Ihminen oli muokannut maisemaa jo paljon ennen maatalouden alkuakin, esimerkiksi sytyttänyt maastopaloja villieläinten laidunnuksen ja siten helpomman metsästyksen mahdollistamiseksi. Maatalouden alkaminen vähin erin noin 12 000 vuotta sitten oli kuitenkin lähtölaukaus aivan uuden mittakaavan maankäytölle. Maatalous, joka alkoi monissa paikoissa toisistaan riippumatta, tarkoitti luonnon ekosysteemien muuttamista muiksi maankäyttömuodoiksi, kuten viljelymaiksi, karjan laidunmaiksi ja pysyvästi rakennetuiksi alueiksi. Viimeisten satojen vuosien aikana tämä kehitys on kiihtynyt, kuten alla olevasta kuviosta huomataan.

Historialliseen maankäyttöä koskevaan aineistoon liittyy tietenkin hyvin suuria epävarmuuksia. On kuitenkin arvioitu, että pitkän aikaa ennen ajanlaskun alkua maapallon maa-alasta (noin 130 miljoonaa neliökilometriä ilman Antarktista) viljelymaan osuus oli alle yksi prosentti. Laidunmaiden osuus oli samaa luokkaa. 1700-luvulle tultaessa viljelymaan osuus oli parin prosentin luokkaa, mistä se on kasvanut nykyiseen noin 12 prosentin osuuteen.

Laidunmaiden pinta-ala puolestaan oli 1700-luvun taitteessa viiden prosentin luokkaa ja on nykyisin noin neljännes maapallon maa-alasta – olkoonkin että laidunmaata koskevat arviot ovat viljelymaata epävarmempia. Nykyisin maatalouskäytössä on yli 50 miljoonaa neliökilometriä maata, mikä on noin puolet asumiskelpoisesta maa-alasta – eli maa-alasta, johon ei jäätiköiden lisäksi lasketa muita joutomaita, kuten aavikoita ja paljaita kallioita.

Kuviossa esitetään viljelymaan (cropland), laidunmaan (grazing) ja rakennetun alan (kylien, kaupunkien ja ihmisten infrastruktuurin [built-up area]) kokonaispinta-ala miljardeina hehtaareina (billion ha). Voit myös tarkastella kuviota alueittain valitsemalla "change country/region". Maatalouteen käytetty maa-ala on kasvanut ajanlaskun alun 440 miljoonasta hehtaarista nykyiseen noin 5 miljardiin hehtaariin. Rakennettu maa-ala kattaa nykyisin alle 0,5 % maapallon pinta-alasta. Suurin kasvu maatalouteen käytetyssä pinta-alassa alkoi 1700-luvun puolivälin tietämissä, ja erityisesti laidunmaan kasvu on ollut nopeaa.

Siirtymä maatalouteen vaikutti merkittävästi ihmisen asemaan maapallolla. Nykyihminen (Homo sapiens) on elänyt 95 prosenttia koko parisataa tuhatta vuotta kestäneestä olemassaolostaan keräilemällä ja metsästämällä ravintonsa. Esihistoriallisena aikana ennen maanviljelyä ravinto koostui mukuloista, varsista ja lehdistä, hedelmistä, jyvistä, pähkinöistä, sienistä, hyönteisistä, pienistä selkärangattomista, nilviäisistä, metsästetyistä kasvinsyöjäeläimistä, kalasta ja merinisäkkäistä.

Vaikka on hyvin epävarmaa, kuinka suuri esihistoriallisen ajan ihmisväestö oli, voidaan kuitenkin sanoa, että se oli myöhempiin aikoihin verrattuna hyvin pieni; esimerkiksi 500 000 vuotta sitten maapalloa kansoitti arviolta 125 000 ihmistä, ja alimmillaan väestömäärä oli mahdollisesti vain 10 000 henkeä Toban tulivuoren purkauksen jälkeen 75 000 vuotta sitten. Maatalouden alkuaikoina, noin 10 000 vuotta sitten, ihmisiä oli jo noin 4 miljoonaa, ja  maatalouden myötä väestö kasvoi ensimmäisten 5000 vuoden aikana 14 miljoonaan. 5000 vuoden kuluttua tästä, ajanlaskun alussa ihmisiä lienee ollut jopa 250 miljoonaa.

