1.4 Kestävyysmurros vaatii tekijöiden ja näkijöiden moninaisuutta

Ei ole olemassa yhtään tapaa, jolla monimutkaisen järjestelmän voisi kuvata ja selittää tyhjentävästi. Tämä on helppo huomata jo ajateltaessa yksittäistä ihmistä: tietyt toiminnot ja tuntemukset ovat olennaisesti ensisijaisesti fysiologisia, toiset psykologisia ja kolmannet sosiaalisia, vaikka nämä vaikuttajat ja selitystekijät kietoutuvat toisiinsa monin tavoin. Jos pyrkisimme selittämään koko ihmiselämän kokemisineen ja tekemisineen vain yhtä tieteellistä näkökulmaa käyttäen, olipa se sitten lääketiedettä tai psykologiaa tai sosiaalitieteitä, selitykset alkaisivat ennemmin tai myöhemmin ontua ja kuulostaa kaukaa haetuilta.

Samaan tapaan – joskin paljon monimutkaisemmin – ihmisten muodostamat yhteisöt, yhteiskunnat, yhteiskuntien väliset yhteistyöverkostot, ja niihin liittyvät prosessit ovat kuvattavissa monista eri näkökulmista. Yksikään kuvaustavoista tuskin tarjoaa kaikkia selityksiä, ja eri näkökulmissa on eri vahvuutensa ja heikkoutensa. Perehdymme niihin kurssin toisessa osiossa, joka tarkastelee eri tapoja vastata kysymykseen: minkä kestävyysmurroksessa on muututtava, miksi ja millä tavoin?

Erilaiset tavat kuvata ja hahmottaa ongelmia ja ratkaisuja ovat usein rikkaus, kunhan tietyistä tavoitteista vallitsee riittävän yhteinen ymmärrys. Vahvasti jaetun ymmärryksen vaarana on kuitenkin eriarvoistavien rakenteiden ja syrjinnän uudelleen tuottaminen, jos huomiota ei kiinnitetä riittävästi erilaisten tiedon muotojen ja kulttuurien moninaisuuteen. Näistä näkökulmista opimme lisää kurssin kolmannessa osiossa. Tämä on myös toimintaan rohkaiseva viesti: kestävyysmurros ei kaipaa vain tietynlaisia osaajia, vaan tarvetta on monenlaisille tekijöille eri kykyineen. Tässä suhteessa kestävyysmurrosta voisi verrata suureen rakennusprojektiin. Suomalainen BIOS-tutkimusyksikkö onkin kuvannut tarvittavaa muutosta yhteiskunnan ekologiseksi jälleenrakennukseksi (linkki avautuu uuteen ikkunaan). Suuressa rakennusprojektissa vain rakennusmestari ja arkkitehti näkevät kokonaiskuvan mutta eri tavoin: yksi keskittyy rakenteisiin, joiden kestävyys on ensiarvoisen tärkeää, ja toinen toimintoihin (prosesseihin), joita rakennuksen tulee palvella. Työmaalla ahertaa joukko omien alojensa erikoisasiantuntijoita, joiden näkökulma projektiin on rajatumpi mutta yhtä lailla tärkeä, eikä kokonaiskuvan hallitsevista yleismestareista välttämättä kukaan hallitse talotekniikan, pintamateriaalien tai pihamaan toteutuksen ratkaisuja yhtä hyvin kuin näiden osa-alueiden erikoisosaajat. Ymmärrystä ja toimintaa tarvitaan monilla eri tasoilla, mistä opimme lisää kurssin osiossa 4.

Kestävyyssiirtymää on verrattu toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennukseen, jolloin muun muassa sadoille tuhansille evakoille oli rakennettava uudet kodit. Rakentamisen piti olla edullista, resurssitehokasta ja nopeaa. Tarvittiin sekä erilaista paikallistason rakentamisosaamista että ylätason suunnittelua ja koordinointia. Jälkimmäisestä vastasi esimerkiksi Suomen Arkkitehtiliiton Jälleenrakennustoimisto. Kuvassa vuodelta 1940 valmistuu rintamamiestaloksi kutsuttu tyyppitalo, joka oli asuttamishaasteen tunnusomainen ratkaisu. Kuva: Jonund (public domain / Wikimedia Commons).