Maatalous on yksi osa-alue, jolla voidaan toimia plaanetaarisen kestävyyden eteen. Kuitenkin sekin on omalla tavallaan vääristynyttä, koska lähtökohtaisestihan maapallo olisi paratiisi ilman ihmistä ja ihmisen toimintaa. Ihminen on vain niin ovela perustelemaan olemassaoloaan ja sen kaikkia puolia sen puolesta, että ihmislajilla olisi muka valta ylipäätään olla olemassa. Se, että ihmislaji elää aiheuttaa jatkuvasti kärsimystä muille lajeille, eikä tästä tosiasiasta oikein pääse mitenkään pois tai pakoon. Ihmisillä on toki paljon teknologiaa, kykyä mitata asioita, kuten hiilidioksidipäästöjä, joista siis muodostuu hiilijalanjälkeä. Maataloudella itse asiassa on aika iso hiilijalanjälki, samoin teollisuudella, eikä se ruoantuotannollakaan mitenkään vähäinen ole. Käytännössä siis kaikki ihmisen toiminta on lähtökohtaisesti saastuttavaa. Eli jos ajatellaan, että sen peltomaan tilalla, joka on valjastettu tuottamaan ihmisille ruokaa, kasvaisi vain metsää ja siellä eläisi kotoperäisiä lajeja omissa ekosysteemeissään ja ilmentämällä omaa olemistaan omassa ekologisessa lokerossaan, olisi tilanne niin kuin kuuluisi. Ihminen on tässäkin kohtaa siis vain sotkemassa systeemiä. Niin kuin kaikkialla muuallakin, jopa välillisesti, jos ajatellaan, miten sekundäärisesti ilmastonmuutos vaikuttaa lajeihin, kuten jääkarhujen eleskelyyn Pohjoismantereella eli ne kituvat ilmaston lämpenemisen takia hupenevilla jäälautoillaan voimatta edes vaikuttaa mitenkään itse tilaansa. Vääristynyttä taloudellisessa mielessä on myös se, että Suomessa maataloutta täytyy erikseen tukea, että se olisi taloudellisesti kannattavaa. Talousmielessä siis epätervettä yrittämistä. Monille maanviljelijöille toiminta on kuitenkin elämäntapa, vaikka tavallaan he työskentelevät suojatyöpaikoissa ja ovat hintakilpailussa riiston kohteena.
Kaikki hienot ideologiat ja henkinen elämä on muotoutunut palvelemaan ihmistä, joita muiden lajien on täytynyt vielä tukea, kuten uhraamalla elämänsä lopulta ihmisen ravinnoksi, mikä on tilanne esim.tuotantoeläinten ja -kasvien osalta. Kaikki, mitä ihminen voi korjata tilannetta on lähinnä vain siivota jälkiään, koittaa ennallistamalla säilyttää palasia entisistä alueista ja odottaa, että ne mahdollisesti vielä toipuisivat ennalleen. Tai yrittää säilyttää vähän siitä luonnosta, mitä vielä on jäljellä. Kuitenkin käytännössä alueet, joilla tapaa enää villiä luontoa, ovat todella pieniä suhteessa alueisiin, joita ihminen hallinnoi. Esim. aarniometsiä on jäljellä,Suomessakin enää pieniä rippeitä, vaikka täällä perinteisesti on ollut isoja koskemattomia metsäalueita. Tosiasiasiassa nykyinen ekologinen verkosto on jo niin reikäinen, ettei sillä ole oikein mahdollisuuksia enää selvitä muutoksista, joita ihminen on ajan saatossa aiheuttanut. Ei ainakaan ilman suuria tappioita, paljon lajeja kuolee ja tulee vielä kuolemaan ihmisen toiminnan takia.
Maalous voi kuitenkin tarjota hiilinieluja ja parhaimmillaan niitä ns. ekosysteemipalveluita, joka tarkoittaa, että maa-alueet, jotka tuottavat ihmisille hyvinvointia eli ruokaa, pysyvät elinvoimaisina ja tukevat omia ekosysteemejään, peltoekosysteemejä, joilla voi olla siihen ekosysteemiin sopeutunutta elämää ja sitä kautta alue pysyy vielä elinvoimaisena. Pelloilla voidaan myös säilyttää ja ylläpitää lakeja, joilla on merkitystä ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta. Monet maatiaislajikkeet kantavat mukanaan geeniperimää, jota voidaan hyödyntää maapallolla muuttuvissa olosuhteissa, varsinkin nykyisen luontokadon aikana. Niiden avulla voidaan jalostaa geenipooleja, joiden avulla ihmiset voivat selvitä niukkenevien resurssien ja luonnonkatastrofiaikojen yli.
