1.3 Hallinnan haaste: kestävyysmurros on purjehtimista valtamerellä

Maapallotieteet (Earth system sciences) ja sosio-ekologisten järjestelmien tutkimus ovat tuottaneet tietoa kaiken elämän hyvinvoinnille tärkeiden prosessien nykytilasta, vuorovaikutuksista ja niiden muutoksiin liittyvistä riskeistä sekä ihmisen että muun luonnon hyvinvoinnille. Ihmisjärjestelmien toiminnan sivuvaikutuksineen on mahduttava yllä käsiteltyjen planetaaristen rajojen sisälle.

Ilman kestävyysmurrosta vaarana on yhteiskuntien ajautuminen hallitsemattomiin ja vaikeasti ennakoitaviin muutoksiin, kun hyvinvoinnin kannalta keskeisten prosessien eheys rapautuu ja muutokset ruokkivat häiriöitä muissa tärkeissä prosesseissa. Esimerkiksi metsien raivaaminen viljelyyn aiheuttaa suoraan ilmastonmuutosta ja luontokatoa. Nämä muutokset puolestaan voivat vaikuttaa negatiivisesti muun muassa ravinteiden kiertoon, (vähenevien hiilinielujen myötä) ilmastonmuutokseen sekä hakatulla alueella aiemmin toimineista ravintoketjuista riippuvaisiin eliöpopulaatioihin. 

Vaikutukset, jotka voivat olla hallitsemattomia, eivät rajaudu vain ekologisten prosessien ja ympäristön tilan muutoksiin. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen on arvioitu aiheuttavan lähivuosikymmeninä merkittäviä muutto- ja pakolaisvirtoja, vaikka arvioita muuttovirroista on kritisoitu metodologisesti puutteellisiksi ja poliittisesti riskialttiiksi. Kuitenkin joidenkin arvioiden mukaan sadat miljoonat tai jopa yli miljardi ihmistä saattaa joutua vaihtamaan asuinpaikkaansa ilmastonmuutoksen vuoksi vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaisi valtavia liikehdintöjä ja väestömuutoksia, jotka puolestaan haastaisivat vakauden monissa yhteiskunnissa, koska väestömäärien heilahteluja on mahdotonta ennakoida. Vesipula ja ruokaturvan heikentyminen ruoantuotannon kärsiessä ilmastonmuutoksen vaikutuksista voivat aiheuttaa levottomuuksia ja konflikteja, joiden vaikutukset voivat heijastua aina maapallon toiselle puolelle asti. 

Ihmisten muuttovirtojen koko ja siirtymävauhti puolestaan vaikuttavat kestävyysmurroksen reittien suunnitteluun, mutta muuttovirtojen mittakaavaa ja ajoittumista on hyvin vaikea arvioida. Ilmastosiirtolaisuus ja -pakolaisuus onkin esimerkki niistä suurista epävarmuuksista, joiden kanssa on elettävä matkalla kohti kestävyysmurrosta, erilaisiin vaihtoehtoisiin tapahtumiin ja muutoksiin varautuen. Samalla se osoittaa, miten yhteiskunnat tulevat todennäköisesti joka tapauksessa kohtaamaan mittavia muutoksia ympäristöongelmien suorien ja epäsuorien seurausten myötä. Kestävyysmurros pienentää merkittävästi riskiä täysin hallitsemattomiin, ennakoimattomiin ja hyvinvoinnin kannalta katastrofaalisiin muutoksiin.

Kestävyysmurroskin voi kuitenkin olla vain osittain hallittu. Mitään monimutkaista järjestelmää ei voi hallita kokonaan, ja ihmisten rakentamat nyky-yhteiskunnat ja niiden verkostot ovat äärimmäisen monimutkaisia järjestelmiä. Muutos ei kuitenkaan edellytä kaiken hallitsemista. Vertauskuvana voisi sanoa, että kestävyysmurroksen toteuttaminen on purjehtimista tuulisella valtamerellä: vaikka on mahdotonta hallita jokaista laivan keinahdusta tai sitä, minne suuntaan puuskat toisinaan työntävät veneen keulaa, taitava purjehtija pystyy siitä huolimatta välttämään karikot ja haaksirikkoutumisen sekä toimimaan tavoilla, jotka vievät venettä vähitellen kohti kaukana siintävää satamaa. Toisinaan laiva saattaa eksyä parhaalta reitiltä enemmänkin sivuun, mutta sijainnin tarkistamista seuraa kurssin korjaaminen ja reittivalinnan päivittäminen niin, että suunta on jälleen kohti satamaa. Jos toimiin ei ryhdytä etenkin korkean tulotason ja suuren ekologisen jalanjäljen yhteiskunnissa mahdollisimman pian, päädymme ihmiskuntana kuitenkin jossain vaiheessa täydellisen myrskyn silmään, ja siinä vaiheessa navigoiminen ja veneen osittainenkin hallinta käyvät varsin mahdottomiksi.

