Kuten kurssilla on tullut selväksi, ilmastonmuutos ja luontokato ovat edenneet viimeiset vuosikymmenet kiihtyvällä tahdilla huolimatta jo viisikymmentä vuotta kestäneistä kansainvälisistä ponnistuksista saattaa kehitys kestävälle polulle.

Tiedeyhteisössä vallitsee laaja yhteisymmärrys, että näitä ongelmia ei voida enää ratkaista tekemällä asteittaisia muutoksia kohti kestävämpää tuotantoa ja kulutusta. Ongelmat ovat päässeet niin vakaviksi, että niiden ratkaiseminen vaatii nopeita, ennennäkemättömän laajoja ja kauaskantoisia muutoksia yhteiskunnan rakenteisiin ja toimintamalleihin. Etenevä ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikentyminen tarkoittavat, että maailma muuttuu joka tapauksessa. Asioiden jatkuminen ennallaan ei ole vaihtoehto. 

Hallitusten välisten ilmasto- ja luontopaneelien (IPCC ja IPBES) raporttien pääviesti viime vuosina on ollut, että perustuksiin asti meneviä muutoksia tarvitaan muun muassa talouden rakenteisiin, teknologisiin ratkaisuihin, päätöksentekojärjestelmiin sekä yhteiskunnallisiin ajattelutapoihin, tavoitteisiin ja arvoihin. 

Järjestelmien muuttaminen on hankalaa ja pitää sisällään paljon epävarmuuksia. Muutoksessa on myös aina osapuolia, jotka kärsivät tai häviävät, ja tämä aiheuttaa vastarintaa ja huolta niiden keskuudessa, jotka hyötyvät nykyisistä järjestelmistä ja joiden asemaa muutos uhkaa. Erittäin vaikeita kysymyksiä nousee siitä, kenen arvot ja näkemykset otetaan huomioon muutoksia tehtäessä. Osallistava päätöksenteko, jossa kaikki asianosaiset saavat vaikuttaa tehtäviin päätöksiin, on yksi tutkijoiden suosittelema periaate. Sen toimivuus käytännössä on kuitenkin epävarmaa, kun tarvittavat muutokset ovat nopeita ja laajoja. 

Ilmastonmuutoksen hillitseminen, luontokadon pysäyttäminen ja ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ovat kaikki välttämättömiä päämääriä järjestelmien muutoksessa. Siksi toimenpiteitä on arvioitava jokaisen päämäärän näkökulmasta. Liian suoraviivaiset tai harkitsemattomat muutokset voivat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunta lisäämällä bioenergian tuotantoa voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Se saattaa kuitenkin olla tuhoisaa ihmisten ja luonnon hyvinvoinnille, mikäli se vähentää ruoan tuotantoon käytettävää maa-alaa ja vesivarantoja tai rapauttaa ekosysteemejä.

Vaikka lähes kaikki luonnon hyvinvointiin tähtäävät toimet, kuten suojelualueiden perustaminen ja elinympäristöjen ennallistaminen, ovat avuksi myös ilmastonmuutoksen hillinnässä, ne voivat myös vaikeuttaa luonnonvarojen käyttöön perustuvan taloudellisen hyödyn hankkimista. “Hopealuoteja”, eli yksinkertaisia teknisiä ratkaisuja, ei näihin moniulotteisiin ongelmiin valitettavasti ole olemassa.

Kestävä ruokamurros

Esimerkkinä tarvittavista järjestelmämuutoksista voimme tarkastella ruokaa, joka on yksi ihmisen perustarpeista. Ihmiskunnan historiassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia siinä, mitä syömme ja miten ravinnon hankimme. Siirtymää keräilystä ja metsästyksestä viljelyyn ei pidetä hyvinvoinnin kannalta pelkästään menestystarinana. Myöhemmätkään ruokamurrokset eivät ole olleet pelkästään positiivisia.

Nykyinen ruokajärjestelmämme perustuu tuotannon tehostamiseen ja hyödykkeiden maailmanlaajuiseen kauppaan. Ruokajärjestelmä on niin monimutkainen, että on kenties osuvampaa puhua monien paikallisten ja alueellisten järjestelmien verkostosta. Ruokajärjestelmän osajärjestelmät, kuten tuotanto- ja kulutusjärjestelmä, ovat eriytyneitä.

Ruoan tuotanto on myös kasvanut räjähdysmäisesti. Kasvu on saatu aikaan syöttämällä järjestelmään valtavat määrät energiaa. Ruokajärjestelmä on hyvin pitkälle riippuvainen fossiilisista polttoaineista, joita tarvitaan niin maatalouskoneiden voimanlähteeksi kuin lannoitteiden valmistukseenkin. Tämän riippuvuuden vuoksi voidaan kysyä esimerkiksi, kuinka kotimaista paikallisena pidetty ruoantuotanto todella on.

