Vihreällä vallankumouksella viitataan 1900-luvun puolivälissä alkaneeseen kehitykseen, jossa maanviljelyn tuottavuus kasvoi uusien viljalajikkeiden ja uuden teknologian käyttöönoton vuoksi. Erityisesti Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa otettiin laajassa mitassa käyttöön 1960-luvun puolivälissä kehitetyt uudet, korkeatuottoiset vehnä-, maissi- ja riisilajikkeet. Lannoitteiden, torjunta-aineiden ja kastelun tehostettuun hyödyntämiseen yhdistettynä ne osoittautuivat menestykseksi ruuantuotannossa.

Termiä “vihreä vallankumous” käytti tiettävästi tässä merkityksessä ensimmäisen kerran Yhdysvaltain kehitysyhteistyöviraston virkahenkilö William S. Gaud puheessaan 8.3.1968.

Puutteenalaisista huolehtiminen lienee ollut ihmisyhteisöjen ominaisuus läpi ihmiskunnan historian. Ennen vuotta 1945 maailman nälkäongelma ei kuitenkaan saanut juuri akateemista ja poliittista huomiota. Näin siitäkin huolimatta, että 1930-luvulla enemmän kuin joka viides asukas Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa kärsi aliravitsemuksesta. Yksi vihreän vallankumouksen tärkeistä rahoittajista, Rockefellerin säätiö, otti nälän ja maanviljelyksen agendalleen erityisesti 1950-luvun alusta lähtien (katso säätiön luonnontieteiden johtaja Warren Weaverin kirje säätiön presidentille Chester I. Barnardille.

YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 10.12.1948, mainitsee ravinnon osana ihmisoikeuksia:

”Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin, ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta.” (artikla 25)

Tieteellisen maanviljelystä koskevan tutkimuksen kautta vihreän vallankumouksen käynnistymiseen liittyi myös kansainvälistä yhteistyötä. Hyväntekeväisyydellä oli myös keskeinen rooli vihreän vallankumouksen rahoituksessa. Tästä huolimatta rikkaiden maiden motivaatio auttaa köyhiä maita oli kylmän sodan määrittämässä geopoliittisessa tilanteessa mitä luultavammin pikemmin imperialistinen kuin humanitaarinen.

Vihreä vallankumous auttoi kasvavan väestön ruokkimisessa

On kiistanalaista, miten vihreä vallankumous vaikutti maailman väestöön. Väestönmuutos on seurausta kuolleisuuden ja syntyvyyden suhteesta, mutta näihin vaikuttavat monet tekijät. Tieteellisessä kirjallisuudessa on arvioitu, että vihreä vallankumous vähensi sekä syntyvyyttä että kuolleisuutta, eikä tämän vuoksi vihreän vallankumouksen vaikutus samaan aikaan tapahtuneeseen maapallon eksponentiaaliseen väestönkasvuun ole lainkaan itsestään selvä.

Toisen maailmansodan jälkeen maailman väestö on kasvanut ennennäkemätöntä vauhtia. Ajanlaskun alussa, ensimmäisellä vuosituhannella ihmisten määrä ei arvioiden mukaan juuri kasvanut, mihin vaikuttivat jatkuvat sodat ja taudit Euroopassa. Sen jälkeen väestömäärä alkoi pikku hiljaa kasvaa. Ainoastaan Musta surma, 1300-luvun puolivälin ruttopandemia, tappoi niin paljon ihmisiä, että maailman väkiluku viimeisimmän kerran väheni.

1700-luvulla väkiluku alkoi kasvaa huomattavasti nopeammin johtuen maatalouden tuotantomenetelmien kehityksestä ja teollisesta vallankumouksesta. Kuolevuus aleni erityisesti hygieniaolojen parantumisen myötä. Maapallon väkiluku ylitti miljardin 1800-luvun alkupuolella. Toinen miljardi ylittyi reilut sata vuotta myöhemmin 1920-luvulla. Kolmas miljardi tuli täyteen noin 40 vuotta myöhemmin, vuonna 1960. Sitä seuraavien miljardien ylitykseen kului enää 14 ja 13 vuotta, ja kuudennen (ylittyi 1999) sekä seitsemännen (2011) miljardin ylityksiin vain 12 vuotta.