Kohti moderneja yhteiskuntia

On tyypillistä kuvata ihmiskunnan historiaa päämäärätietoisena kehityksenä. Siirtyminen metsästäjä-keräilijöiden kulttuurista maanviljelyyn saattaakin vaikuttaa ihmiskunnan suurelta innovaatiolta ja kehitysaskeleelta parempaan. On toki itsestään selvää, ettei nykyisenkaltaisia yhteiskuntia olisi kehittynyt ilman maataloutta: sen myötä ihmiset pystyivät rakentamaan ja kehittämään elämäänsä yhdessä paikassa, mikä johti esimerkiksi eläinten kesyttämiseen ja viljelykasvien kehittämiseen sekä mahdollisti entistä suuremman ruoantuotannon. Suurempi ruoantuotanto taas mahdollisti myös työn jakautumisen uusilla tavoilla, sillä maatalouden tuottamasta ravinnosta riitti karjan ja maanviljelyn kanssa työskentelevien lisäksi myös yhteisön muille jäsenille.

Useat tutkijat, tunnetuimpana Yuval Noah Harari, ovat kuitenkin huomauttaneet, että siirtyminen maatalouteen oli esihistoriallisen ajan ihmisille suuri onnettomuus. Maatalousyhteisöjen tuottama ruoka oli ravintoarvoiltaan heikompilaatuista kuin metsästämällä ja keräilemällä hankittu ravinto, ja heikosti ravittuna yhteisön alttius tartuntataudeille oli suurempi. Tätä pahensi aiempaa huomattavasti suurempi väestötiheys. Vaikka ravinto olikin heikompilaatuista, oli kalorien saanti kuitenkin tasaista. Tämä mahdollisesti sen, että lapsia syntyi huomattavasti enemmän. Maatalousyhteisöjen väkimäärä kasvoikin aiempaan satojen tuhansien vuosien ajanjaksoon nähden nopeasti. Maatalouskulttuurissa myös työ oli raskaampaa ja vapaa-aikaa oli vähemmän, minkä myötä metsästäjä-keräilijöiden elämään fysiologisesti sopeutuneilla maataloustyöläisillä oli paljon työperäisiä sairauksia sekä vammoja.

Kymmenentuhatta vuotta sitten ihmiset eivät myöskään voineet tietää, että siirtymä maatalouteen mahdollistaisi aikanaan nykyisen kaltaisten sivilisaatioiden synnyn. Uljas moderni yhteiskunta siis tuskin siinsi ihmisten mielissä motivaationa maatalouskulttuuriin siirtymiselle. Ei olekaan varmuutta siitä, miksi ihmislaji vaihtoi metsästämisen ja keräilyn maatalouskulttuuriin. Mahdollisesti syynä oli kuitenkin se, että ylimetsästämisen takia ihmisten oli vain keksittävä uusia keinoja tuottaa ravintoa – esimerkiksi kasveja viljelemällä. Monia muitakin ehdokkaita toki on, myös tässä muun muassa ilmaston muuttuminen.

Maatalous toimi joka tapauksessa modernien yhteiskuntien mahdollistajana, ja monimutkaisia yhteiskuntia kehittyi toisistaan riippumattomasti eri puolilla maailmaa. Ainakin yksitoista aluetta toimivat keskuksina, joiden ympärille maatalous alkoi kehittyä. On vaikeaa määrittää täsmällisesti, milloin maatalous alkoi missäkin maailman kolkassa. Nykytutkimuksessa kaksi ajanjaksoa ovat kuitenkin erityisen kiinnostuksen kohteena: holoseeniiin siirtymisen aika 12 000 – 9 000 vuotta sitten sekä holoseenin keskivaihe 7 000 – 4 000 vuotta sitten. Ensin mainittuna aikana maatalous alkoi kehittyä ainakin Itä- ja Lounais-Aasiassa, kun taas holoseenin keskivaiheilla se kehittyi esimerkiksi Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

 Siirtymä maatalouteen ei kuitenkaan tapahtunut hetkessä, vaan alkuvaiheessa maatalouskulttuuri ja metsästäjä-keräilijäkulttuuri elivät rinnakkain.

Kaiken kaikkiaan maatalouskulttuurin nousuun vaikutti kaksi asiaa: eläinten ja kasvien domestikaatio sekä kultivaatio. Ihmisen vaikutus kasvi- ja eläinkuntaan muuttuikin merkittävästi noin 11 500 vuotta sitten pleistoseenista holoseeniin siirtyessä, kun ihmiset alkoivat muokkaamaan muiden eliöiden geeniperimää.

