsät kattavat vielä globaalia keskiarvoa suuremman osan kansallisesta maa-alastamme.³ 

Monimuotoiset ekosysteemit lieventävät ilmastonmuutoksen haitallisia vaikutuksia esimerkiksi tasaamalla sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia, kuten tulvahuippuja, ja hillitsemällä lajeihin kohdistuvien paineiden vaikutuksia, muun muassa vieraslajien ja tuholaisten leviämistä. Monimuotoisilla ekosysteemeillä on paremmat mahdollisuudet sopeutua muuttuvaan ilmastoon ja palautua sen moninaisista vaikutuksista (palautumiskyky = resilienssi).³

Synergiat ilmasto- ja luontotoimien välillä

Ekosysteemien suojelu maalla ja meressä sekä niiden hoito ja ennallistaminen edistävät samanaikaisesti ilmastonmuutoksen hillintää, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Ympäristökriisien ratkaisemiseksi tarvitaan monitieteistä sekä sektorien ja toimialojen rajat ylittävää yhteistyötä. Haasteeksi nousee ratkaisujen löytämisen kiire ja toisaalta tarve ymmärtää eri ratkaisuvaihtoehtojen vaikutuksia paremmin, jotta näennäisesti hyödyllisillä toimenpiteillä ei aiheutettaisi enempää haittaa kuin lähtötilanteessa.³ 

Ruoantuotanto kasvavalle väestölle vaatii runsaasti maa-alaa ja luonnon resursseja, minkä vuoksi viljely- ja laidunmaiden paremmalla hallinnalla on suuri merkitys kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Arvioiden mukaan ruokajärjestelmä tuottaa 21–37 % maapallon nettohiilidioksidipäästöistä, kun otetaan huomioon koko tuotantoketju alkutuotannosta jätteenkäsittelyyn. Viljelymenetelmien ja -käytänteiden muutoksella, esimerkiksi maaperän suojelulla ja lannoitteiden käytön vähentämisellä, on ilmastonmuutosta hillitsevä vaikutus. Toimenpiteet, kuten viljelykasvien monipuolistaminen ja perinnebiotooppien perustaminen, lisäävät myös luonnon monimuotoisuutta ja voivat vähentää ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuotannon menetyksiä lisäämällä kasvualustan ja kasvuston sopeutumiskykyä. Maatalousmenetelmien tehostaminen voi vapauttaa maa-alaa suojeluun (engl. land sparing), mutta sen osalta on huolehdittava, etteivät tehdyt tehostustoimenpiteet ole haitallisia maaperälle tai maatalousluonnon monimuotoisuudelle.³ 

On arvioitu, että siirtymä lähemmäs metsien käytön kestävyyttä vähentäisi runsaasti globaaleja hiilidioksidipäästöjä, kasvavan hiilensidonnan sekä puustoon ja maaperään varastoituvan hiilen vuoksi. Esimerkiksi boreaalisten vanhojen metsien suojelulla ja turvemaiden ennallistamisella on tutkimusten mukaan samanaikaisesti ilmastonmuutosta hillitsevä ja luonnon monimuotoisuutta tukeva vaikutus. Kivennäismaametsien tarkastelu Suomessa on osoittanut, että vanhat metsät ovat usein samanaikaisesti tärkeä hiilivarasto ja monimuotoinen elinympäristö. Boreaalisten metsien sisällä ja niiden välillä monimuotoisuutta tukevia rakennepiirteitä ja elinympäristöjä esiintyy kuitenkin hajanaisesti. Hiiltä puolestaan varastoituu metsiin tasaisemmin. Hiilivarastojen hupeneminen korjaantuu, kun puusto kasvaa takaisin hakkuun jälkeen, mutta elinympäristö ja lajisto eivät välttämättä palaudu entiselleen. Tämän vuoksi on tärkeää tunnistaa ne metsät, joiden suojelu- ja hoitotoimenpiteet tuottavat synergisiä hyötyjä ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillinnässä. Suojelemalla kyseiset metsät luonnonsuojelun kustannustehokkuutta voitaisiin myös parantaa. On huomattava, että metsien suojelu luontoarvojen perusteella tukee lähes aina hiilensidontaa ja varastointia, mutta hiilitoimenpiteisiin perustuva suojelu ei takaa luonnon kannalta myönteistä lopputulosta.¹ 

