4.1. Kestävä kehitys
"Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa." Brundtlandin komissio (1987).
Yllä oleva kestävän kehityksen määritelmä on varmasti kaikista kestävän kehityksen määritelmistä tunnetuin. Se on peräisin Yhdistyneiden Kansakuntien asettamasta Ympäristön ja kehityksen maailmankomission (World Commission on Environment and Development, WCED) raportista vuodelta 1987. Komissiota johti entinen Norjan pääministeri Gro Harlem Brundtland, ja se tunnetaankin yleisemmin Brundtlandin komissiona.
Kuva: Gro Harlem Brundtland (CC BY-ND 2.0, kuvatiedot: Lähteet osio 4.1.)
Brundtlandin komission työ on osoittautunut niin merkitykselliseksi, että usein kestävän kehityksen historiallinen tarkastelu aloitetaan vasta 1980-luvulta, tämän komission asettamisesta. Komissio ei kuitenkaan aloittanut työtään tyhjästä, ja tämän kurssin seuraavassa osiossa (4.2.) aloitamme tarkastelumme hieman aiempaa, 1960- ja 70 -luvun taitteesta. Sitä ennen kuitenkin teemme katsauksen siihen, mitä kestävällä kehityksellä on tavattu tarkoittaa, jotta voisimme paremmin ymmärtää kestävää kehitystä käsitteenä ja ilmiönä.
Vaikka Brundtlandin komissio toi termin "kestävä kehitys" kansainväliselle poliittiselle agendalle, on termiä käytetty ainakin jo vuonna 1713, kun Carl von Carlowitz suositti, että metsänhoidon perustaksi otettaisiin "nachhaltige Entwicklung" (kestävä kehitys saksaksi). Tällä hän viittasi siihen, että puita kaadettaisiin vain siinä määrin kuin niitä tietyn ajan kuluessa kasvaa. Myös jo Maailman suojelustrategiassa, jonka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN), YK:n ympäristöohjelma (UNEP) ja Maailman luonnonsäätiö (WWF) julkaisivat vuonna 1980, kirjoitetaan kestävästä kehityksestä:
”Kehitys määritellään tässä seuraavasti: biosfäärin muuttaminen ja inhimillisten, taloudellisten, elävien ja ei-elävien resurssien hyödyntäminen ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi ja ihmiselämän laadun parantamiseksi. Jotta kehitys olisi kestävää, siinä on otettava huomioon sosiaaliset ja ekologiset tekijät sekä taloudelliset tekijät, elävien ja elämättömien luonnonvarojen perusta sekä vaihtoehtoisten toimien pitkän ja lyhyen aikavälin edut ja haitat.”
Kestävä kehitys on ollut tärkeä poliittisen keskustelun ja toiminnan ohjaaja, mutta käsitteenä sitä on kritisoitu epämääräisyydestä. Kestävällä kehityksellä onkin hyvin monia tulkintoja.
“Kestävyydestä” tai “kestävästä kehityksestä” on tullut erittäin käytetty, tärkeä ja poliittisesti painava iskusana ihmisen, ympäristön tai yhtä hyvin planeetan hyvinvointia käsittelevässä keskustelussa. Kestävyyttä ja kestävää kehitystä käytetään usein samassa merkityksessä. Näiden välille voi kuitenkin tehdä eron esimerkiksi siten, että ’kestävyys’ on tila, johon ’kestävän kehityksen’ prosessin tulisi johtaa.
Kehitys – varsin uusi idea
Ennen 1700-luvulla Euroopassa levinnyttä valistuksen – järjen ja ihmisen kehityskykyä painottaneen aatesuuntauksen – yleistymistä ideaa ihmiset todennäköisesti ajattelivat, että elämä jatkuisi tulevaisuudessa kuten ennenkin. Ei tietenkään ole mahdollista sanoa tarkalleen, milloin ihmisen käsitys kehityksestä muuttui. Usein kuitenkin ajatellaan, että ainakin niin sanotun älymystön piirissä usko ihmiskunnan kehitykseen oli vankka 1700-luvun puolivälistä lähtien. Tähän vaikutti erityisesti tieteen kehitys.
