Erilaisten jalanjälkien laskentaa on kehitetty jo vuosikymmenien ajan. Niiden tarkoituksena on toimia niin kutsuttuina ympäristöindikaattoreina, eli pakata ja muuntaa ympäristön tilasta tarjolla olevaa dataa ymmärrettävään muotoon ja siten havainnollistaa ympäristön tilaa ja sen kehitystä erilaisten ihmisvaikutusten ja käyttöpaineiden alaisena. Yksittäisiä indikaattoreita, kuten esimerkiksi hiilijalanjälkeä, käytetään usein irrallaan muista indikaattoreista, mikä tekee mittaamisesta ja tulosten analysoinnista suoraviivaisempaa. Haasteena on kuitenkin se, että keskityttäessä vain tiettyjen ympäristövaikutusten, kuten kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen, ei välttämättä nähdäkään metsää puilta; tietynlaisten vaikutusten korostaminen voi siis estää ymmärryksen muodostumista niiden linkittymisestä osaksi laajempaa ekososiaalista kokonaisuutta.

Tällä kurssilla jalanjäljistä puhuttaessa viitataan yleisesti mittareihin, joilla tarkastellaan ihmistoiminnan vaikutuksia ympäristön tilaan. Aivan kuten ihmistoiminnan vaikutuksiakin, on yksittäisten vaikutusten mittaamiseen tarkoitettuja jalanjälkiä olemassa lukuisia erilaisia. Niistä tunnetuimpia ovat hiilijalanjäljen lisäksi ekologinen jalanjälki ja vesijalanjälki. Hieman vähemmän tunnettuja ovat puolestaan materiaalijalanjälki (raakamateriaalin määrä, joka tarvitaan kulutuksen tyydyttämiseksi jollakin alueella), typpi- ja fosforijalanjäljet (ympäristöön toiminnasta vapautuvan reaktiivisen typen tai fosforin määrä, joka aiheuttaa mm. vesistöjen rehevöitymistä) sekä mielenkiintoisena uutena tulokkaana luontojalanjälki, joka suuntaa katseet ihmistoiminnan aiheuttamiin luontohaitan ajureihin ja niiden myötä syntyviin haittoihin luonnon monimuotoisuudelle. Jalanjälkiä on mainittujen lisäksi vielä monia muitakin.

Kuva. Donitsitalousmallin mukaisesti planeetan ekologiset rajat ja sosiaalinen perusta muodostavat tilan, joiden välissä talous voi olla kestävää. Hiilijalanjälki ja muut jalanjäljet voivat toimia indikaattoreina ihmisen vaikutusten ja ympäristön tilan kuvaamisessa. Jalanjälkiä voidaan käyttää yhdessä tai erikseen työkaluina haitallisten ympäristövaikutusten hallinnassa. Kuva mukailtu lähteestä Matuštík & Kočí 2021.

Jalanjälkien laskennan kehittäminen sai alkunsa ekologisen jalanjäljen kehittämisestä William Reesin ja Mathis Wackernagelin toimesta 1990-luvun alkupuolella, kuten osiossa 1 lyhyesti mainittiin. Menetelmässä ihmisen luonnolle aiheuttamia käyttöpaineita havainnollistetaan maa- ja vesipinta-aloina, jotka ihminen tarvitsisi omaan käyttöönsä sen hetkisen resurssien käytön intensiteetin perusteella. Myöhemmin Wackernagel ja Susan Burns perustivat Global Footprint Network -organisaation, joka tekee ekologisen jalanjäljen laskelmia ja julkaisee tietoja muun muassa paljon julkisuutta saaneista valtioiden ylikulutuspäivistä.

