Miksi meidän on pysäytettävä ilmastonmuutos ja luontokato?

Kansainvälisen luontopaneelin (IPBES) mukaan ihminen on toiminnallaan muokannut noin kolmea neljäsosaa maapallon maa-alasta Etelämanner pois lukien, ja muutokset koskettavat voimakkaasti myös merialueita¹. 2000-luvun vaihteesta nykyhetkeen ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on kasvanut arviolta yli 10 % ihmisen toiminnan vuoksi, ja olemme saavuttaneet voimakkaimman kasvupiikin, joka hiilidioksidipitoisuuden historiallisessa vaihtelussa tunnetaan⁸. Vuosittaiset kasvihuonekaasupäästöt kasvavat erityisesti maankäytön, luonnonvarojen ylikulutuksen ja fossiilisten polttoaineiden polttamisen seurauksena, mikä on tuhoisaa nykyisten ja tulevien sukupolvien elinolosuhteiden näkökulmasta. Luonto ei ehdi sopeutua muuttuvaan ilmastoon.

Ihminen muokkaa ja käyttää muiden eliöiden elinympäristöjä omiin tarpeisiinsa, mikä on suurin syy siihen, että maailman arviolta yli kahdeksasta miljoonasta lajista jopa miljoonaa uhkaa sukupuutto. Tutkimusten mukaan lajeja kuolee sukupuuttoon tällä hetkellä sadasta tuhanteen kertaan enemmän kuin esihistoriallisten sukupuuttojen perusteella olisi odotettavissa. IUCN:n arvion mukaan viimeisen noin 500 vuoden aikana on kuollut sukupuuttoon yli 900 lajia, joista valtaosa lukeutuu ihmisen toiminnan seurauksena hävinneisiin selkärankaisiin eläimiin⁴. Viimeisimmän kansallisen uhanalaisuusarvioinnin mukaan myös Suomessa elävistä lajeista joka yhdeksäs ja luontotyypeistä joka toinen luokitellaan uhanalaiseksi⁶. Uhanalaisten lajien määrä suhteessa tieteen tuntemaan kokonaislajimäärään Suomessa on kasvanut kolmen kansallisen uhanalaisuusarvioinnin aikana lähes viidenneksen, mikä kertoo lajien häviämisriskin kehittyneen ei-toivottuun suuntaan⁵. Lisäksi on hyvä huomioida, että nämä kansainväliset ja kansalliset arviot käsittävät ainoastaan ihmisen jo tuntemat lajit, jotka ovat todennäköisesti vain pieni osa todellisesta lajikirjosta maapallolla. Sukupuuttojen määrä voi siis todellisuudessa olla myös arvioitua suurempi⁴.

Vanha suomalainen sanonta ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” kuvaa hyvin sitä, kuinka ihmiskunnan aiheuttamat haitalliset ilmasto- ja luontovaikutukset heijastuvat myöhemmin takaisin ihmiseen itseensä. Ihminen on riippuvainen hyvinvoivasta luonnosta ja suotuisasta ilmastosta esimerkiksi ruoansaannin, terveyden ylläpitämisen ja asumisen näkökulmista. Maapallon olosuhteiden epävakautuminen vaikuttaa eniten kaikista heikoimmassa sosiaalisessa asemassa oleviin ihmisiin. Kasvava väestö tarvitsee yhä enemmän energiaa ja luonnonvaroja, minkä vuoksi niiden kulutuksen tuntuvalla hillitsemisellä korkean elintason valtioissa olisi eniten positiivisia kerrannaisvaikutuksia ympäristökriisien ratkaisemiseen.

Katso video

Videolla [kesto 8:25 min] professori Janne Kotiaho kuvailee luonnon monimuotoisuutta ja sen merkittävimpiä uhkia.

Vinkki 1: voit säätää kurssin videoiden katselunopeuden itsellesi sopivaksi seuraavasti: käynnistä video, paina hiiren oikeaa painiketta videon päällä, ja valitse "Show all controls". Videon alalaitaan tulee näkyviin toinen valintarivi. Paina oikean reunan kolmea pistettä ja sen jälkeen "Playback speed" nopeuttaaksesi tai hidastaaksesi videota.

Vinkki 2: saat tälle ja kaikille seuraaville videolle tekstityksen kun ensin käynnistät videon ja sen jälkeen klikkaat lainausmerkki-kuvaketta  videon alareunasta.