Ristiriidat ilmasto- ja luontotoimien välillä

Pelkästään ilmastonmuutoksen torjumiseen keskittyneet lievennystoimet voivat aiheuttaa suoraa tai epäsuoraa haittaa luonnolle ja sitä kautta ihmiselle. Ympäristössä kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten laaja-alainen vaikutusten tarkastelu ilmastotoimien suunnittelussa on tarpeellista. Esimerkiksi metsittäminen on yksi globaalisti hiilensidonnan ja sen varastoitumisen lisäämiseen käytetty keino. Metsittäminen voi kuitenkin heikentää luonnon monimuotoisuutta tai ekosysteemien toimintaa, mikäli istutettavat puulajit valitaan vain sillä perusteella, että niillä on suuri hiilensidonta- ja varastointipotentiaali. Metsittämistä ei tulisi tehdä lainkaan sellaisille alueille, joissa avoimuus lisää kohteen luontoarvoa. Monimuotoisuuden huomiotta jättämisellä voi olla vaikeasti ennakoitavia vaikutuksia sekä ekosysteemin että sen hiilivarastojen kannalta.³ 

Vihreää siirtymää edistävän teknologian käyttöönotolla voi olla haitallisia sivuvaikutuksia luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Muun muassa padoilla on negatiivisia vaikutuksia vaeltavien kalalajien menestymiseen ja padon yläpuolisen virtavesistön lajistoon. Kalastovaikutuksia on tosin mahdollista lieventää paremman suunnittelun avulla. Uusiutuvat energiamuodot ja yhteiskuntien sähköistyminen auttavat ilmastonmuutoksen hillinnässä, mutta vaativat mineraalien louhintaa maalta ja merestä. Nämä ristiriidat eivät tietenkään tarkoita, että ilmastoratkaisuista tulisi automaattisesti luopua, vaan pitkäaikaisvaikutusten huolellinen arviointi sekä teknologian ja käytänteiden kehittäminen on tarpeellista luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi. Luontovaikutusten lieventämiseksi on esimerkiksi mineraalien louhinnan osalta ehdotettu louhintamenetelmien, mineraalien kierrätyksen sekä pitkäikäisten tuotteiden ja akkuteknologian kehittämistä.

Ekologinen kompensaatio osana ympäristökriisien ratkaisemista

Kun poliittisessa päätöksenteossa huomioidaan samanaikaisesti luonnon monimuotoisuus ja ilmastonmuutos, pystytään maksimoimaan ihmisen ja luonnon yhtäaikaista hyötymistä sekä toisaalta vähentämään molemmille haitallista toimintaa. Jotta ympäristökriisien syvenemistä ei tapahtuisi, tarvitaan nopeita päätöksiä luonnon ja ilmaston hyväksi. Näitä päätöksiä ei saada aikaiseksi ilman yhteistyötä ja parempia työkaluja sektorirajat ylittävään suunnitteluun. Poliittisten päätösten on mahdollistettava toimia, joilla yksityiset ja julkiset toimijat saadaan mukaan luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Keinoja osallistaa toimijoita ovat muun muassa tehokkaat kannustimet ympäristönsuojeluun, muutosvalmiuden kehittäminen, eri alojen välisen yhteistyön parantaminen, ympäristösääntelyn ja sen täytäntöönpanon vahvistaminen sekä osallistava ja mukautuva päätöksenteko.³ 

Yksi keino osallistaa valtion lisäksi yksityisiä toimijoita luonnonsuojeluun on ekologinen kompensaatio. Suomessa hallinnolliset puitteet ekologisten kompensaatioiden toteuttamiselle luotiin vuonna 2023. Kompensaatioiden suunnittelussa voidaan pyrkiä yhteisoptimointiin, eli edistämään samanaikaisesti monien ympäristötavoitteiden saavuttamista. Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjumiseksi on löydettävissä monia synergioita, joiden huomiointi parantaa toimenpiteiden kokonaisvaikuttavuutta. Ekologisessa kompensaatiossa korjataan ihmistoiminnan aiheuttamia luontohaittoja, joiden hyvittämisellä on oikein toteutettuna usein myönteinen vaikutus myös hiilensidontaan ja hiilen varastoitumiseen ekosysteemeissä.