Vesijalanjäljellä kuvataan ihmisen riippuvaisuutta makeasta vedestä. Vesijalanjälki voidaan hiilijalanjäljen tapaan laskea organisaatiolle, kuluttajalle tai yksittäiselle tuotteelle. Vesijalanjäljessä huomioidaan sekä suora vedenkulutus että niin kutsuttu piilovesi, joka tarkoittaa esimerkiksi jonkin tuotteen koko elinkaaren aikana syntyvää, epäsuoraa vedenkäyttöä. Vedenkäyttö ei kuitenkaan ole koko totuus organisaation toiminnan tai hyödykkeiden valmistuksen haitallisista vesivaikutuksista, vaan vesijalanjäljen arvioinnissa on pohdittava muitakin asioita. On esimerkiksi olennaista huomioida, millaisista raakavesilähteistä vesijalanjälki muodostuu (pinta-, pohja- tai sadevesi) ja missä päin maailmaa, toisin sanoen vesirikkaassa valtiossa, kuten Suomessa vai esimerkiksi Intiassa, jossa vedestä on niukkuutta. Lisäksi veden käyttötavat vaikuttavat siihen, miten ravinnerikasta tai saastunutta vesi käytön jälkeen on ja miten paljon sitä olisi käsiteltävä ennen vesistöön tai mereen palauttamista – jos kulutus ylipäätään tapahtuu paikassa, joka on kehittyneen vesihuollon piirissä.

Osa jalanjäljen laskennan menetelmistä on myös kattavampia kuin toiset sen suhteen, miten paljon erilaisia muuttujia laskennassa käytetään. Hyvä esimerkki monivaiheisesta ja monenlaista dataa vaativasta laskennasta on Jyväskylän yliopiston Luontojalanjälki-ryhmän kehittämä luontojalanjälki. Menetelmän pyrkimyksenä on selvittää missä ja minkä suuruista luontohaittaa organisaation toiminta ja arvoketjut aiheuttavat globaalisti. Jotta tämä voidaan tehdä, on ensin laskettava, miten suuren vaikutuksen eri tuotekategorioiden erikokoiset hankinnat aiheuttavat luontohaitan ajureissa, joita ovat maan- ja merenkäyttö, luonnonvarojen suora hyödyntäminen, ilmastonmuutos, saastuminen ja haitalliset vieraslajit. Toisin kuin hiilijalanjälki, joka kuvaa vain toiminnan ja/tai arvoketjujen ilmastopäästöjen määrää, luontojalanjälki kuvaa ihmisen toiminnasta syntyvien useiden eri luontokadon ajureiden määriä ja niistä aiheutuvaa maailmanlaajuista haittaa luonnon monimuotoisuudelle. Tavallaan luontojalanjälki kattaa siis tässä menetelmässä usean muun jalanjäljen laskennassa käytettävää dataa.

Sekä tutkijoiden että päättäjien taholta on edistetty erilaisten jalanjälkien laskennan käyttämistä yhdessä kokonaisvaltaisemman kuvan luomiseksi ihmisen aiheuttamista ympäristövaikutuksista. Esimerkiksi Euroopan komissio julkaisi vuonna 2018 ympäristöjalanjälkimenetelmän, jossa yhdisteltiin erilaisia jalanjälkiä kattamaan jopa 16 ympäristövaikutusluokkaa. Menetelmä on erilainen tuotteille (engl. Product Environmental Footprint, PEF) ja organisaatioille (engl. Organisation Environmental Footprint, OEF) ja kattaa koko elinkaaren tai tuotantoketjun aikaiset ympäristövaikutukset. Ympäristöjalanjälkimenetelmä on kehitetty elinkaariarvioinnin (engl. Life Cycle Analysis, LCA) pohjalta. Taustalla on ajatus tuotteiden ja organisaatioiden jalanjälkilaskennan yhtenäistämisestä EU-alueella, jotta tuotteiden vertailu ostopäätöksiä tehtäessä helpottuisi. Euroopan komissio julkaisi suosituksen ympäristöjalanjälkeä koskevien menetelmien käyttämisestä tuotteiden ja organisaatioiden elinkaaren ympäristötehokkuuden mittaamiseen ja siitä tiedottamiseen vuonna 2021. Toistaiseksi EU:n ympäristöjalanjälkien käyttö perustuu vapaaehtoisuuteen.