Testaa sen jälkeen tietojasi videon alta löytyvän tietovisan avulla. Tehtävän tekeminen ei vaikuta arviointiin, mutta saat välipalautetta oppimisestasi. Jokaiseen kurssin videoon liittyy vastaavanlainen muutaman väittämän visailu.

Luontokadon ajurit

Tutustutaan seuraavaksi tarkemmin luontohaitan suoriin ajureihin käyttäen päälähteenä IPBES:n vuoden 2019 arviointiraportin tietoja.

Sukupuutto on tänä päivänä suurempi uhka lajeille kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Ihminen on hävittänyt ja heikentänyt ekosysteemejä toiminnallaan, esimerkiksi valjastamalla maa-alaa ruoantuotantoon, ylikuluttamalla biologisia resursseja maalla ja meressä sekä aiheuttamalla jätteiden, kemikaalien ja vieraiden eliöiden päätymistä uusiin ympäristöihin. Kuten professori Kotiaho videolla esitteli, globaali hallitustenvälinen luontopaneeli (IPBES) on tunnistanut aikamme viisi keskeisintä luontokadon ajuria, jotka ovat vakavuusjärjestyksessä: maan ja merten käytön muutos, luonnonvarojen suora hyödyntäminen, ilmastonmuutos, saasteet sekä haitalliset vieraslajit¹. 

Kuva. Luontokadon ajurit IPBES:n mukaan. Kuvituskuvat: Unsplash

Maankäytön muutoksia aiheuttavat pääasiassa maa- ja metsätalous sekä kaupungistuminen. Maanviljelyn ja karjankasvatuksen tarpeisiin on muokattu yli kolmasosa maapallon kokonaismaa-alasta, ja samalla toiminta sitoo merkittävän osuuden maailman makean veden varannoista. Maatalous tuottaa neljäsosan globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä, ja niistä noin 75 % on peräisin eläinperäisen ruoan tuotannosta. Merkittävimmät vaikutukset ovat peräisin tehomaataloudesta. Vertailun vuoksi kerrottakoot, että pienet maatilat (alle 2 ha), joiden mailla maatalousluonnon monimuotoisuus on tyypillisesti korkea, kattavat vain neljäsosan kaikesta viljelykäytössä olevasta pinta-alasta, mutta tuottavat silti noin kolmanneksen maailman vilja- ja kalorivarannoista.

Metsäkatoa eli metsien muuttamista muihin käyttötarkoituksiin tapahtuu kansainvälisesti kestämättömällä tahdilla. Kaikkein eniten maankäytön muutos on vaikuttanut trooppisiin metsiin, joita raivataan esimerkiksi öljypalmujen ja karjan kasvattamiseksi. Trooppiset metsät ovat tunnetusti maapallon monimuotoisuuden tihentymiä, eli alueita, joilla on poikkeuksellisen korkea lajien monimuotoisuus, ja siten niiden häviäminen ja vahingoittuminen hävittää suuremman määrän lajeja kuin ihminen rajallisen tietonsa varassa pystyy edes arvioimaan. Tämän lisäksi sademetsät sitovat ilmakehästä jopa kaksinkertaisen määrän hiiltä viileämpien ilmastovyöhykkeiden metsiin verrattuna ja ovat globaalisti merkittävä hiilivarasto. Hakattujen alueiden metsittämisellä lievennetään metsäkadon haitallisia ilmasto- ja luontovaikutuksia. Puuston kasvuun metsitetyillä alueilla liittyy kuitenkin epävarmuuksia. Tarvitaan useampi vuosikymmen ennen kuin metsät alkavat varastoida hiiltä tehokkaasti. Lisäksi esimerkiksi vieraslajien istuttamisella tai puiden istuttamisella alun perin harvapuustoisiin tai puuttomiin ympäristöihin voi olla kielteisiä monimuotoisuusvaikutuksia. Nopein tapa vähentää päästöjä ja monimuotoisuuskatoa olisikin säilyttää olemassa olevat metsäiset elinympäristöt ja niihin aikojen saatossa kertyneet, suuret hiilivarastot.

Kaupunkialueet ja infrastruktuuri vievät noin 3 % maapallon pinta-alasta, mutta niiden kokonaispinta-ala on kaksinkertaistunut 1990-luvun alusta tähän päivään. Tämä on seurausta globaalista talouskasvusta ja sen myötä huimasti lisääntyneestä kulutuksesta. Ihminen tarvitsee infrastruktuurin luomiseen biologisia ja geologisia resursseja sekä energiaa. Esimerkiksi mineraalien louhinta kaivoksissa hävittää luontoa kaivosten perustamisvaiheessa ja synnyttää globaalisti merkittävästi päästöjä ja saasteita. Kaivostoiminta kattaa noin prosentin maapallon maa-alasta, mikä on paljon suhteutettuna rakennettujen ympäristöjen kattavuuteen.