Kuvio esittää maailman väkiluvun kehityksen 10 000 eaa. lähtien.

Väestökehityksen jatkumisesta on erilaisia toisistaan poikkeavia arvioita. Väestön eksponentiaalisen kasvun odotetaan pian loppuvan, ja tämän vuosisadan loppupuolella ihmisiä odotetaan olevan 10–11 miljardia. Ihmiskunta on todennäköisesti jo ohittanut suurimman alle 15-vuotiaiden lasten lukumäärän, joka maapallolla koskaan on ollut tai tulee näköpiirissä olevan tulevaisuuden aikana olemaan. Myös lapsiluku synnyttäjää kohti on puolittunut 1960-luvun puolivälin viidestä lapsesta.

Vihreä vallankumous kasvatti viljasatoja

Väestömäärä kasvoi 1900-luvun toisella puoliskolla 2,4-kertaiseksi. Kuitenkin maataloustuotanto kasvoi tällä ajanjaksolla vielä nopeammin. Vaikka asukasta kohti laskettuna ruuantuotanto maailmassa kasvoi huomattavasti, ei aliravitsemus maailmassa suinkaan vähentynyt vaan päinvastoin kaksinkertaistui vuosina 1960–2000, kuten esimerkiksi Vanhauten (2011) tutkimus osoittaa. Tämä kertoo ruuan epätasa-arvoisesta jakautumisesta maapallolla. Samaan aikaan, kun 8,8 prosenttia maailman väestöstä kärsii aliravitsemuksesta, 13 prosenttia (WHO:n mukaan vuonna 2016) aikuisväestöstä on lihavia (eli painoindeksi on suurempi kuin 30 kg/m²) ja 39 prosenttia ylipainoisia (25–30 kg/m²).

Vaikka vihreän vallankumouksen mahdollistanutta tutkimustyötä oli tehty jo 1940- ja 1950-luvuilla, voidaan vihreän vallankumouksen varsinainen alku paikantaa melko tarkasti 1960-luvulle kahden tutkimusinstituutin perustamiseen Filippiineillä (International Rice Research Institute, vuonna 1960) ja Meksikossa (International Center for Maize and Wheat Improvement, vuonna 1967). Jälkimmäinen perustettiin vehnää 1940-luvun lopulta asti tutkineen ohjelman perustalta. Tätä ohjelmaa oli johtanut yhdysvaltalainen maataloustieteilijä Norman Borlaug, jota pidetään vihreän vallankumouksen isänä. Borlaug sai näistä ansioistaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1970. Näiden kahden vihreän vallankumouksen aloittaneiden tutkimuslaitosten rahoitus tuli kansallisilta avustusjärjestöiltä ja lahjoittajilta, joista tärkeimmät olivat Fordin ja Rockefellerin säätiöt.

Tutkimus tuotti uusia kasvilajikkeita, joiden siemenet pystyivät tuottamaan paljon suurempia hehtaarisatoja, jos lannoitteita ja kastelua oli riittävästi. Tärkeimpiä vihreän vallankumouksen kasveja olivat vehnä ja riisi. Risteyttämällä saatiin aikaan kääpiögeenisiä lajikkeita, jotka käyttivät enemmän energiaa siemeniin ja vähemmän olkiin ja lehtiin mutta joiden lyhyet, jäykät oljet auttoivat kuitenkin kannattelemaan raskaampaa viljapainoa. Nämä lajikkeet myös käyttivät lannoitteita tehokkaammin kuin perinteiset lajikkeet. Tällä tavoin kehittyvät maat, joissa väestö 50 seuraavan vuoden aikana tuplaantui, saattoivat kolminkertaistaa viljantuotannon, vaikka viljelty maa-alue kasvoi samalla vain 30 prosenttia.

Ihmiskunnalta kesti lähes 10 000 vuotta saavuttaa elintarvikeviljan tuotannossa miljardin tonnin vuotuinen taso. Se saavutettiin vuonna 1960. Sen sijaan kahden miljardin tonnin taso saavutettiin vain 40 vuotta myöhemmin 2000-luvun taitteessa. 