Mikäli erilaisia jalanjälkiä käytetään yhdessä, muuten kuin standardoiduissa menetelmissä, on syytä huomata, että laskentamenetelmissä voi esiintyä päällekkäisyyksiä. Esimerkiksi typpijalanjäljen laskeminen voi olla osittain päällekkäistä hiilijalanjäljen kanssa, sillä dityppioksidin päästöt huomioidaan usein myös hiilijalanjäljen osana. Toisekseen, vaikka jalanjälkimittareita käytettäisiin yhdessä, ne eivät yleensä juurikaan huomioi sosiaalisia näkökulmia, kuten kulutuksen ja varallisuuden jakautumista eri valtioiden ja yhteisöjen sisällä ja niiden välillä. Jalanjälkimittareiden yhteiskäytöllä voidaan kuitenkin tuottaa käyttökelpoisia arvioita, esimerkiksi ympäristövaikutusten maantieteellisestä ja sosioekonomisesta jakautumisesta, sosiaalisten näkökulmien mittaamisen ja arvioinnin tueksi.

Esimerkiksi Fang ym. (2015) ovat nostaneet tutkimuksessaan esiin, ettei erilaisten jalanjälkien yhteiskäyttö riitä vaikutusten lieventämiseksi, vaan saatuja tuloksia pitäisi pystyä vertaamaan joihinkin ihmistoiminnan kestävyyttä kuvaaviin raja-arvoihin, esimerkiksi luvussa 1.2. esiteltyihin, Rockströmin ym. (2009) kehittämiin planetaarisiin rajoihin. Jos jalanjälkiä aiottaisiin hyödyntää indikaattoreina ihmisen toiminnan sopeuttamisesta planeetan rajoihin, tutkimusta eri jalanjälkien yhteiskäytöstä ja tulosten suhteuttamisesta valittuihin raja-arvoihin tarvittaisiin kuitenkin lisää.

Jalanjälkien ohella on alettu puhua käsitteellisesti myös kädenjäljistä. Kädenjälki arvioi, miten paljon tuote tai organisaation toiminta tuottaa positiivisia ympäristövaikutuksia. Laskennallisesti kädenjälkimenetelmät perustuvat yleensä vertailuun. Positiivisen vaikutuksen suuruuden määrittämiseksi tarvitaan jokin vertailutaso, joka voi esimerkiksi tuotteen kohdalla olla vastaavan, tavanomaisen tuotteen aiheuttamat ympäristövaikutukset. Organisaation näkökulmasta tavoitteena olisi lisätä tuotteita tai palveluita, joilla asiakas voisi pienentää omaa hiilijalanjälkeään. On kuitenkin tärkeää pitää huolta, että organisaation omaa hiilijalanjälkeä tarkastellaan erillään asiakkaiden hiilijalanjäljistä – toisin sanoen asiakkaiden pienentynyttä hiilijalanjälkeä ei voi laskea hyväksi organisaation hiilijalanjäljessä. Lisäksi kädenjäljen konseptiin on syytä suhtautua kriittisesti, tai ainakin varovaisesti myös siksi, että tieteessä kädenjäljen konsepti on kohtalaisen tuore, ja vaatii siksi vielä lisää tiedeyhteisön varmentamista. Suomessa hiili- ja ympäristökädenjälkiä ovat kehittäneet yhdessä yritysten kanssa Teknologian tutkimuskeskus VTT ja LUT-yliopisto (ks. esim. opas hiilikädenjäljestä).

Etenkin suosituimmista jalanjäljistä on jo olemassa paljon tutkimusta, mutta erilaisten jalanjälkien yhteiskäyttö on vielä suhteellisen tuore tutkimusaihe. Tieteellistä dataa ympäristön tilasta on saatavilla paljon erilaisista tietokannoista, ja jalanjälkimittarit voivatkin olla hyödyllisiä tämän tiedon jäsentämisessä ja arvioiden tuottamisessa ympäristön globaalista tilannekuvasta. Jalanjälkimittareiden avulla tietoa on myös mahdollista levittää laajalle havainnollisessa muodossa, mikä voi edistää ympäristötietoisuuden lisääntymistä esimerkiksi kansalaisten keskuudessa.

Halutessasi voit tutustua WWF:n ja Bain & Companyn -raporttiin vuodelta 2024, jossa on tarkasteltu keskivertosuomalaisen luonnonvarojen kulutusta erilaisten jalanjälkimittareiden avulla.

Viimeksi muutettu: maanantaina 2. joulukuuta 2024, 13.21