Olisipa tämä osio pakollinen kaikille

Olisipa tämä osio pakollinen kaikille

Satu Paasonen -
Vastausten määrä: 1

Saisipa tämän Suomi-osion pakolliseksi jokaiselle suomalaiselle, peruskouluista lähtien. 

Suomen materiaalijälki oli valtava, siihen olisi ollut kiva kuulla naapurimaiden vastaavat (Ruotsi, Norja), miten eroaa niistä. 
Kulutukseensa, matkustus- ja lämmitystapoihinsa jokainen pystyy vaikuttamaan itse. Varsin epäsuosittu mielipiteeni on, että koko Suomea ei tarvitse pitää asuttuna. Ei meillä ole edes varaa siihen, tarjota palveluita kaikkialla, saati nämä luonnon "maksamat" kustannukset. 

Vastaus Satu Paasonen

Vs: Olisipa tämä osio pakollinen kaikille

Minttu Virtanen -
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Suomi- osio olisi pakollinen tai edes mahdollinen kurssi useammalle peruskoululaiselle.

Itse myös aikanaan pohdin sitä tuleeko koko Suomi pitää asutettuna ja onko se ylipäänsä mahdollista. Ajatukseni on kehittynyt lukemani ja oppimani perusteella siihen suuntaan, että kyllä Suomi tulee olla asutettuna niin etälästä pohjoiseen. Perustelen näkemykseni sillä, että on järkevämpää tuottaa ruoka lähellä ihmisiä. Tällä hetkellä meidän suurin osa ruoastamme tuotetaan tuontirehulla kaukana etälän kasvukeskuksista. Tulevaisuuden ruuantuotantomalli tulisi mielestäni tavoitella ravinne- ja energiaomavaraista ruuantuotantoa. Sellaista ruoantuotantoa jossa pystytään irrottautumaan fossiilista lannoitteista ja kierrättämään tarvitsemansa ravinteet.

Toinen kehittynyt ajatukseni on, että erilaiset digipalvelut ja virtuaaliset"hyvinvointiasemat" tarjoavat terveyspalveluita kellon ympäri paikasta riippumatta. Moni muukin palvelu tai tarpeemme tulee varmasti tulevaisuudessa muuttumaan.