Vihreän vallankumouksen vaikutuksia

Vihreän vallankumouksen hyödyistä ja haitoista on kiistelty ainakin 1960-luvun lopulta alkaen. Tuolloin alkoi käydä ilmeiseksi, että vihreä vallankumous aiheuttaa myös ympäristöongelmia sekä lisää sosiaalista epätasa-arvoa. Arvioita vaikeuttaa se, ettemme voi olla varmoja mitä olisi tapahtunut, mikäli vihreäksi vallankumoukseksi kutsuttu kehitys ei olisi koskaan käynnistynyt. Tätä varten on kuitenkin kehitetty mallitarkasteluja, joissa oletetaan esimerkiksi, että saavutettua tuottavuuden paranemista ei kehittyvissä maissa olisi tapahtunut, tai että kansainvälistä rahoitusta tutkimukselle ei olisi ollut. 

Kiistatonta on, että uudet lajikkeet yhdistettynä lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöön sekä kastelujärjestelmiin kasvattivat maatalouden hehtaarisatoja huomattavasti. Tämä puolestaan on alentanut ruuan hintaa globaalisti, mikä on hyödyttänyt kaikkia – mutta erityisesti köyhiä, jotka joutuvat käyttämään suhteellisesti suuremman osan varoistaan ruokaan. Ruuan hinnan laskiessa kalorien saanti on myös ollut suurempaa, mikä puolestaan on parantanut ihmisten terveyttä ja eliniänodotetta. Mallitarkastelujen perusteella on arvioitu, että maailman ruuan ja rehun hinnat vuonna 2000 olisivat olleet 35–65 % korkeampia ilman Vihreää vallankumousta. Kalorien saanti kehittyvissä maissa olisi ollut 11–14 prosenttia toteutunutta alempaa.

Vihreä vallankumous kasvatti myös paikoin eriarvoisuutta, olkoonkin ettei ole yksimielisyyttä missä määrin. Vuosina 1970–89 julkaistusta, vihreää vallankumousta koskevasta tutkimuksesta tehdyn katsauksen mukaan noin 80 prosenttia 300 tutkimuksesta havaitsi eriarvoisuuden kasvaneen sekä maatilojen että alueiden välillä.

Esimerkiksi suuressa osassa Latinalaista Amerikkaa etuoikeutettu maaseudun eliitti omisti viljelymaan. Eliitin oli myös mahdollista saada lainaa vihreän vallankumouksen vaatimien tuotantopanosten, kuten lannoitteiden, hankintaan. Valtio myös tuki monin tavoin kaupallisen maatalouden eliittiä koneiden, lannoitteiden ja torjunta-aineiden hankinnassa, minkä seurauksena eliitti hyväksyi uudet siemenet nopeasti. Vihreän vallankumouksen myötä viljelijöiden asema heikkeni, jos he eivät ottaneet käyttöön uusia satoisempia lajikkeita, torjunta-aineita tai lannoitteita, tai jos heidän tilojensa viljelyolosuhteet eivät olleet suotuisia uusille lajikkeille. Koska viljan hinta laski tuotannon kasvaessa, myös tulot laskivat niillä viljelijöillä, jotka eivät kyenneet lisäämään tuotantoaan. Aasiassa taas maanviljely ei ollut pienen eliitin käsissä, vaan siellä pienemmät perheviljelmät olivat tyypillisempiä. Siellä viljelmillä oli myös mahdollisuus kasteluun. Tämän myötä vihreä vallankumous ei Aasiassa lisännyt sosiaalista eriarvoisuutta kuten Latinalaisessa Amerikassa. 

