Maapallolla olevien ihmisten ruokkimiseen tarvitaan valtava määrä pinta-alaa ja biomassaa. Siirtyminen tehomaataloudesta ja laajoista peltopinta-aloista toisenlaiseen ravinnon tuotantoon vaatii sekä tuotekehittelyä että kulutustottumisten muutoksia. Tällä ihmismäärällä siirtyminen takaisin omavaraistalouteen ei toimisi, sillä pinta-ala ei yksinkertaisesti riitä. Myöskään syntyvyyden rajoittaminen poliittisin keinoin ei vaikuta korrektilta. 

Viljelyskasvien tai tuotantoeläinten geenimanipulaatio ei ole monessakaan maassa sallittua. Tämä voisi olla yksi ratkaisu lievittää ravinnontuotannon haasteita, haittavaikutuksia ei tosin varmasti pystytä ennustamaan tai rajaamaan.

Ihminen syö monesti liikaa ja sellaisiakin ravintoaineita, jotka eivät missään määrin ole tarpeellisia elintoimintojen varmistamiseen. Jos ihminen pystyisi luopumaan edes osasta turhasta ravinnon kulutuksesta, päästäisiin myönteisiin ympäristövaikutuksiin. Tätä pitäisi kontrolloida laajemmin yhteiskuntien toimesta. Tosin tässäkin rahatalous ajaa edelle, samoin kuin ihmisten itsemääräämisoikeus. 

Lähellä tuotettu ravinto etenkin kasvisravinto, satokausien parempi hyödyntäminen, hävikin ehkäiseminen ja myös vain tarpeeseen hankittu ravinto ovat parhaita keinoja.