Luonnonvarojen suora hyödyntäminen esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa on vaikuttanut maaekosysteemeistä erityisesti metsien, kosteikkojen (engl. wetlands) ja ruohomaiden (engl. grasslands) tilaan. Luonnonvarojen suoralla hyödyntämisellä on ollut laajoja vaikutuksia myös vesiekosysteemeissä, joissa haitalliset muutokset havaitaan tyypillisesti hitaammin kuin maaekosysteemeissä. Esimerkiksi ylikalastus on vakava ongelma, joka uhkaa kalankantojen uusiutumiskykyä erityisesti maailman merissä. Maaekosysteemien lisäksi ihmiset muokkaavat myös meriekosysteemejä harjoittamalla esimerkiksi pohjatroolausta sekä vesi- ja kalanviljelyä.

Ilmastonmuutos on aikamme suurimpia uhkia niin luonnon monimuotoisuudelle kuin ihmiselle itselleen, ja sen suhteellisen merkityksen luontokadon ajurina on arvioitu kasvavan tulevaisuudessa. Ilmiön vaikutukset ulottuvat kaikkialle maapallolla keskilämpötilojen noustessa maalla ja vedessä. Välillisesti ilmastonmuutos kiihdyttää myös muita ympäristölle haitallisia ilmiöitä, kuten merten happamoitumista. Erään arvion mukaan nykyisillä toimilla jopa joka kuudes maapallon lajeista on vaarassa taantua ilmastonmuutoksen edetessä⁷. Ilmastonmuutos edistää kasvillisuusvyöhykkeiden ja lämpimiin olosuhteisiin sopeutuneiden lajien levittäytymistä kohti pohjoista, jolloin alkuperäislajien on sopeuduttava tai ne tulevat häviämään. Pohjoisemmilla alueilla lämpötilan lisäksi sademäärien on ennustettu kasvavan ilmastonmuutoksen seurauksena ja lumisuuden voidaan myös olettaa muuttuvan. Nämä muutokset pidentävät esimerkiksi kasvukautta, aikaistavat lintujen kevätmuuttoa ja pesintää sekä edistävät tuholaisten ja tautien leviämistä. Ihmiselle ilmastonmuutoksesta uhan tekee luonnosta saatavien resurssien ja palveluiden hupeneminen sekä sosiaaliset vaikutukset, kuten ilmastopakolaisuus.

Saastumisella tarkoitetaan haitallisten aineiden tai haitallisina pitoisuuksina esiintyvien, luonnollisten aineiden aiheuttamaa ympäristön pilaantumista. Esimerkiksi peltojen lannoittamisesta ja fossiilisten polttoaineiden polttamisesta peräisin oleva typpilaskeuma aiheuttaa globaalisti haittaa maaperän mikrobeille, mikä voi johtaa muutoksiin ekosysteemien rakenteessa ja toiminnassa. Vesistöissä typpi- ja fosforikuormituksesta seuraa rehevöitymistä, joka kiihdyttää levien perustuotantoa ja hajotuksen lisääntyessä vedessä tapahtuvaa hapenkulutusta. Typpi ja fosfori ovat kuitenkin vain yksittäisiä esimerkkejä ihmisen toiminnan vuoksi ympäristöön päätyvistä yhdisteistä. Muun muassa liikenteestä, yhdyskuntien ja teollisuuden jätevesistä sekä erilaisten onnettomuuksien seurauksena ympäristöön vapautuu erilaisia yhdisteitä, kemikaaleja ja taudinaiheuttajia. 

Haitalliset vieraslajit siirtyvät ihmisen mukana tahallisesti tai tahattomasti sellaisille alueille, joissa niitä ei luontaisesti tavata. Haitalliset vieraslajit muodostavat potentiaalisen uhan alueiden alkuperäislajistolle, sillä ne lisäävät kilpailua ravinnosta, elintilasta ja muista resursseista. Ne sietävät ympäristön muutoksia yleensä hyvin ja leviävät nopeasti. Kilpailusta voi seurata alkuperäisen lajiston yksipuolistumista. Tämän lisäksi vieraat eliöt voivat levittää tauteja tai aiheuttaa suoria paineita paikalliselle luonnon monimuotoisuudelle, käyttämällä esimerkiksi ravintonaan paikallista kasvillisuutta tai muita eliöitä. Haitalliset vieraslajit ovat erityisen ongelmallisia vesistöissä, joita on maaekosysteemejä haastavampaa havainnoida.