Kuviossa esitetään viljasadon ja viljelyyn käytetyn maan muutos vuodesta 1961 eteenpäin. Voit tarkastella muutosta maittain ja alueittain valitsemalla "add country". Viljasato tarkoittaa tuotettua viljan määrää pinta-alayksikköä kohti. Kehitys esitetään suhteessa vuoteen 1961, joka on tarkastelun 0-kohta. Esimerkiksi globaalissa tarkastelussa viljasadon määrä on tarkastellulla ajanjaksolla kolminkertaistunut (+200 %), mutta käytetty viljelyala on kasvanut vain 12 %. Maittain tarkastellen vihreän vallankumouksen onnistujia viljantuotannolla mitattuna ovat Meksiko, Intia, Kiina ja Brasilia. Afrikassa viljellyn alan määrä on kasvanut viljasatoa enemmän, eli viljantuotannon kasvu tulee keskimäärin enemmän viljellyn alan kuin viljasadon lisääntymisestä. Vaikka tuotanto on huomattavasti lisääntynyt, on Afrikan viljantuotannolla ollut vaikeuksia pysyä kasvavan väestön tahdissa. Erityisen vaikea tilanne on Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa viljasadot vaihtelevat monissa maissa paljon vuosittain, mikä on ruokaturvan kannalta ongelmallista. 

Ympäristövaikutukset

Koska vihreän vallankumouksen ytimessä oli viljelylajikkeiden kehittämisen ohella myös lannoitteiden ja torjunta-aineiden sekä kastelujärjestelmien lisääntyvä käyttö, on siihen hyvällä syyllä liitetty myös monenlaisia ympäristöongelmia, kuten maaperän köyhtyminen, kemiallinen saastuminen, pohjavesien ehtyminen ja maaperän suolaantuminen. Myös ympäristövaikutukset erosivat Latinalaisen Amerikan ja Aasian välillä. Erityisesti Latinalaisessa Amerikassa valtion tuki kannusti liialliseen kasteluun ja lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttöön, minkä vuoksi päästöt ilmaan ja vesiin kasvoivat. Toisaalta köyhät maanviljelijät, jotka eivät ottaneet uusia viljelylajikkeita käyttöön, käyttivät samaan aikaan pikemminkin liian vähän lannoitteita, mikä johti maaperän köyhtymiseen ja siten metsien raivaukseen ja entistä herkempien maiden käyttöönottoon.

Tieteellisestä näkökulmasta on hyvin hankala kysymys, minkälaisia nimenomaan vihreän vallankumouksen ympäristövaikutukset ovat olleet. On selvää, että vihreä vallankumous tähtäsi tuotannon lisäämiseen, eivätkä vaikutukset ympäristöön olleet ensisijainen näkökohta. Viime vuosikymmeninä nopeasti kasvanut elintarviketuotanto on kuitenkin osaltaan työntänyt ihmiskunnan planetaaristen rajojen kynnykselle ja niiden yli. Vihreä vallankumous on iso tekijä siinä historiallisessa kehityksessä, joka on johtanut nykyiseen globaaliin ruokajärjestelmään. 

On vaikea täsmällisesti vastata siihen, mikä vihreän vallankumouksen osuus ympäristön turmeltumiseen on. Tämä vaatii sen pohtimista, minkälainen globaali kehitys olisi voinut olla ilman vihreää vallankumousta. Pohdinta on aina täynnä epävarmuuksia ja herkkä valituille lähtöoletuksille. Yksi keskeinen kysymys vihreän vallankumouksen ympäristövaikutuksiin liittyen on, kuinka paljon ihmisiä maapallolla eläisi, mikäli vihreää vallankumousta ei olisi tapahtunut. Varsin usein populaareissa teksteissä mainitaan, että vihreä vallankumous, tai Norman Borlaug, esti miljardin ihmisen nääntymisen nälkään. Tämä luku ei perustune tieteelliseen mallinnukseen.

Sen sijaan Gollin ja kanssakirjoittajat (2021) ovat julkaisseet Journal of political economy -lehdessä arvion vihreän vallankumouksen vaikutuksesta maailman väkiluvun kehitykseen. Arviossaan he vertaavat vihreän vallankumouksen vaikutuksia hypoteettiseen tilanteeseen, jossa vihreää vallankumousta ei olisi ollut tai se olisi käynnistynyt myöhemmin. Arvion mukaan vihreä vallankumous hidasti maapallon väkiluvun kasvua. Tämä perustuu siihen, että vihreän vallankumouksen myötä kehittyvien maiden taloudet ja elintaso kasvoivat huomattavasti, mikä vähensi kuolleisuutta ja erityisesti lapsikuolleisuutta. Vaurastumisen myötä myös syntyvyys väheni, jopa kuolleisuutta enemmän. Kokonaisvaikutuksena oli siten hitaampi väestön kasvu. Gollin ym. esittävätkin, että mikäli vihreä vallankumous olisi käynnistynyt 10 vuotta myöhemmin, olisi kehittyvien maiden väestö ollut 223 miljoonaa henkeä suurempi vuonna 2010.

