Usein kuultu väite

Usein kuultu väite

Kati Vinkki -
Vastausten määrä: 3

Ajaudun usein keskusteluihin ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta ja kuulen usein tuon väitteen, että mitä väliä suomalaisten toimilla on koska Kiina kuitenkin saastuttaa. Se tarkoittaa sitä, että moni suomalainen ajattelee, että omilla toimilla ei ole väliä koska Suomi on niin pieni maa. Suomalaisten materiaalijalanjälki ja hiilijalanjälki on kuitenkin huima verrattuna moniin muihin maihin. Siksi olisikin syytä lisätä kansallisella tasolla tietoisuutta siitä, että ihan jokaisella teolla on merkitystä.

Oli mielenkiintoista lukea myös taustaa kehitysyhteistyöhöstä. Itsekin olin ajatellut tähän saakka, että länsimaat (tai globaali pohjoinen) jakavat hyvää hyvyyttään avustuksia kehittyville maille, mutta asia ei todellakaan ole näin. Kehittyviä maita tulee tukea siten, että koko maan väestö pääsee hyötymään talouskasvusta, eikä pelkästään eliitti. Talouskasvun ja siihen liittyvän energiantuotannon tulisi tapahtua vihreän siirtymän avulla, eikä fossiilisilla polttoaineilla.

Vastaus Kati Vinkki

Vs: Usein kuultu väite

Johanna Jokela -
Olen samaa mieltä, että jokaisella teolla on merkitystä. On ikävä ajatus, että itse ei tarvitsisi välittää, koska oma panos on pieni. Pienistä puroista kertyy isot virrat. Ei myöskään voi ajatella, että muualla ovat asiat huonommin kuin meillä Suomessa, joten Suomessa tehtävillä teoilla ei ole väliä. Maapallon tulevaisuus näyttää aika lohduttomalta, jos ei näitä ajatusvääristymiä saada käännettyä toiseen suuntaan, ja opita toimimaan yhteistyössä meidän kaikkien hyväksi.
Vastaus Kati Vinkki

Vs: Usein kuultu väite

Heli-Riikka Rajamäki -
Sama juttu, ihmisille saa selitellä tätä suomalaisten vaikutusta ja miksi myös jokaisen suomalaisen tekemisillä on vaikutusta maailman tilaan, vaikka surullisen moni muuta luulee. On suorastaan väsyttävää koittaa selittää asioita ihmisille, jotka vakaasti ovat sitä mieltä, että "koska ne kiinalaiset ja intialaiset".

Ja samaa sanoisin tuosta kehitysyhteistyöstä - josta myös saan lähipiirissäni kuulla, miten turhaa se on "vaan loputtomasti antaa rahaa". Itsellekin toki uutta tietoa tämä, että sieltä tuleekin suurempi "rahavirta", tai ainakin taloudellinen hyöty, tänne globaaliin pohjoiseen, kuin mitä itse sinne annetaan. Väsyttävää kuulla siis näitä "laitetaan ensin kotimaan asiat kuntoon" jupinoita... Kuinka saisi ihmiset ymmärtämään, että me emme ole täällä vain oman maamme rajojen sisällä ja pyöri vain oman napamme ympärillä, vaan me kuulumme globaaliin maailmaan, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nämä suurimmat mölyn pitäjät, jotka yleensä vastustavat sekä kehitysapua että maahanmuuttoa, voisivat vähän opiskella aihetta, jotta tajuaisivat, miten se avun lopettaminen vaikuttaisi myös maahanmuuttoon...
Vastaus Heli-Riikka Rajamäki

Vs: Usein kuultu väite

Anna-Mari Simunaniemi -
Olen kanssanne samaa mieltä siitä, että tämä osio (ja koko kurssi) on todella yleissivistävä ja silmiä avaava! Se esittää asioita globaalilla tasolla, mutta tässä osiossa varsinkin on tullut näkyviin SUHTEELLISET erot kulutuksessa - vaikka Suomi olisikin absoluuttisesti väestöltään pieni maa. Ylpeilemme osaamisella ja teknologioilla, vaikkakin kehitys viimeisen 10-20 v aikana on ollut näissä huolestuttavasti alaspäin. Minusta Suomen tulisi nyt kaikin mahdollisin keinoin panostaa energiaa säästävän teknologian ja uusiutuvan energian aidosti kestäviin ratkaisuihin - kumppaneiden kanssa köyhilläkin alueilla, ei vain taistella paikallisesti yksittäisten tuulivoimapuistojen sijoittelusta. Kaikki fakta kuitenkin kertoo, että maapallon kantokyky ylittyy huomattavasti jo nykyisellä kulutustasolla eikä jatkuva talouskasvu = kulutuksenkasvu -ajattelu voi olla kestävä.