Disinformaation monet muodot
Disinformaatiotekniikoissa on kyse väärän tiedon levittämisessä harhauttamis- ja huijaustarkoituksessa. Disinformaation levittäminen ei ole uusi ilmiö, vaan se on ollut vallan ja hallinnan väline tuhansien vuosien ajan. Motiiveina disinformaation levittämisessä ovat usein taloudelliset, poliittiset, uskonnolliset, sosiaaliset tai muut levittäjän agendaa tukevat syyt. Erityisesti digitaalinen teknologia on tehnyt disinformaation levittämisestä ennennäkemättömän tehokasta.
Kuten aikaisemmin huomasimme, erityisen selkeä tapa käsittää mahdollisesti haitallinen informaatio on jakaa se kolmeen osa-alueeseen: misinformaatioon, disinformaatioon ja malinformaatioon. Pahantahtoisessa informaatiovaikuttamisessa disinformaation käyttö on erityisen yleistä ja monimuotoista. Tyypillinen tekniikka on käyttää suoranaisista valheista tai osatotuuksia rakennettuja väitteitä, jotka näyttävät asiasta vähän tietävälle pikaisella tarkastelulla uskottavilta. Usein tällaiset harhaanjohtavat väitteet on kehitetty vetoamaan oletetun yleisön ennakkoluuloihin, pelkoihin, toiveisiin tai poliittisiin ideologioihin. Ideologioilla tarkoitetaan maailmankatsomustamme ja toimintaamme ohjaavia laajoja uskomusten verkostoja, joiden olemassaolosta olemme harvoin erityisen tietoisia.
Yksi yleisimmistä tavoista levittää disinformaatiota ovat valeuutiset. Niillä tarkoitetaan uutissisältöjä, jotka ovat tarkoituksellisesti valheellisia, ja joiden tehtävänä on vaikuttaa niiden kuluttajaan vahingoittavasti. Usein Suomessakin käytetään englanninkielistä termiä ”fake news". Termi on kuitenkin kömpelö: vieraskielisyyden lisäksi se on määritelmällisesti hämärä ja siihen liittyy voimakas poliittinen painolasti. Termiä onkin erityisesti Yhdysvalloissa käytetty sanallisena aseena poliitikkoja ja luotettavia medialähteitä kohtaan. Valemediat puolestaan ovat väärennettyjä, mutta aidoilta näyttäviä uutissivustoja tai -palveluita. Esimerkiksi Yleisradion uutissivustolta näyttävä uutissivusto, joka on muun kuin Yleisradion tuottama on valemedia.
Näin tunnistat valeuutisen
- Lue koko uutinen - älä pelkkää otsikkoa
- Tarkista lähteet ja viittaukset
- Mieti, onko tarina uskottava
- Pohdi, onko uutisen taustalla vaikuttavia motiiveja
Väärentämisessä pyritään käyttämään hyväksi esimerkiksi luotettavien ja hyvämaineisten organisaatioiden mainepääomaa. Esimerkiksi jonkin tutkimuslaitoksen graafisen ilmeen käyttäminen väärennetyssä tutkimusraportissa, joka sitten ikään kuin vuodetaan julkisuuteen. Tällaista tapahtuikin koronapandemian aikana, kun esimerkiksi rokotteisiin liittyen kiersi verkossa aidoilta näyttäviä, mutta väärennettyjä tutkimusraportteja mm. koronarokotteiden väitetyistä vakavista sivuvaikutuksista ja niiden ihmisten terveydelle aiheuttamista vaaroista. Joskus vuodettava tieto tai asiakirjat saattavat kuitenkin olla aitoja. Esimerkiksi Ranskan presidentinvaalien yhteydessä vuonna 2017 Emmanuel Macronin sähköpostiin murtauduttiin ja viestit, joista osa oli Macronin kannalta hyvinkin kiusallisia, vuodettiin julkisuuteen. Aluksi toiminta oli pahantahtoista tiedon levittämistä, siis malinformaatiota.
Myöhemmin vuodettujen viestien joukkoon kuitenkin ujutettiin myös väärennettyjä viestejä: toiminta muuttui siis disinformaatioksi. Hämärtämällä rajaa totuuden ja valheen välillä pahantahtoinen vaikuttaja saastuttaa koko informaatioympäristön; tällaisista toimista puhutaankin saastuneen vuodon käsitteellä. Tilanteen selventäminen ja uskottavuuden palauttaminen on viranomaisten ja poliitikkojen aikaa ja voimavaroja kuluttavaa. Tämä aika on pois muusta toiminnasta. Internet alustana mahdollistaa väärennösten ja vuotojen tehokkaan levittämisen. Esimerkiksi Macronin sähköpostivuotoa seuranneiden kolmen tunnin aikana siitä twiitattiin lähes 50 000 kertaa. Suurin osa twiiteistä oli peräisin erilaisilta bottitileiltä.