Maatalous

Maatalous

Anu Raninen -
Vastausten määrä: 0
Yksi erittäin iso juttu olisi tuo Marian mainitsema ruokahävikin pienentäminen. On jotenkin käsittämätöntä, mikä määrä ruokaa meillä valuu biojätteeseen (tai suoraan sekajätteeseen huonolla tuurilla) ihan päivittäin. En itsekään ole kaikista paras tällä saralla, vaikka yritänkin koko ajan petrata. On hurja seurata esim. hävikin määrää koulussa ja päiväkodeissa tai missä muussa tahansa paikkaa, missä ruokaa on jaossa "ilmaiseksi". Ruoan kunnioitus ja arvostus pitäisi lähteä meistä kaikista. Helposti parjaamme ruokaa, jota tarjotaan juurikin päiväkodeissa tai kouluissa, mutta se on kuitenkin ruokaa, joka pitää meidät liikkeellä.

Vielä käsittämättömämpää on se, että kaupat edelleenkin hävittävät ruokia heittämällä ne roskiin, vaikka päiväysvanhentuville ruoille löytyisi ottajansa ja kuluttajansa. Kaupat kuitenkin maksavat myös jätteenkäsittelystä. Jos ruokaa ei päätyisi jätteisiin, ne kulut pienenisivät.