Toisaalta tieteellisten läpimurtojen vaikutuksista on tehty hyvin erilaisiakin, myös väestönkasvuun kytkeytyviä, arvioita (väestönkasvua käsitellään lisää kurssin kolmannessa osiossa). Tämä ristiriita tuloksissa viittaa siihen, että suurilla tieteellisillä keksinnöillä on tyypillisesti vaikeasti arvioitavissa olevia, usein tarkoittamattomia seurauksia. Yksi hyvä esimerkki tästä on Haber-Bosch -menetelmä. Sen avulla tuotetaan ilman typestä ja maakaasun metaanista ammoniakkia, jota käytetään typpilannoitteiden valmistamiseen. Menetelmän kehitti vuonna 1908 saksalainen Fritz Haber. Hänen maanmiehensä Carl Bosch kehitti menetelmän myöhemmin teolliseen mittakaavaan. Molemmat palkittiin näistä ansioista Nobel-palkinnoilla. Haberin motivaationa oli vastata kasvavaan ruuan kysyntään ja korvata maanviljelyssä pelloilta karkaava typpi. Sen lisäksi motivaationa oli tarjota raaka-ainetta räjähteille, jotka tarvitsevat reaktiivista typpeä. Sen sijaan seuranneita ympäristövaikutuksia Haber ei osannut ennustaa.

Erisman ja kumppanit (2008) kartoittavat Nature Geoscience -lehdessä ammoniakin valmistuksen erilaisia vaikutuksia. Haberin keksinnöllä oli suuri vaikutus molempiin maailmansotiin ja muihin konflikteihin. Haber-Bosch -prosessi on yhteydessä 100-150 miljoonan ihmisen kuolemaan aseellisissa konflikteissa 1900-luvun kuluessa. Haber-Bosch -menetelmä myös mahdollisti lannoitteiden valmistamisen aivan uudessa mittakaavassa, mikä osaltaan mahdollisti viljasatojen merkittävän lisäämisen. Erisman ym. arvioivat, että Haber-Bosch -menetelmän keksimisen jälkeen typpilannoitteet ovat mahdollistaneet ruoan lähes puolelle kaikista syntyneistä ihmisistä. Ilman Haber-Bosch -menetelmää maailman väestö saattaisi olla melkein puolet pienempi. 

Myös Haber-Bosch -menetelmän ympäristövaikutukset ovat mittavia. Valtaosa lannoitteissa käytetystä typestä katoaa luontoon aiheuttaen merkittäviä häiriöitä ekosysteemeissä. Haber-Bosch -menetelmä aiheuttaa myös 450 miljoonan tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästöt, mikä on noin prosentti kaikista ihmisen aiheuttamista päästöistä ja enemmän kuin mikään muu teollinen kemiallinen reaktio.

On siis hyviä syitä ajatella, että maailman nykyinen väestömäärä ei olisi mahdollinen ilman vihreää vallankumousta ja siihen kytkeytyvää lannoitteiden käytön mittavaa kasvua. Mikäli 1900-luvun loppupuolen räjähdysmäinen väestönkasvu olisi kuitenkin tapahtunut, on vähintäänkin epäselvää, miten kehittyvät maat olisivat voineet tyydyttää tarpeensa vähemmin ympäristövaikutuksin, mikäli vihreän vallankumouksen tuomaa viljantuotannon lisäystä ei olisi tapahtunut. Samalla lienee selvää, ettei edelleen kasvavan maailman väestön ravinnontarpeen tyydyttäminen voi tulevaisuudessa tapahtua samoilla keinoilla kuin se tapahtui vihreässä vallankumouksessa, vaan ruokajärjestelmän on muututtava radikaalisti.  

Jäikö tästä osiosta jotain mieleen, mitä haluaisit kommentoida? Vapaaehtoinen.