Luettavina olleet Maailmankuvalehden artikkelit olivat pysäyttäviä! En ollutkaan tiennyt, kuinka valtavissa mittasuhteissa kehitysapurahoitus ja varsinkaan takaisin pohjoiseen virtaava rahamäärä onkaan! Artikkeleiden perusteella syntyi kuva, että de facto kolonialismin henki on yhä voimissaan: katsomme täältä pohjoisesta ikään kuin "ylempää" ja pidämme omaa työtämme sekä osaamistamme arvokkaampana.

Mitä sitten voisimme tehdä? Luetun perusteella tulee ajatus, että enemmän päätösvaltaa pitäisi ehdottomasti antaa köyhemmille alueille itselleen, edellyttää ja sallia paikallisen asiantuntemuksen pohjalta tehtävät ratkaisut sekä tottakai noudattaa asianmukaista, reilua palkkatasoa myös paikallisten kanssa.

Euroopan yritysvastuusääntely on minusta tärkeä osa tätä kokonaisuutta: eurooppalainen tilaaja ei voi ulkoistaa vastuutaan, vaan on velvollinen raportoimaan koko tuotantoketjun toimintaa ja voi käyttää vain alihankkijoita, jotka sitoutuvat samoihin vastuullisuuden periaatteisiin kuin tilaajakin.

Minusta on myös välttämätöntä alkaa keskustella siitä, millaista kulutustasoa voimme jatkaa täällä rikkaammissa maissa, onko meidän oltava valmis leikkaamaan omasta kulutuksestamme ja kertakaikkiaan maksamaan enemmän kulutustuotteistamme, mineraaleista, köyhempien maiden työvoimasta lopputuotteen hinnan nousun uhallakin jne.