Purjehdusalus voi ajautua toisenlaisen myrskyn silmään katastrofaalisin seurauksin myös niissä tulevaisuuksissa, joissa on ryhdytty kestävyystoimiin. Näin voi käydä, jos eri tuotantosektorit ja yritykset ryhtyvät vauhdilla erilaisiin kestävyystekoihin ilman, että muutosten vaikutussuuntia ja niihin liittyvien hyötyjen ja haittojen jakautumista ohjataan lainkaan ylätasolta (yhteiskunnista ja päätöksenteosta) käsin. Vaarana on esimerkiksi kriittisten materiaalien tai muiden raaka-aineiden kontrolloimaton ja siten kestämätön hyödyntäminen sekä voimakkaasti kasvava eriarvoisuus ja vallan keskittyminen. Näitä kysymyksiä käsittelemme lisää kurssin osiossa 3.6 Oikeudenmukainen siirtymä.

Yhteiskunnat eivät ole sementoituneita rakennelmia vaan jatkuvassa muutoksessa. Lähihistoria tuntee monia yhteiskunnallisia muutoksia aina naisten ja mustien (ja muiden ei-valkoisten) oikeuksien parantumisesta otsonikadon korjaamiseen ja vesihuollon ja jätevesien käsittelyn mullistaneisiin järjestelmämuutoksiin. Naiset alkoivat saada miehiin nähden yhtäläisiä poliittisia oikeuksia maailmassa pääosin vasta 1900-luvun alkupuolella, ja tiettävästi maailman ensimmäiset valtiotasolla päätöksentekoon osallistuvat naispoliitikot valittiin tehtäviinsä vuoden 1907 Suomen eduskuntavaaleissa. Vaali- ja päätöksentekojärjestelmät ovat muuttuneet merkittävästi näiden muutosten myötä. Otsonikadossa ratkaisevaa oli kansainvälinen yhteistyö, joka kulminoitui Montrealin pöytäkirjaan, joka ensin rajoitti ja siirtymäajan jälkeen kielsi otsonikerrosta vahingoittaneiden CFC-yhdisteiden käytön kylmälaitteissa (joskin muutokselle oli helppoa saavuttaa hyväksyttävyys siksi, että muutos oli lähinnä tekninen eikä vaatinut yrityksiä saati kuluttajia muuttamaan toimintatapojaan muilta osin). Maiseman- ja vesiensuojelun saralla yhteiskunnissa on puolestaan saavutettu merkittäviä kehitysaskelia viimeisten 150 vuoden aikana, kun jätevesien käsittelyn toimintamalli on muuttunut “poissa silmistä, poissa mielestä” -tyyppisestä jätteiden vesiin laskemisesta kehittyneiden viemäröinti- ja jätevesien puhdistuslaitosten kehittämiseen.

Jotkin muutokset syntyvät sattumalta – etenkin kehityskulkujen ei-aiotut ja ei-toivotut sivuvaikutukset kuten ihmisten peruskunnon heikkeneminen liikenteen teknologisen kehityksen vähentäessä lihasvoimin liikkumista. Jotkin muutokset rakentuvat melko ennustettavasti edeltävien kehityskulkujen päälle ilman tarkoituksellista yhteiskunnallista ohjaamista, kuten teollisen vallankumouksen eteneminen höyryvoiman keksimisen jälkeen. Yhteiskunnan kehityksen suunnan tai pitkään jämähtäneiden toimintatapojen muuttaminen on kuitenkin lähes aina seurausta jonkinlaisesta suunnitelmallisesta yhteistoiminnasta. Esimerkiksi naisten asemassa, CFC-yhdisteiden käytössä tai vesiensuojelussa tapahtuneet muutokset eivät ole syntyneet vain sattumalta. Tällaistenkin muutosten taustalla on usein monia niitä edeltäneitä yhteiskunnallisia kamppailuja, mutta kulkusuuntaa on kuitenkin saatu käännettyä yhteisen sopimisen ja siten aikaansaatujen politiikkatoimien myötä. Ymmärrys järjestelmien toiminnasta auttaa ymmärtämään muutokseen tarvittavien sysäysten tuottamista ja muutosta estävien tekijöiden poistamista. Tällöin veneen kurssia voidaan lähteä monitasoisella yhteistyöllä kääntämään kohti planetaarisen hyvinvoinnin tavoitetilaa.