Teollinen vallankumous muutti paitsi ihmisten aineellisia oloja myös heidän uskoaan kehitykseen. 1700-luvulta lähtien kehityksen uskottiin tapahtuvan erityisesti talouskasvun ja lisääntyneen materiaalisen kulutuksen kautta. Usko ihmisen oikeuteen hallita luontoa ja arvostaa sitä resurssina markkinahyödykkeiden tuottamiseksi kasvoi. Ajatus kehityksestä maallistui siis vähitellen - kehitys ei enää tarkoittanut vain kristillisen (tai muun) uskon kautta tapahtuvaa pelastusta kohti tuonpuoleista elämää. Tieteen ja teknologian kehitys lupasi ihmisille parempaa elämää jo maan päällä.
Länsimaiden kehitys – ja käsitykset kehityksestä – ovat vaikuttaneet myös muilla alueilla, kun niitä on muun muassa vallattu siirtomaiksi. Siksi olemmekin kurssilla painottaneet länsimaisten yhteiskuntien kehityskulkuja.
Kestävän kehityksen pilarit
Kestävää kehitystä kuvataan hyvin tyypillisesti eri “ulottuvuuksien”, “aspektien”, “komponenttien”, tai ehkä kaikkein yleisimmin “pilarien”, avulla, kulloisenkin kirjoittajan mieltymysten mukaan. Näitä termejä käytetään myös toistensa synonyymeinä. Pilareita esitetään yleisimmin olevan kolme – sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen – mutta yhtä lailla kestävään kehitykseen voidaan liittää muitakin pilareita (tai ulottuvuuksia, aspekteja jne.), kuten kulttuurinen, institutionaalinen tai tekninen.
Esimerkkinä näiden kolmen ulottuvuuden poliittisesta merkityksestä voi mainita vuonna 2012 järjestetyn YK:n suuren ympäristö- ja kehityskonferenssin julkilausuman, joka alkaa seuraavasti:
“Me, valtioiden- ja hallitusten johtajat ja korkean tason edustajat, kokoonnuttuamme Rio de Janeirossa, Brasiliassa, 20.–22. kesäkuuta 2012, yhdessä kansalaisyhteiskunnan kanssa, toistimme sitoutumisemme kestävään kehitykseen ja taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän tulevaisuuden varmistamisen edistämiseen planeetalle ja nykyisille ja tuleville sukupolville.” (UN 2012, The Future We Want, kursiivi & suom. tämän kirjoittajan.)
Lainauksen sisällön voi siis tulkita niin, että kestävällä kehityksellä on yhteisesti hyväksytty sisältö – ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys – ja lisäksi maailman valtionjohtajilla on yhteinen tahtotila edistää kestävän kehityksen toteutumista.
Visuaalisesti kestävän kehityksen agenda esitetään useimmiten joko kolmen kestävyyttä kannattelevan pilarin tai kolmen sisäkkäisen renkaan avulla (ks. kuviot alla). Jo näillä erilaisilla näennäisesti samaa asiaa esittävillä kuvioilla on hyvin perustavanlaatuinen ero: lepääkö kestävyys ensimmäisen kuvan esittämällä tavalla kolmen tasaveroisen pilarin varassa, vai ovatko eri kestävyyden ulottuvuudet ehdollisia toisilleen. Jälkimmäinen kuvio esittää, että luonnonjärjestelmä on kaiken perusta, kestävät yhteiskunnat ovat mahdollisia vain ekologian antamissa puitteissa, ja kestävää taloutta voidaan rakentaa vain toimivien yhteiskuntien puitteissa.
Kuvioissa on kaksi tapaa havainnollistaa kestävän kehityksen kolmea ulottuvuutta. Ensimmäisessä kuviossa ulottuvuudet esitetään erillisinä ja tasavertaisina. Alla olevassa kuviossa ympyröiden lomittuminen viittaa ekologiseen perustaan, jolle kestävän kehityksen sosiaalinen ja taloudellinen ulottuvuus rakentuvat.
Kuvioita vertaamalla selviää myös ero heikon ja vahvan kestävyyden ideoiden välillä. Heikon kestävyyden perimmäinen idea on, että eri pääoman lajit – taloudellinen, sosiaalinen ja ekologinen – ovat vaihdettavissa keskenään. Eli esimerkiksi taloudellisen pääoman kasvulla voidaan korvata ekologisen pääoman menetyksiä. Tämä idea nousi jo 1970-luvulla ympäristötaloustieteen piiristä.