Globaali ruokajärjestelmä on ruokavalioiden samankaltaistumisen ja muutamien viljelylajikkeiden kaupallisen suosimisen myötä yhdenmukaistunut. Tuotannon tehokkuus perustuu suuriin tilakokoihin ja viljelijöiden erikoistumiseen. Tämä on parantanut ruoan saatavuutta eri puolilla maailmaa. Samalla tuotanto on keskittynyt suurten toimijoiden käsiin, mikä lisää järjestelmään liittyvää haavoittuvuutta. Ruokajärjestelmän tehostamisen hyödyt eivät jakaudu tasaisesti.

Ruokajärjestelmä kytkeytyy monin tavoin akuutteihin ympäristökriiseihin, kuten ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden tuhoutumiseen. Biodiversiteetti hupenee, kun maa-alaa otetaan yksipuoliseen viljelykäyttöön. Viime aikoina on puhuttu entistä enemmän maaperän köyhtymisestä. Maatalouden ilmastovaikutukset ovat merkittäviä. Erityisesti muun muassa eläintaloudesta tuleva metaani on jopa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Nykyisenkaltainen ruokajärjestelmä siis aiheuttaa ympäristöongelmia. Samalla ympäristökriisit lisäävät ruokajärjestelmän haavoittuvuutta. Kansainväliseen kauppaan perustuvassa järjestelmässä kuivuus ja tulvat voivat vaikuttaa ruoan saatavuuteen suurelle määrälle ihmisiä. Paikallisen tuotannon monipuolistaminen ja omavaraisuuden lisääminen on tarpeen, jotta ruokahuolto ei ole liiaksi tuonnin varassa. Samalla kansainvälisestä kaupasta ei päästä kokonaan eroon, eikä se ole tarkoituksenmukaistakaan.

Ruokajärjestelmän nykyinen kriisi ei liity ainoastaan sen ympäristövaikutuksiin. Kriisi on myös sosiaalinen. Nykyisen ruokajärjestelmän tehokkuutta on perusteltu nälän vähenemisellä maailmassa. Arvioiden mukaan nälkä saattaa kuitenkin olla globaalisti lisääntymässä, tuotannon kasvusta huolimatta. Ruokajärjestelmä ei tuota ainoastaan absoluuttista nälkää, joka liittyy vähäiseen ravitsemukseen, vaan myös laadullista nälkää, joka johtuu yksipuolisesta, mutta energiatiheästä ruokavaliosta, joka on yhteydessä lihavuuden lisääntymiseen ja sen aiheuttamiin terveysongelmiin.

Paikallisen tuotannon vahvistamisen lisäksi keskeinen ratkaisu elintarvikejärjestelmän ongelmiin on siirtyminen eläintuotteiden kulutuksesta kasvispainotteiseen ruokavalioon. Lihan- ja maidontuotanto on huomattavasti energiaintensiivisempää ja vaatii enemmän maa-alaa kuin kasvintuotanto, joten sen ympäristövaikutukset ovat huomattavasti suuremmat. Kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtyminen ei vain auta ilmastonmuutoksen hillinnässä, vaan sillä on myös merkittäviä terveyshyötyjä.

Siirtymä on kuitenkin ruokajärjestelmän näkökulmasta hankala toteuttaa, sillä eläintuotantoon tehdyt merkittävät investoinnit aiheuttavat polkuriippuvuutta. Kyse on muun muassa viljelijöiden toimeentulosta. Ruoka on myös vahvasti kulttuurinen kysymys, ja muutokset ruokavaliossa edellyttävät paitsi tuotanto- ja kulutusjärjestelmien muutoksia myös uusien käytäntöjen ja taitojen opettelua.

Ruokajärjestelmän murros on välttämätön ja väistämätön. Murroksessa on myös huomioitava niin ekologinen, sosiaalinen, kulttuurinen kuin taloudellinenkin kestävyys. Mikäli globaalia ruokajärjestelmää ei saada kestävämmälle pohjalle, on edessä nälkää ja siitä seuraavia levottomuuksia. Ruokamurros on toteutettava viipymättä ja reilusti tavalla, jossa huomioidaan viljelijöiden mahdollisuudet olla mukana murroksessa sekä myös järjestelmän hyötyjen jakautuminen tasaisesti. Murros tapahtuu monella tasolla, monien päätösten summana ja vaatii yhteistyötä sekä innovatiivisia kokeiluja.

Energiamurros tänään

Ruokamurroksen lisäksi myös energiamurros on esimerkki järjestelmän muutoksesta. Energiapolitiikan tavoitteena Euroopassa on turvata energian saatavuus kilpailukykyiseen hintaan ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittaen. Energiajärjestelmät kaikkialla ovat muuttumassa. Myös Suomessa maisemaan ilmestyy kiihtyvällä tahdilla tuulivoimaloita. Lämpöpumppuja on myyty Suomessa pääosin kotitalouksien lämmitykseen jo yli miljoona kappaletta. Pikkuhiljaa myös aurinkopaneeleja on alkanut ilmestyä sekä yksityisten että julkisten rakennusten katoille. Tämä kehitys on käynnissä joka puolella maapalloa.

