Käsitykseni ihmisen roolista maapallolla on seuraavanlainen: Ihminen on osa maapallon eliökuntaa ja kehittynyt evoluution myötä niin älykkääksi, että se on kyennyt valtaaman suuren osan maapallon eliöiden yhteisistä resursseista itselleen. Tämä kehitys on johtanut muiden eliöiden elintilan ja hyvinvoinnin huononemiseen. Ei tosin ole syytä ajatella, etteivätkö esimerkiksi varikset olisi tehneet samoin, mikäli niillä olisi tähän kyvykkyyttä ja mahdollisuus. Luonnossa eliöt ovat rajoittuneet toimimaan omissa ekologissa lokeroissaan toisin kuin ihminen, jota rajoittaa tällä hetkellä vain luonnon resurssit maapallolla ja niiden riittävyys. Voidaan siis ajatella, että ihminen on eliökunnan "kuningas" ja täten myös vastuussa muista eliöistä ja elinympäristöistä "valtakunnassaan".
Minusta on ihan selvää myös, että ihmiset kuluttavat selvästi sinua lainatakseni "oman lokeron" ylitse. En kuitenkaan pistäisi meitä kuninkaan rooliin missään tapauksessa. Emme ole sen erityisempiä kuin muut eläimet siinä, että kyllä muutkin kykenevät toimimaan oman lokeron ulkopuolella. Lisäksi ajatus siitä, että olisimme kehittyneet muita älykkäämmäksi on myös minusta aika ihmis-keskinen ajatus. Ihmisenä on hyvin helppo nähdä itseään evoluution huipuksi samalla kun emme ymmärrä ympärillä olevasta elämästä ja niiden älykkyydestä juuri mitään. Osaamme vain verrata niitä itseemme.
Se missä ihminen sen sijaan on ainutlaatuinen on, että on paljon ihmisiä jotka voivat tuhota elinympäristöä ilman että se vaikuttaa häneen itseensä. Monet eläimet kokevat oman tuhonsa jälkiä vähintään epäruorasti. Minä sen sijaan en näe arjessani mitään muutosta vaikka minun puolesta kaadetaankin sademetsiä, saastetaan vesistöjä ja poltetaan järkyttäviä määriä fossiilisia polttoaineita. Pystymme horjuuttamaan pitkään pysynyttä tasapainoa esimerkiksi luomalla omia geolokisia ajanjaksoja tuhollamme. Sen sijaan kuningas, polttaessaan maansa metsät ja saastuttaessaan jokensa huomaa tuhon viimeistään ruokapöydässään kun alamaisilla ei ole enää kykyä elättää hänen ylikulutustaan.
Se missä ihminen sen sijaan on ainutlaatuinen on, että on paljon ihmisiä jotka voivat tuhota elinympäristöä ilman että se vaikuttaa häneen itseensä. Monet eläimet kokevat oman tuhonsa jälkiä vähintään epäruorasti. Minä sen sijaan en näe arjessani mitään muutosta vaikka minun puolesta kaadetaankin sademetsiä, saastetaan vesistöjä ja poltetaan järkyttäviä määriä fossiilisia polttoaineita. Pystymme horjuuttamaan pitkään pysynyttä tasapainoa esimerkiksi luomalla omia geolokisia ajanjaksoja tuhollamme. Sen sijaan kuningas, polttaessaan maansa metsät ja saastuttaessaan jokensa huomaa tuhon viimeistään ruokapöydässään kun alamaisilla ei ole enää kykyä elättää hänen ylikulutustaan.
En itsekkään haluaisi pitää ihmistä ainakaan muita eliöitä arvokkaampana. Ihminen on kuitenkin toiminnallaan vaikuttanut maapallon elinympäristöihin niin suuresti, että tilanteen parantamisen kannalta on tarpeen, että ihminen pystyy asettamaan itsensä ja toimintansa muusta luonnosta ulkoiseksi esim. häiriötekijäksi. Kiitos ajatuksia herättävästä vastauksesta!