Vahva kestävyys hylkää pääomalajien vaihdettavuuden periaateen ja katsoo, että ekologinen pääoma ei ole korvattavissa muilla pääoman lajeilla. Vahvassa kestävyydessä on kuitenkin sittemmin ajateltu olevan aste-eroja. Vahva kestävyys voi siis sallia ekologisen pääoman muuttamista muiksi pääomalajeiksi, mutta vain järkevissä rajoissa. "Absurdin vahvalla" kestävyydellä taasen tarkoitetaan kantaa, ettei ekologista pääomaa voida missään tilanteessa vähentää, mikä muun muassa kieltää kaikkien uusiutumattomien luonnonvarojen käytön.
Kestävän kehityksen kolmelle yleisimmälle pilarille (eli ekologiselle, sosiaaliselle ja taloudelliselle) ei kuitenkaan ole mitään yhteisesti hyväksyttyjä määritelmiä tai yhteistä historiallista alkulähdettä, josta selviäisi mitä käsitteet tarkoittavat. Tästä huolimatta pilarit eivät tietenkään tarkoita mitä tahansa. Varsin huoletta voimme sanoa, että niillä viitataan jotenkin ympäristöön, yhteiskuntaan ja talouteen. Täsmällisemmistä määritelmistä voidaan kuitenkin kiistellä loputtomasti.
Sosiaalista kestävyyttä on kolmesta pilarista usein hankalinta ymmärtää ja soveltaa. Sosiaaliset kysymykset kietoutuvat kilpaileviin päämääriin ja arvoihin sekä epäselviin syy-seuraus-suhteisiin – ja niiden moninaisiin vaikutuksiin erilaisilla elämänalueilla. Voi kuitenkin väittää, että nimenomaan sosiaalisen kestävyyden ydin on kirjoitettuna osion alussa esitettyyn Brundtlandin komission kestävä kehityksen määritelmään. Eli sosiaalinen kestävyys tarkoittaa ihmisten mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa – kuten esimerkiksi ravinnontarve, terveydelliset tarpeet, kouluttautuminen, tasa-arvoinen kohtelu, turvallisuus – nyt ja tulevaisuudessa.
Hyvin moni nykyisistä YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, joita käsitellään jäljempänä kurssilla, kytkeytyvät näihin inhimillisiin tarpeisiin. Meillä ei kuitenkaan ole mitään yhteisesti hyväksyttyä keinoa määritellä, mitä ihmisen tarpeita tarkasteluun tulisi sisällyttää, eikä yhteisesti sovittua tapaa erotella tarpeet haluista (joita ihmisillä on määrättömästi). Yksi varteenotettava mahdollisuus kuitenkin on erottaa tarpeiksi ne, joiden tyydyttämättä jääminen aiheuttaa ihmiselle vakavaa haittaa.
Ekologisen kestävyyden ytimessä katsotaan useimmiten olevan luonnon monimuotoisuuden säilyminen, mihin liitetään maapallon elämää tukevien järjestelmien eheyden ylläpitäminen tai parantaminen.
Taloudellinen kestävyys lienee kuitenkin näistä kolmesta kestävyyspilarista kaikkein kiistellyin. Taloudelliseen kestävyyteen liitetään usein sellaisia määritelmiä, kuten “pitkän tähtäimen suunnittelu”, “kustannussäästöt” ja “älykäs kasvu”. Taloudellisesti kestävän kehityksen ristiriitaisuus kiteytyy näistä määritteistä viimeiseen, kasvun ideaan.
Varsin pian Brundtlandin raportin julkaisemisen jälkeen tieteellisessä kirjallisuudessa tartuttiin kriittisesti juuri jatkuvan kasvun ja maapallon rajallisten resurssien väliseen ristiriitaan. Koska taloudellista kasvua ei voi tapahtua kajoamatta maapallon rajallisiin resursseihin, ei kestävää kehitystä ole olemassakaan. Kestävän kehityksen sanottiin olevan oksymoroni, mikä tarkoittaa sellaista ilmausta, jonka osat ovat keskenään ristiriitaisia – kuten vaikkapa jäätävä polte.
Toisaalta on huomautettu, ettei kehitys ole sama asia kuin kasvu. Kasvu tarkoittaa määrällistä lisääntymistä ja kehitys puolestaan laadullista muutosta. Nykyisin taloudellisesta kestävyydestä puhuttaessa korostetaankin uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä, resurssien kierrätystä ja esimerkiksi kasvun tuottamista palvelusektorilla teollisuuden sijaan. Nämä voivat lieventää alkuperäistä ristiriitaa, mutta eivät poista sitä. Kestävän kehityksen taloudellisen ja ekologisen ulottuvuuden ristiriita ei myöskään ole mikään uusi asia, joka nyt vain odottaa ratkaisuaan, vaan se on ymmärretty käsitteen synnystä alkaen.
