2.1. Esihistorialliset sukupuutot
Tässä osiossa paneudutaan siihen, mistä nykyiset kestävyysongelmat johtuvat. Miten tähän on tultu? Aloitamme kaukaa ihmiskunnan esihistoriasta, minkä jälkeen etenemme kohti nykypäivän kriittisiä kysymyksiä. Materiaaleihin liittyy tehtävä, jonka näet osion lopussa.
Myytti “jaloista villeistä”
Ajattelemme usein, että ihmiskunta on aiheuttanut ekologisia katastrofeja vasta teollistumisen jälkeen, kun taas ennen teollistumista, erityisesti esihistoriallisina aikoina, ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa. Tällaiset ajatukset liittyvät myyttiin luonnon kanssa tasapainossa elävistä “jaloista villeistä”, jonka synty paikannetaan yleensä valistuksen aikaan 1700-luvulle.
Nykytutkimus kuitenkin osoittaa, ettei myytti jaloista villi-ihmisistä pidä paikkaansa. Ihmisen vaikutukset ympäristöön ovat toki kasvaneet teollistumisen jälkeen viimeisen 300 vuoden aikana, mutta ihmiset ovat onnistuneet aiheuttamaan ekologisia katastrofeja myös tätä aiemmin. Ihmisten historia ekologisten katastrofien aiheuttajana ulottuukin kymmeniä tuhansia vuosia kauemmas.
On väitetty, että varhaisten ihmislajien tarkoituksellisesta tulen käyttämisestä lähtien, viimeistään 250 000 vuotta sitten (ja mahdollisesti jo paljon aiemmin), ihmisen toiminnalla on ollut peruuttamattomia vaikutuksia heidän elinympäristöönsä. Erityisesti maatalousyhteiskuntien synty, mikä alkoi yli 10 000 vuotta sitten, ja sen mahdollistama väestönkasvu kasvattivat ihmisen vaikutuksia ympäristöön sekä tapaan kuluttaa luonnonvaroja. Onkin esitetty, että antroposeenin alun voi paikantaa niinkin kauas kuin tulentekotaitoon, vaikka useimmiten ihmisen valtakauden esitetään alkaneen teollistumisesta. Ymmärtääksemme ihmisen vaikutuksia ympäristöön meidän on siis tutustuttava ihmiskunnan historiaan.
On kuitenkin muistetettava, että erityisesti tuhansia vuosia sitten tapahtuneista asioista, kuten ihmisten levittäytymisestä uudelle mantereelle tai tietyn lajin sukupuutosta, on vaikeaa saada täsmällistä tietoa. Tiede ei tarjoakaan lopullista varmuutta, ainoastaan jatkuvasti tarkentuvaa, kumuloituvaa tietoa.
Varhaiset sukupuutot
Kaikkein varhaisimmat ihmisen vaikutukset lajien monimuotoisuuteen ajoittuvat todennäköisesti jo parin miljoonan vuoden taakse. Jo ennen kehittymistään nykyihmiseksi (Homo sapiens), ihmisellä lienee ollut vaikutusta erityisesti muiden suurten lihansyöjien sukupuuttoihin. Sen jälkeen kun ihminen kehittyi lihansyöjäksi noin 2 miljoonaa vuotta sitten, muiden lihansyöjien lajirunsaus Afrikassa väheni niin selvästi, että on epätodennäköistä, että esimerkiksi muuttuva ilmasto voisi sitä selittää.
Myöhäispleistoseenikaudella, alkaen 126 000 vuotta sitten, sukupuuttojen määrä erityisesti isojen eläinten osalta lisääntyi, mikä viittaa vahvasti ihmisen vaikutukseen. Suuret eläimet olivat epäilemättä mieluisaa riistaa esihistoriallisen ajan metsästäjä-keräilijäyhteisöille. Nisäkkäitä elää tällä hetkellä maapallolla noin 5 700 lajia, minkä lisäksi myöhäispleistoseenikauden alusta lähtien ainakin 351 nisäkäslajia on kuollut sukupuuttoon.
Lähdettyään Afrikasta asuttamaan muita maanosia viimeistään 70 000 vuotta sitten ihmiset ajoivat suuret eläimet, eli megafaunan, sukupuuttoon, tai ainakin vaikuttivat merkittävästi näiden lajien häviämiseen. Australiassa tämä tapahtui 40 000 vuotta ja Euroopassa ja Aasiassa 40 000 – 10 000 vuotta sitten. Pohjois-Amerikassa katosi monia suuria eläimiä 15 000 – 11 500 vuotta sitten ja Etelä-Amerikassa 14 000 – 8 000 vuotta sitten.