Domestikaatiolla tarkoitetaan sitä, että eläinten tai kasvien geeniperimä muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena. Toisin sanoen ihminen alkoi jalostaa eläimiä ja kasveja sopimaan paremmin ruoantuotannon vaatimuksiin. Tämä prosessi oli hidas ja tarkoitti käytännössä muun muassa tiettyjen lajien ja lajipiirteiden suosimista. Villieläimistä tuli siis domestikaation myötä kotieläimiä ja villikasveista viljelykasveja. 

Domestikaatio esitetään usein nopeana ihmisen tarkoituksellisesti luomana prosessina, mutta todellisuudessa domestikaatioprosessi oli hyvin monimutkainen: ihmisen, eläinten ja kasvien suhteet muuttuivat vähitellen, pitkän ajan kuluessa. Maatalous ei myöskään kehittynyt samalla tavoin kaikkialla. Esimerkiksi tärkeimmät domestikoidut viljelykasvit vaihtelivat alueittain. Amerikan mantereella myös domestikoitiin eläimiä jo tuhansia vuosia ennen viljakasveja, kun taas vaikkapa Afrikassa kehityskulku oli päinvastainen.

Kultivaatio sen sijaan tarkoittaa kasvien siirtämistä maanviljelyyn soveltuviin paikkoihin, kuten viljelyspelloille. Maatalouden syntyaikoina tämä tarkoitti metsien ja muiden alueiden muokkaamista pelloiksi ja kastelujärjestelmien kehittämistä. Ihmisyhteisöissä kehiteltiin myös keinoja esimerkiksi siementen keräämistä, käsittelyä ja säilömistä varten.

Maatalousyhteiskuntien laajeneminen holoseenin aikana johti myös entistä laajempiin ympäristövaikutuksiin. Ympäristövaikutukset olivat kertaluokkaa suurempia kuin pienimuotoisissa pleistoseeniyhteisöissä. Metsien polttaminen ja raivaus pelloiksi, eroosio, poltto- ja rakennuspuun käyttö sekä kasvavan väestön tarpeiden aiheuttama kalastuksen ja metsästyksen lisääntyminen saivat aikaan kumuloituvaa ja peruuttamatonta maiseman muokkaantumista yhä laajemmille alueille trooppista, subtrooppista ja lauhkeaa maailmaa. Suurin maatalouden tuottama ympäristövaikutus syntyi ihmisten nopean väestönkasvun myötä, mikä on tarkoittanut jatkuvasti tiheämpää asutusta sekä suurempaa luonnonvarojen kulutusta.

Kuvio esittää suurimmat maatalouteen ja laajemmin elintarvikeketjuun kytkeytyvät ympäristövaikutukset. Nykypäivän elintarvikeketju tuottaa esimerkiksi 26 prosenttia globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä (greenhouse gases), 32 prosenttia happamoitumisesta (ei kuvassa) ja 78 prosenttia rehevöitymisestä (eutrophication). 

Maatalous paitsi tyydyttää meidän kaikkein välttämättömimmät tarpeet, myös aiheuttaa suuria globaaleja ympäristongelmia kuten yllä olevasta kuvasta nähdään. Suurin osa näistä elintarvikeketjun (eli ruuan matka  "pellolta pöytään") päästöistä syntyy maatiloilla: yli 60 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä, 79 prosenttia happamoitumisesta ja melkein kaikki (95 %) rehevöittävistä päästöistä. Maatalouden ympäristövaikutukset kuitenkin vaihtelevat paljon sen mukaan mitä tuotetaan ja miten. Esimerkiksi samat ravitsemukselliset tarpeet voidaan tyydyttää sata kertaa pienemmillä ympäristövaikutuksilla käytettäessä märehtijöiden lihan sijaan kasvipohjaisia elintarvikkeita. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kulutustottumuksilla ja ruokavalioilla on paljon merkitystä maatalouden ympäristövaikutuksien vähentämisessä.

Lisämateriaalia verkossa

Miikka Tallavaara (2019): Mitä jos olisimme metsästäjä-keräilijöitä? Artikkeli helsinki.fi-sivustolla

Pohdittavaksi: Maataloutta ei voida lopettaa, mutta sen aiheuttamia ympäristävaikutuksia on pienennettävä. Mitkä olisivat parhaita keinoja tähän? Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.

Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.