80-luvulla kun Suomi eli nousukautta, muistan että ekonomistina työskentelevä isäni kritisoi tuolloin suosittua ikuisen kasvun ajatusta. Ajatus ei tuolloin ollut suosittu, mutta omalla kohdallani se on perustavanlaatuisesti muokannut ajattleuani, ja ehkä yksi syy miksi kestävän kehityksen käsite on minulle tärkeä, ja ajatus ekologisten rajojen puitteissa tapahtuvasta kehityksestä tuntuu ensiarvoisen tärkeältä. Poliittisissa puheenvuoroissa peräänkuulutetaan usein kasvua hyvinvoinnin ainoana mahdollistajana, mutta sen sijaan että yritetään keinotekoisesti edistää ympäristölle haitallista kasvua, eikö voisi vihdoin pohtia sitä mikä olisi aidosti kestävä ja pitkällä tähtäimellä ihmisille ja maapallolle edullinen kehitys?