Kuvio kuvaa ihmisen levittäymisen maapallolle alkukodistaan Afrikasta sekä sitä seuranneet suurten nisäkäslajien sukupuutot. Pleistoseenikauden lopun joukkotuhossa (The Quaternary Megafauna extinction) kuoli sukupuuttoon yli 178 maailman suurimpien nisäkkäiden lajia 52 000 – 9 000 eaa. Esimerkiksi Eurooppaan (Europe) ihminen saapui (human arrival) 35 000 – 45 000 vuotta sitten, minkä myötä 36 prosenttia suurista nisäkäslajeista kuoli sukupuuttoon 23 000 – 45 000 vuotta sitten ja myöhemmin 10 000 – 14 000 vuotta sitten. Etelä-Amerikasta (South America) hävisi 8 000 – 12 000 vuotta sitten 72 % nisäkäslajia, muun muassa kaikki maalaiskiaislajit (ground sloth) 11000 – 12 000 vuotta sitten.
Ensimmäisenä suurena ihmisen aiheuttamana ekokatastrofina voidaankin pitää Australian megafaunan, kuten suurten nisäkkäiden, liskojen ja lintujen, tuhoa noin 40 000 vuotta sitten. Ihmiset olivat saapuneet Australiaan mahdollisesti vain muutama tuhat vuotta aiemmin. Tosin arviot ihmisen Australiaan saapumisen ajankohdasta vaihtelevat huomattavasti, ja on mahdollista, että ihmiset saapuivat Australiaan jo 65 000 vuotta sitten. Joka tapauksessa mahdollisesti jopa yli 85 prosenttia Australian yli 20 kiloa painavista nisäkäslajeista kuoli sukupuuttoon historiallisesta perspektiivistä katsottuna varsin pian ihmisten saapumisen jälkeen.
Yhden erityisesti aiemmin suositun teoriaan mukaan ihmiset saapuivat Pohjois-Amerikan mantereelle noin 13 000 vuotta sitten ja levisivät nopeasti. Saapumisen teki mahdolliseksi vedenpinnan lasku, joka aiheutti maasillan koillisen Siperian ja Luoteis-Amerikan välille. Noin 10 000 eaa. ihmiset kansoittivat jo Etelä-Amerikan eteläisimmätkin alueet. Nykytutkimuksen mukaan on kuitenkin todennäköistä, että Amerikan mantereelle oli saapunut ihmisiä jo ainakin pari tuhatta vuotta enemmin, ja mahdollisesti paljon tätäkin aiemmin. Ennen ihmisten saapumista Amerikan eläimistö kukoisti huomattavasti rikkaampana kuin nykyään. Kaksikymmentätuhatta vuotta sitten Pohjois-Amerikassa oli vaikuttavampi joukko suuria nisäkkäitä kuin Afrikassa nykyään. Ihmisten laajamittainen leviäminen Pohjois-Amerikassa oli todennäköisesti iso tekijä suurten maanisäkkäiden sukupuutoissa. 10 000 vuotta sitten 34 nisäkkäiden sukua oli kadonnut, mukaan lukien 10 lajia, jotka painoivat yli tonnin. Etelä-Amerikasta puolestaan hävisi 51 suurten, yli 44 kilogrammaa painaneiden nisäkkäiden sukua.
Mantereiden tapaan myös saarilla on havaittavissa vastaava kehityskulku: Ihmisen saapumisen jälkeen sukupuutot lisääntyvät. Näin tapahtui esimerkiksi Madagaskarilla 4000 – 10 000 vuotta sitten ja samoihin aikoihin myös Karibialla. Tyynenmeren saarilla ihmisen vaikutus näkyy jopa 1000 lintulajin sukupuutossa, mikä on noin 10 prosenttia kaikista lintulajeista. Uudessa-Seelannissa 44 maalintulajia alkuperäisestä 117:stä, eli 36 prosenttia, kuoli sukupuuttoon ihmisen asutettua saaren noin 750 vuotta sitten. Suurin osa sukupuutoista tapahtui jo ennen kuin eurooppalaiset saapuivat saarelle 1600-luvulla.
Metsästys oli kenties merkittävin ihmisen muiden eläinlajien kantoihin vaikuttaneista toiminnoista. Se johti ensin suurten eläinten populaatioiden romahtamiseen, minkä jälkeen saalistuspaine siirtyi pienempiin eläimiin. Jos saalistuspaine pysyy riittävän korkeana pitkään, lopulta populaatiot katoavat tai kokonaiset lajit kuolevat sukupuuttoon. Toinen merkittävä elinympäristöä muuttanut tekijä olivat joko tahallisesti tai tahattomasti sytytetyt maastopalot. Myös suurten kasvinsyöjäeläinten väheneminen metsästyksen vuoksi altisti maastopalojen synnylle, kun lisääntyvässä ruohostossa tuli pääsi leviämään helpommin.