Ongelmien ratkaisuja pohdittaessa on syytä huomioida luontokadon ja ilmastonmuutoksen välillä oleva yhteys, joka toteutuu eri mekanismien välityksellä. Arvioiden mukaan osa lajeista ja ekosysteemeistä tulee heikentymään ja ollaan jopa vaarassa menettää, jos ilmaston lämpeneminen aiheuttaa maapallon keskilämpötilassa 1,5–2 celsiusasteen nousun². Riskit ovat sitä suuremmat mitä suurempi on keskilämpötilan nousu. Tämä on huolestuttava tieto myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta, sillä arviolta kolmasosa ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä sitoutuu luonnonympäristöihin vihreiden kasvien yhteyttämisessä ja varastoituu biomassaan ja maaperään³. Maankäytön muutosten, kuten globaalin metsäkadon, välityksellä tapahtuva vihreiden kasvien väheneminen vaikuttaa lyhyellä aikavälillä suoraan hiilensidontaan. Hiiltä myös varastoituu vähemmän kasvien biomassaan ja maaperään. Ekosysteemeistä, joiden toiminta on häiriintynyt, voi tulla hiilinielujen sijaan hiilen lähteitä. Luontokato kiihdyttää siis ilmastonmuutosta, joka puolestaan vauhdittaa lajien ja luontotyyppien uhanalaistumista. Ilmastonmuutos uhkaa herkkiä ja monimuotoisia elinympäristöjä, joista osaan kohdistuu lisäksi suoran hyödyntämisen paine. Tällaisia ovat esimerkiksi sademetsät ja koralliriutat. Sopeutuminen muuttuvaan ilmastoon on haastavinta lajeille, joiden levinneisyys on pientä ja jotka elävät eristyneissä elinympäristöissä, kuten juuri koralliriutoilla, eivätkä siten pääse helposti levittäytymään uusille elinalueille. Muun muassa edellä mainituista syistä luontokato ja ilmastonmuutos toimivat toinen toistensa ajureina ja kummankin ongelman ratkaisuja tulisi etsiä ilmiöiden väliset yhteydet huomioiden.

Ilmastonmuutoksen ajurit 

Tarkastellaan seuraavaksi ilmastonmuutoksen ajureita globaalin hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n (2022) raportin perusteella.

Kansainvälisten ilmastosopimusten tavoitteena on rajoittaa kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttama ilmaston lämpeneminen selvästi alle kahteen celsiusasteeseen verrattuna esiteolliseen aikaan. Teknologiset ratkaisut ja prosessien tehostuminen ovat auttaneet vähentämään globaaleja päästöjä, mutta millään sektorilla ei toistaiseksi olla saavutettu hiilineutraalisuustavoitetta. IPCC:n (2022) mukaan hiilidioksidipäästöt kasvoivat vuosina 2010–2019 kaikilla sektoreilla, mikä johtuu erityisesti tuotteiden ja palveluiden lisääntyneestä kysynnästä niin globaalissa pohjoisessa kuin globaalissa etelässäkin. Hyvinvointivaltioiden etumatka hiilidioksidipäästöjen aiheuttajana on historiallisesti katsoen merkittävä verrattuna kehittyviin valtioihin, joissa talouskasvu on sittemmin kääntänyt päästöt nousuun. Olemme ihmiskuntana edelleenkin hälyttävän riippuvaisia fossiilisista polttoaineista.

Talouskasvu kiihdyttää ilmastonmuutosta globaalisti. Kyseessä ei ole uusi ilmiö, vaan pitkän aikavälin trendi. IPCC:n (2022) mukaan väestönkasvu ja bruttokansantuote asukasta kohti olivat merkittävimmät ilmastonmuutoksen ajurit vuosina 2010–2019. Bruttokansantuotteen kasvu asukasta kohti nosti fossiilisten polttoaineiden hiilidioksidipäästöjä selkeästi eniten. Talouskasvua tapahtui vuoteen 2015 asti lähes samassa tahdissa energiankulutuksen ja hiilidioksidipäästöjen kasvun kanssa. Väestönkasvu oli toiseksi eniten kasvihuonekaasupäästöjä kansainvälisesti nostanut tekijä. Se lisäsi päästöjä lähes kaikkialla maailmassa, mutta asukaskohtaisissa päästöissä oli huomattavia alueellisia eroavaisuuksia. Globaalissa pohjoisessa asukkaiden hiilijalanjälki on paljon, jopa kolme kertaa², globaalia etelää suurempi.