Tästä perustavanlaatuisesta ristiriidasta huolimatta jo 50 vuoden ajan on käyty kestävän kehityksen neuvotteluja, joihin lähes kaikki valtiot ovat osallistuneet. Kansainvälisen kestävän kehityksen historiallinen tarkastelu avaakin yhden tärkeän näkökulman politiikkaan: asioita on ratkaistava ja sovitettava yhteen silloinkin, kun se on lähtökohtaisesti mahdotonta.
Kestävän kehityksen politiikkaan vaikuttavat kulttuuriset arvot: se, mitä kestävyyden osa-alueita pidetään tärkeinä. Kuten yllä on mainittu, kestävyyden yhteydessä on puhuttu myös erikseen kulttuurisesta kestävyydestä. Kulttuuri mielletään usein erilaisiksi kulttuurituotteiksi tai palveluiksi, kuten kuvataiteeksi, elokuviksi, kirjallisuudeksi tai teatteriesityksiksi, joita voidaan kuluttaa, tuottaa tai harrastaa. Tämänkaltaiset kulttuurituotteet ja -palvelut voivat olla tärkeitä kestävämmän tulevaisuuden rakentamisen kannalta, sillä yhtenä inhimillisen kommunikaation muotona ne välittävät ideoita ja arvoja. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa kansalliseepokset, joiden avulla on rakennettu mielikuvia eri kansallisuuksista.
Laajassa merkityksessä kulttuuri voidaan kuitenkin ymmärtää jaettuina elämäntapoina, perinteinä, uskomuksina ja arvoina. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki ihmiset tietyn kulttuurin sisällä jakavat täysin samanlaiset elämäntavat tai arvomaailman, vaan että tietyt perinteet ja tavat ovat vallitsevia tai ymmärrettyjä tietyn kulttuurin sisällä. Kaikki suomalaiset eivät pidä saunomisesta, mutta todennäköisesti liki jokainen suomalainen osaa kuvailla seikkaperäisesti saunomiseen liittyviä tapoja ja perinteitä.
Dessein ja kumppanit (2015) ovat esittäneet, että kulttuurista kestävyyttä voi hahmottaa kolmella tavalla, ja tähän määritelmään on viitattu myös myöhemmässä tutkimuskirjallisuudessa. Kulttuurinen kestävyys tarkoittaa heidän mukaansa joko 1. kulttuuria suojelun ja säilyttämisen kohteena (esimerkiksi arvokkaiden kulttuuriperintökohteiden suojelua), 2. kulttuuria kestävyysajattelun välittäjänä (esimerkiksi taideteosten kautta), tai 3. laajempaa kulttuurista muutosta kohti kestävämpiä elämäntapoja.
Näistä ensimmäisessä kulttuuri nähdään neljäntenä kestävyyspilarina ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen pilarin ohella, toisessa se näyttäytyy ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen pilarin edustamien kestävyysteemojen välittäjänä, kun taas kolmannessa kulttuurin voi ajatella toimivan kaikkien kestävyystekojen taustalla.
Yksi kestävän kehityksen menestyksen salaisuus lienee juuri siinä, ettei sen määritelmä ole yksiselitteinen. Poliittisesti on ollut helpompi löytää yhteinen tahtotila kaikille kaikkea hyvää tarjoavan julistuksellisen iskusanan taakse kuin selvittää kestävän kehityksen käsitteen taustalla olevat syvällisesti ristiriitaiset päämäärät ja arvot. Nämä ristiriitaisuudet on kuitenkin nostettava huomion kohteeksi, mikäli kestävyyden kaikki pilarit pyritään yhdistämään yhdeksi yhtenäiseksi, sisäisesti loogiseksi viitekehykseksi.
Pohdittavaksi: Kysy muutamalta tuttavaltasi, kuinka he ymmärtävät termin "kestävä kehitys". Millaisia vastauksia sait, ja mitä niistä opit? Voit jakaa pohdintasi ja keskustella muiden kurssilaisten kanssa allaolevasta linkistä avautuvalla sivulla.
Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.