Eurooppalaisessa vertailussa uusien uusiutuvien energiamuotojen käyttöönotto on tapahtunut Suomessa varsin hitaasti. Yksi tärkeä syy tähän on suomalainen metsäteollisuus, jonka sivutuotteena syntyvän puuperäisen aineksen (kuten mustalipeän) energiakäyttö on mahdollistanut korkean uusiutuvan energian osuuden ilman uusia energiateknologioita. Suomessa uusiutuvaa energiaa on saatu myös vesivoimasta.

Tuuli- ja aurinkovoiman nopea kasvu viimeisen parin vuosikymmenen aikana on osoitus siitä, että energiamurros on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti nimenomaan sähkösektorilla. Maailmassa kulutetusta sähköstä jo melkein 30 prosenttia tuotetaan uusiutuvilla energiamuodoilla.

Tuulivoiman edelläkävijä on Tanska, joka alkoi panostaa siihen jo 1970-luvulla. Tuulivoiman nopea kasvu alkoi Euroopassa, erityisesti Saksassa, 1990-luvun loppupuolella uusiutuvan energian tukijärjestelmän myötä. Myös aurinkosähkön tuotanto alkoi kasvaa ennennäkemätöntä vauhtia ensin Saksassa. Sittemmin Kiinasta on tullut ylivoimainen markkinajohtaja niin tuulivoiman kuin aurinkosähkön tuotannossa. Nykyisin aurinkosähkökapasiteetti on maailmassa jo suurempi kuin tuulivoiman. Tuulivoiman keskimääräinen teho on kuitenkin suurempi, minkä vuoksi tuulivoimalla tuotetaan maailmassa sähköä huomattavasti enemmän.

Sekä aurinko- että tuulivoiman nopean kasvun odotetaan jatkuvan, koska teknologioiden hinnat ovat laskeneet hyvin nopeasti. Aurinkosähköstä ja maatuulivoimasta on Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön (IRENA) mukaan jo tullut kaikkein halvinta tuotantoa kahdelle kolmasosalle maailman väestöä uutta sähköntuotantokapasiteettia rakennettaessa.

Sähkösektori on kuitenkin vain yksi energiajärjestelmän sektoreista. Lämmityksessä ja erityisesti liikenteessä energiamurros on osoittautunut vaikeammaksi toteuttaa. Lämmityssektorilla, jossa globaalisti kulutetaan noin puolet energiasta, uusiutuvan energian osuus on 10 prosentin luokkaa. Liikenteessä, joka puolestaan kuluttaa noin kolmanneksen kaikesta kulutetusta energiasta, uusiutuvan energian osuus on sen sijaan vasta 3–4 prosenttia. Liikenteen uusiutuva energia tarkoittaa pääosin niin sanottuja biopolttoaineita, eli biomassasta, kuten viljasta, puusta tai palmuöljystä, jalostettuja nestemäisiä polttoaineita. Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön osuus liikenteessä kulutetusta energiasta on vain muutama promille. Kuitenkin liikenteen sähköistyminen on yksi energiasektorin nykyisistä suurista trendeistä.

Energiamurrokselle kohti uusiutuvia energiamuotoja on myös esteitä. Teknologisilla järjestelmillä on taipumus kehittyä historiallisesti muodostuneeseen suuntaan (polkuriippuvuus). Järjestelmillä on myös taipumus lukkiutua, kun toimijoiden väliset sosiaaliset suhteet ja käytännöt vakiintuvat ja teknologian käyttöiät ovat pitkiä. Toisin sanoen energiajärjestelmän vakiintuneiden toimijoiden näkökulmasta on edullista, että energiajärjestelmää ei pyritä muuttamaan kovin nopeasti.

Myös poliittiset päätökset jarruttavat kehitystä. Esimerkkinä olemassa olevaa energiajärjestelmää säilyttävistä käytänteistä ovat erilaiset fossiilisen energian saamat tuet. Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön käyttämän arvion mukaan fossiilisten polttoaineiden käyttöä tuettiin vuonna 2018 maailmanlaajuisesti noin 400 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla, kaksinkertaisesti uusiutuvan sähkön tuotannon tukeen verrattuna. Suuria fossiilisten polttoaineiden tukijoita ovat suuret energiantuottajamaat, kuten Yhdysvallat, Venäjä, Iran ja Venezuela, mutta myös Suomessa turpeen käyttöä tuetaan kevyemmällä verokohtelulla. Turpeen verotus onkin monisyinen kokonaisuus, joka on ollut koko 2000-luvun poliittinen kiistakysymys.

Pohdittavaksi: Mikä sinun näkemyksesi mukaan estää tai hidastaa ruoka- tai energiamurroksen tekemistä? Miten näitä esteitä/hidasteita voisi poistaa?  Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.

Jäikö tästä osioista jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.