IPCC:n raportti (2022) kertoo, että talouskasvun aiheuttama päästöjen lisäys ylitti energia- ja hiilitehokkuuden paranemisella saavutetut globaalit päästövähennykset tarkastelujaksolla 2010–2019. Teknologian ja eri sektoreiden kehityksen mukanaan tuomat energiasäästöt kumottiin kulutuskäyttäytymiseen liittyvillä muutoksilla (engl. energy rebound effect). Hiilidioksidipäästöt energiayksikköä kohti ovat pysyneet lähes muuttumattomina viimeisten vuosikymmenien aikana, lukuun ottamatta viime vuosien maltillisia päästövähennyksiä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Euraasiassa.

Talouskasvun vauhdittuminen on korostunut erityisesti Kiinassa ja Intiassa. Kiinassa investoinnit ja kulutuksen lisääntyminen kasvattavat päästöjä, vaikka raskaan teollisuuden suhteellinen väheneminen ja kulutuksen kohdistuminen vähähiilisempiin hyödykkeisiin ovat hieman kompensoineet tätä. Intiassa puolestaan tuotannon, kaupan ja energiantarpeen kasvu ovat aiheuttaneet päästöjen lisääntymistä, erityisesti 2010-luvun alkupuolella.

Kulutuksen ja tuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu on ollut huomattavaa kehittyvissä maissa 2010-luvulta lähtien. Tässä suhteessa Itä-Aasian vaikutus on merkittävä. Hyvinvointivaltioissa on sen sijaan havaittu maltillista kulutuksen ja tuotannon hiilidioksidipäästöjen vähenemistä muun muassa energiatehokkuuden paranemisen sekä polttoaine- ja energiamuotojen muutosten myötä. Päästöt ovat kuitenkin edelleen korkeat, erityisesti kulutuksen takia, millä on merkittäviä vaikutuksia maailmanlaajuisesti. 

Infograafi. Globaalit kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuodesta 1990 vuoteen 2020. Maankäytön muutoksista johtuvia päästöjä ei ole mukana datassa. Lähde: Our World in Data. Löydettävissä täältä

IPCC:n (2022) mukaan hiilidioksidipäästöjen kasvua tapahtui 2010-luvulla kaikkein nopeimmin sähköntuotannossa, teollisuudessa ja liikenteessä. Globaaleja hiilidioksidipäästöjä olisi mahdollista pienentää nopeasti vähentämällä kulutusta merkittävästi. Tämä nähtiin konkreettisesti, kun koronapandemian alettua teollinen tuotanto ja liikenne vähenivät hetkellisesti vuonna 2020. Teollisuudesta ja fossiilisten polttoaineiden poltosta aiheutuvat, globaalit päästöt laskivat kyseisenä vuonna arviolta noin 6 % edellisvuoden tasoon verrattuna¹. Kriisi ei kuitenkaan tuonut pitkäaikaisia vaikutuksia, vaan päästöt kapusivat nopeasti kulkurajoitusten päätyttyä takaisin entiselle tasolleen ja kasvuvauhtiin. Jo vuoden 2019 YK:n ympäristöohjelman raportissa (Emissions Gap Report) todettiin, että päästöjen olisi vähennyttävä globaalisti vähintään 7,6 % vuodessa, jotta Pariisin sopimuksen puolentoista celsiusasteen ilmastotavoite olisi mahdollista saavuttaa³. Tavoite pitää lämpeneminen kansainvälisten ilmastotavoitteiden rajoissa vaatisi siis päästöjen vähentämistä joka vuosi vähintään saman verran kuin ne vähenivät koronapandemian vaikutuksesta tämän vuosikymmenen alussa. 

Kulutuksen vähentämisen lisäksi tulisi ottaa laajemmin käyttöön eri sektoreiden paras käyttökelpoinen tekniikka (engl. Best Available Techniques, BAT). Kaikilla sektoreilla on olemassa työkaluja, joiden avulla päästöt voidaan saada jopa puolittumaan vuoteen 2030 mennessä. Nyt tarvittaisiinkin päättäväisyyttä niiden käyttöönotossa.