Ihmiset vaikuttivat esihistoriallisina aikoina luonnon monimuotoisuuteen myös siten, että uusia alueita vallatessaan he siirsivät eläimiä uusille asuinsijoille. Toisinaan eläimiä siirtyi ihmisten mukana myös vahingossa. Erityisesti saarilla uusien eläinten (kuten täiden, rottien, hiirien, etanoiden ja lintujen) ilmaantuminen on johtanut katastrofaalisiin seurauksiin, kun uudet eläinlajit ovat vallaneet elintilaa alkuperäiseltä eläimistöltä.
Ihmisen vaikutukset – totta vai tarua?
Tutkijat ovat pitkään kiistelleet esihistoriallisten sukupuuttojen syystä. Pääehdokkaiksi ovat kuitenkin vakiintuneet ilmaston muuttuminen ja ihmisen toiminta. On ehdotettu, että erityisesti ihmisten harjoittama ylimetsästys ja heidän aiheuttamansa maastopalot johtivat muiden lajien sukupuuttoon. Esimerkiksi Australiaan saapuneet ihmiset osasivat joka tapauksessa käyttää tulta: sen taidon ihmiset ovat osanneet jo ainakin 250 000 – mahdollisesti jopa 400 000 – vuotta.
Väite ihmisten vaikutuksesta historiallisen megafaunan sukupuuttoihin perustuu paljolti siihen, että massiivisia sukupuuttoja näyttää arkeologisten ja paleontologisten aineistojen perusteella tapahtuneen eri mantereilla ja saarilla pian ihmisen saapumisen jälkeen. Näin on tapahtunut silloinkin, kun ilmasto-olot ovat olleet vakaat. Lisäksi megafaunalla on ollut kyky sietää muutoksia ilmastossa: monet sukupuuttoon kuolleista lajeista olivat eläneet jo miljoonia vuosia ja käyneet läpi monta vaihtuvaa ilmastoa. Ne olivat siis säilyneet hengissä olosuhteista riippumatta aina ihmisten tuloon asti.
On myös loogista ajatella, etteivät valtavat eläimet ensimmäisen kerran ihmisen nähdessään olisi lainkaan pelänneet kahdella jalalla juoksevaa suhteellisen pientä nisäkästä, mikä olisi tehnyt niistä helppoja kohteita esihistoriallisille metsästäjille. Tämä selittää myös sen, miksi Afrikassa on edelleen paljon enemmän suuria eläimiä kuin muilla mantereilla. Ihmiset kehittyivät Afrikassa yhdessä muiden lajien kanssa. Ajan myötä, yhteisen evoluution seurauksena, ihmisistä tuli taitavampia saalistajia, ja eläimet oppivat varomaan ihmistä tehden metsästyksestä hankalampaa.
Teorioita ihmisen vaikutuksista varhaisiin sukupuuttoihin on kritisoitu muun muassa siitä, että ihmiset saapuivat Australiaan mahdollisesti jo noin 65 000 vuotta sitten ja megafaunan massasukupuutto tapahtui vasta noin 20 000 vuotta tämän jälkeen. Monilla muilla saarilla sukupuutot ovat sen sijaan tapahtuneet nopeammin ihmisen saapumisen jälkeen. Osa tutkijoista katsoo, ettei myöskään ole olemassa juurikaan luotettavaa arkeologista todistusaineistoa, joka tukisi edellä esitettyjä väitteitä. On myös vaikea osoittaa, milloin tarkalleen tietty laji on kuollut sukupuuttoon. Ilmastonmuutosta onkin usein esitetty vaihtoehtoiseksi syyksi lajien sukupuutolle ihmisen toiminnan sijasta.
Huolimatta yllä esitetystä kritiikistä yhteenvetona voi sanoa, että on epätodennäköistä, että ihmislajin leviämistä seuranneet sukupuutot eri maantieteellisillä alueilla olisivat silkkaa sattumaa. Väitettä ihmisten vaikutuksista tukee myös se, että useat lajit olivat aiemmin selvinneet erilaisista ilmastonmuutoksista jo miljoonien vuosien ajan, mutta katosivat ihmisten saapumisen jälkeen muutamien satojen tai tuhansien vuosien aikana.
Lisämateriaalia verkossa
Tässä videossa syvennetään megafaunan sukupuuttoon liittyviä kysymyksiä (englanniksi): Video Youtubessa
Tässä videossa eritellään tarkemmin Australian megafaunan sukupuuton syitä ja esitetään myös kriittisiä huomioita todistusaineistosta (englanniksi): Video Youtubessa
Pohdittavaksi: Kuinka varhaisten ihmisyhteisöjen kokemukset katoavista saalislajeista ovat mahtaneet vaikuttaa näiden yhteisöjen kulttuureihin? Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.
Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.